Oletko sellainen ehkä itse?

Maanantain kunniaksi on hyvä pysähtyä hetkeksi pohdiskelemaan suorittamista ja sitä mitä se meille pahimmillaan tekee. Törmäsin viikonloppuna artikkeliin, joka kaiken kattavasti listasi selkeät suorittajan piirteet. Koko artikkelin voit lukaista täältä ja suosittelen myös tekemään niin. Jos et koe itseäsi suorittajaksi, tunnistat sellaisen mitä luultavammin läheltäsi ja saat tilanteeseen ehkä myös hippusen lisää ymmärrystä.

Suorittaminen johtuu pärjäämisen ja kontrollin tarpeesta, joka on kehittynyt jo lapsena saatujen mallien pohjalta (mikäpä ei olisi?). Suorittaminen on myös välttämätön keino selvitä arjen kiemuroista, mutta kuten artikkelissa mainitaan, on  tärkeä yrittää oppia tunnistamaan milloin suorittaminen menee yli.

Vaikeaa ylisuorittamisen tunnistamisesta tekee esimerkiksi se, että työelämässä se nähdään ahkeruutena ja unelmatilanteena, jossa hommat hoituvat tehokkaasti ja laadukkaasti. Taustalla kuitenkin suorittaja kokee itsensä jatkuvasti riittämättömäksi ja liian kilttinä tekee työtä yli omien rajojen.

Auts kun tuntuu tutulta.

Toisaalta suorittaminen ei välttämättä johdu liiasta kiltteydestä, vaan kunnianhimosta ja määrätietoisesta urakeskeisyydestä. Tällöin suorittaja sortuu arvostelemaan muiden työtä ja tekee asiat mieluummin itse, jotta asiat varmasti hoituvat juuri niin kuin hänen mielestään pitää. Tällainen suorittaja vaatii itseltään paljon (liikaa), jolloin se heijastuu automaattisesti myös muihin hänen ympärillään.

Pitkällä aikavälillä suorittaminen johtaa helposti pitkittyneeseen stressiin, tyytymättömyyteen ja vain entistä kovempiin vaatimuksiin ja sitä kautta lopulta uupumiseen. Vaan miten saada kierre katkeamaan, kun ylisuorittaja ei tunnista sitä enää omasta olostaan ylikierrosten ollessa jo normaali tila? Ja kun suorittaja ei kuuntele itseään tai muita?

Siinä vasta pulma.

Mahtavaa maanantaita!

(Yritetään olla suorittamatta tätä viikkoa.)