3 x Parasta just nyt

Mieli on ollut jostain syystä viime päivinä hieman negatiivisesti virittynyt. Väsymys vaikuttaa siihen varmasti ja tietenkin jo aikaisemmin mainitsemani pienimuotoinen uupumus työelämässä. Olen törmännyt riittämättömyyden tunteeseen lähes päivittäin ja pohtinut sitä kautta omia voimavarojani.

Aivan kaikki ei missään nimessä ole kuitenkaan huonosti, vaikka siltä saattaa päällimmäisen fiiliksen pohjalta tuntuakin. Etenkin tällaisina hetkinä on ihan hyvä pysähtyä pohdiskelemaan asioita, jotka saavat hyvälle tuulelle ja yrittää sen myötä kääntää myös virettä edes asteen verran positiivisempaan.

Mikä on siis parasta just nyt?

  1. Norppalive. Se kivellä möllöttelevä Pullervo-pötkylä saa minut aina hyvälle tuulelle! Voisin katsoa rauhassa löhöilevää norppaa helposti tuntikausia, ja huomasin jopa salitreenien lomassa vilkaisevani välillä mitä Pullervolle kuuluu (ja myös samaistuvani, sillä oletin näyttäväni jumppamatolla ähkiessäni jokseenkin samalta). Olen erittäin pahasti koukussa. Ja niin onnellinen siitä, että tänä vuonna norpat ovat köllötelleet kivellä extra-paljon. Etenkin itseään rapsutteleva ja perhosta hätistelevä norppa kuuluu ehdottomasti tämän hetken parhaisiin juttuihin.
  2. Äänikirjat & Podcastit. Nyt kun mieli on käynyt ylikierroksilla ja keskittyminen on ollut kuin kultakalalla, on kirjoihin tarttuminen tuntunut vaikealta. Äänikirjatkin jäävät välillä omien ajatusten varjoon, mutta tuon Veitolan kirjan myötä sain muistutettua itseäni siitä miten loistava keino äänikirjat on saada ajatuksia muualle. Podcasteihin on vielä helpompi keskittyä, kun tietää että jakson asian pystyy helposti kuuntelemaan yhdellä istumalla (tai työmatkakävelyn aikana). Podcastejakin on joka lähtöön ja varmasti löytyy sellainen, joka puhuttelee juuri nyt.
  3. Temptation Island. Ihana paheeni. Ohjelman idea sotii jokseenkin kaikkia arvojani vastaan ja silti olen totaalisen koukussa siihen kaikkeen draamaan. Kahtena päivänä viikossa saa luvan kanssa ihmetellä, voivotella ja spekuloida. Kunnon aivot narikkaan -hetki.
  4. Bonuksena vielä erityismaininta Helsingin vegaaniselle lippakioskille, Jänölle. Palvelu on ihanaa ja kiskan vöner-leivästä taisi juuri tulla uusi suosikkini – listasta on tosin vielä monta annosta testattavana.

xx

Hyvinvointi Mieli Höpsöä

KIRJAKORNERI: Veitola / Maria Veitola

Lukuinto tulee ja menee, eikä äänikirjatkaan oikein ole napanneet hetkeen. Päätin aktivoida Bookbeatin uudelleen, sillä Maria Veitolan kirja Veitola herätti mielenkiinnon. Ja oli muuten pitkästä aikaa kirja, joka tuli ahmittua hetkessä alusta loppuun!

Maria Veitola on ihana. Aito ja avoin. Herkkä ja samaan aikaan kova muija. Kirjakin on kaikessa ihanuudessaan kaikkea tätä. Marian teksti on välillä niin viiltävää ja osuvaa, ettei oikein tiedä miten päin sitä lukisi (tai kuuntelisi). Äänikirjasta tekee muuten erityisen ihanan se, että itse bosslady Veitola myös lukee kirjan. Täydellistä. 

Kirja etenee kolumnien siivittämänä aiheesta toiseen. Tekstit sisältävät niin häpeällisiä hetkiä kuin suuria onnistumisiakin. Veitola jos joku näyttää esimerkillään, että kaikille se polku tässä elämässä ei yksinkertaisesti ole samanlainen. Asiat etenevät joskus arvaamattomastikin.

Maria kirjoittaa esimerkiksi ihanasti (ja raadollisesti) sekä raskausajasta että äitiydestä, niin rehellistä tekstiä pitäisi ehdottomasti olla enemmän etenkin kaiken tämän lapsenhankinta (huom. hankinta) -paineistamisen keskellä.

Ja muutoinkin!

Miksi pelkäämme puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

…En tosin ole äiti, joten en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, vaan huutelen röyhkeästi ja tietämättömästi ajatuksiani. Arvostan kuitenkin suuresti etenkin niitä elämäni äitejä, jotka rehellisesti kertovat myös siitä raskaasta ja kuormittavasta puolesta. Se saa minut arvostamaan äitejä vielä enemmän.

Kirja ei tietenkään käsittele vain äitiyttä tai raskausaikaa (rehellinen teksti näihin liittyen vain kiinnitti erityisesti huomioni), vaan työelämää ja johtajuutta, deittailua, parisuhdetta, perhe-elämää, tasa-arvoa, palkkakeskustelua – mitä vain! Liian usein asioista nostetaan näytille vain se kauniimpi puoli. Se some-seksikkäämpi puoli.

Jos haluat siis arkeesi ripauksen aitoutta, samaistuttavuutta ja elämää isolla E:llä sekä rohkeutta vaatia itsellesi vain sitä parasta, suosittelen syventymään Veitolaan.

Kulttuuri Kirjat Suosittelen