Kuva: Pinterest

En tiedä mitä tuo talviloma aivoilleni teki, kun tuntuu ettei oikein pääse työmoodiin kiinni enää millään. Ajattelin tehdä itselleni pehmeän laskun töiden pariin ja lomailin tosiaan pääsiäisen jälkeen vielä pari päivää eli minulla oli extra-lyhyt viime viikko. Sehän meni täysin räpiköidessä ja meilisuman selvittämisessä. Ja puhelimessa, sillä onhan se nyt kumma kun ei heti lomalta palattua ole ensimmäisenä päivänä ollut yhteydessä avoimien asioiden tiimoilta.

Työmoodiin pääsemisen kanssa on ollut siis hieman haasteita, ja olen miettinyt miten sitä normaalisti edes saa niin montaa asiaa pyöritettyä samanaikaisesti, kun nyt kahden eri projektin hallinnoiminenkin on tuottanut hankaluuksia. Väkisinkin on alkanut pohtia sitä tilaa, jossa aivot jatkuvasti ovat.

Tuntuu, että työelämässä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että on jatkuvasti sata rautaa tulessa. Yksi projekti sinne ja toinen tuonne. Suoritetaan ja luodaan itselle jatkuvaa kiirettä. Koetaan, että ollaan jotain kun voi kertoa että on niin kiire ja pitää ”sammutella tulipaloja”.

Kalenteri huutaa hallelujaa eli olen olemassa?

Nautin lomalla todella paljon siitä, että ajatukset yksinkertaistuivat ja sain keskittyä ihan oikeasti vain yhteen asiaan kerrallaan. Kuvasin tuntemuksia töihinpaluusta työkavereille niin, että tuntuu kun päässä olisi vain yksi kaista käytössä enkä saa mitenkään näitä kaikkia ennen lomaa käynnissä olleita asioita enää mahtumaan ajatuksiin ainakaan sillä tasolla, että saisin järkevästi pidettyä projektit hyppysissä.

Vähitellen vanha tuttu multi-tasking varmasti tekee taas paluun, kun pääsee kunnolla kartalle kaikesta, mutta haluanko edes elää työelämässä, jossa oletetaan aina olevan sata rautaa tulessa?

Välillä sitä pysähtyy miettimään pitäisikö vain yksinkertaistaa omaa elämää. Jos muuttaisi vaikka vuorille hoitamaan lampaita. 

Tai jotain.