Logopedia: mitä se on ja miten sitä pääsee opiskelemaan?

Kun tämäkin lukuvuosi on kohta taputeltu, päätin palata ajassa taaksepäin ja muistella, miten ihmeessä oikein päädyin opiskelemaan logopediaa. Opiskelen siis logopediaa Oulun yliopistossa nyt 2. vuosikurssilla: pääsin yliopistoon suoraan lukiosta ja aloitin vuonna 2012. Oulussa logopedia sijoittuu humanistiseen tiedekuntaan ja logopediaa opiskelevista tulee ensin humanististen tieteiden kandeja ja sitten filosofian maistereita, jotka laillistetaan virallisiksi puheterapeuteiksi.

Mitä se logopedia on?

Logopediahan on siis puheterapiaa, jota voi opiskella vain yliopistoissa (tällä hetkellä Oulussa, Helsingissä, Turussa ja Åbo Akademissa. Tampereen sisäänottotilanne on tänäkin keväänä nolla ja koulutuksen jatkuminen on vielä epäselvää). Opintojen laajuus on 300 op, joista vain 10 op voi valita itse. Opintojen kesto on 5 vuotta. Oulussa sisään otetaan vuosittain 30 opiskelijaa. Opinnot koostuvat logopedian aineopintojen lisäksi pakollisista lääketieteen, psykologian, kielen ja viestinnän ja fonetiikan opinnoista. Opintoihin kuuluu myös käytännön harjoittelua, mm. päiväkotiryhmän vetämistä,  yksilöterapian antamista yliopiston terapiatiloissa ja loppuharjoittelun suorittaminen valitsemassaan toimipaikassa. Logopedia on myös erittäin naisvaltainen ala ja Oulussakin logopediaa opiskelevista noin 150:stä opiskelijasta vain alle kymmenen on miehiä.

Millaista opiskelu on Oulussa?

Omasta mielestäni logopedian opiskelu Oulun yliopistossa on jopa enemmän koulumaista mitä lukiossa: saamme puolivuosittain ”lukujärjestyksen”, jonka mukaan käymme luennoilla, harjoituksissa ja teemme tentit. Opintojen suorittaminen tässä etukäteen määrätyssä aikataulussa on tärkeää, sillä eteneminen vuosikurssilta toiselle on liki mahdotonta, jos tärkeitä peruskursseja on käymättä. Eli jos haaveilet akateemisesta vapaudesta ja opintojen itsenäisestä suunnittelusta, logopedian opinnot eivät ole sinua varten. Opintojen suoritusjärjestykseen ja aikatauluun voi vaikuttaa vain jokin pakottava asia (esim. raskaus, burn-out, opiskelijavaihto), sillä opintojen kulku määrätään ennalta ja vietämme 5 vuotta 30 hengen ryhmässämme aina niissä samoissa saleissa oman laitoksemme tuttujen luennoijien opetuksessa. Mutta tälle systemaattisuudelle on syynsä: kyseessä on koulutusohjelma (kuten lääkiksessäkin) ja kaikkien opiskelijoiden tulee saada samat valmiudet, sillä meidät kaikki rekisteröidään laillisiksi puheterapeuteiksi ja osaamistason tulee olla tasainen kautta linjan. Ja toisaalta, tiivis porukka ja aina samat luennoijat saavat aikaan hyvän ja tuttavallisen tunnelman.

Millaista logopedian opiskelu on?

Opiskelu on melkoisen rankkaa. Ensimmäinen vuosi on aina pahin, mutta opinnot jatkuvat kohtalaisen kuluttavina loppuun saakka: kursseja on paljon ja kursseista saatavat opintopisteet ovat todella vähäisiä suhteutettuna tekemisen määrään. Opittavaa asiaa on aivan tajuttomasti, sillä logopedian aine- ja syventävien opintojen (erilaiset häiriökurssit, kielen ja puheen kehitys, arviointikurssit, terapiat yms.) lisäksi opiskelemme lääketiedettä (mm. neurologia, geriatria, ortodontia, psykiatria), psykologiaa (mm. kliininen neuropsykologia, kliininen neurotiede), kieltä ja viestintää (suomen kielen rakenne, kielitiede, virkamiesruotsi, englanti, suullinen ja kirjallinen viestintä) ja fonetiikkaa (mm. yleistä fonetiikka, suomen kielen äänneoppia).

Myös opintojen aikataulutus hengästyttää: kaikki tentit, tehtävien palautus jne. kertyy aina lukukauden loppuun ja lomia edeltäville viikoille. Esimerkiksi fuksivuoden syksyllä meillä taisi olla 8 tenttiä juuri ennen joulua + 3 palautettavaa kirjallista tehtävää. Opetuksen laatu aiheuttaa myös välillä päänvaivaa, sillä se on hyvin vaihtelevaa: jotkin kurssit ovat olleet melkoisen turhia täysin ympäripyöreän opetuksen takia ja toisista on taas ollut aivan älyttömästi hyötyä. Usein joutuu myös pettymään, kun aikataulut/tenttitulokset/luentomateriaalit eivät tule silloin, kun pitäisi tai kun on luvattu. Tämä tuskin on kuitenkaan ainoastaan logopedian ongelma vaan aika yleistä yliopistossa (ainakin mitä muiden alojen opiskelijoita olen jututtanut).

Opiskelun hyväksi puoleksi tulee listata se, että ryhmäkoko on pieni, jolloin ryhmähenki ja kollegiaalisuus muodostuu vahvaksi alusta alkaen. Vaikka kaikki eivät välttämättä pidä toisistaan eikä kaikista tule ystäviä keskenään, meistä kaikista tulee saman alan asiantuntijoita, jotka voivat aina kysyä apua kollegoilta. Ja sitä apua ja tukiverkostoa tarvitsee varmasti jokainen työelämään siirtyessä.

Logopedian yksi erinomaisista puolista on toki sekin, että työllistyminen on taattua: puheterapeuteista on kova kysyntä ja kaikille valmistuneille löytyy töitä. Myöskään palkkaus ei ole yhtään hullumpi.

kuva

LOGOPEDIAN PÄÄSYKOE

Logopedian pääsykoe on 2 -vaiheinen: teoriakoe ja suullinen koe. Pääsykoemateriaaleina on (tänäkin vuonna) Ihmisen fysiologia ja anatomia sekä Puhuva ihminen -järkäleet.

Kirjallisessa kokeessa (järjestetään Oulussa yleensä toukokuun puolessa välissä) kysytään 20 kysymystä molemmista kirjoista. Kysymykset ovat oikein-väärin -väittämiä: oikeasta vastauksesta saa 1 pisteen ja väärästä tai tyhjästä saa -1 pisteen. Tällaista väittämä -tyylistä koetta ei kannata missään nimessä erehtyä pitämään helppona, sillä kokeessa kysytään todella tarkkoja yksityiskohtia. Väittämä voi olla esimerkiksi tällainen: verisuonen uloin kerros on nimeltään tunica adventitia. Lottoaminen ei kauheasti kannata miinupisteiden vaaran takia, joten kirjat kannattaa lukea hyvin. Eikä hyvin lukeminen tarkoita välttämättä sitä, että lukee mahdollisimman monesti kirjat läpi ja viivaa jokaisen sanan korostuskynällä vaan sitä, että oikeasti tajuaa ne asiat. Itse aloitin pääsykokeisiin lukemisen abikeväänä vasta kevään kirjoitusten oltua ohi eli huhtikuussa. Aikaa pääsykokeeseen oli vain 1,5kk ja siinä ajassa piti oppia IFA ja puhuva ihminen. En alleviivannut tai kirjoittanut muistiinpanoja: luin aina alueen kerrallaan, jonka jälkeen mietin, mitä juuri luin ja yritin mielessäni kertoa oppimani asiat omin sanoin sellaiselle ihmiselle, joka ei tiedä asiasta mitään. Jos pystyy selittämään kokonaisuuksia sillä tavalla, oppii myös todennäköisesti ne yksityiskohdat. Opettelin myös hyvin anatomiset suuntakäsitteet ja lääketieteelliset etuliitteet: mediaalinen, lateraalinen, dorsaalinen, kaudaalinen, a, dys-, jne., joista voi olla suurta apua pääsykokeessa: jos et muista jotain yksityiskohtaa, päättelykyky on ainut, joka pelastaa. Myös maalaisjärjen käyttö ja intuitioon luottaminen kannattaa: ensimmäinen mieleen tuleva vastaus on usein se oikea eikä kokeen loppupuolella kannata alkaa ylianalysoimaan vastauksiaan vaikkakin kannattaa aina tarkistaa, että mikä vaihtoehto tähän tulikaan valittua. Täältä vielä tarkemmat tiedot Oulun pääsykokeesta.

Suullinen koe koostuu 3 osa-alueesta: yksilöhaastattelusta, ryhmähaastattelusta ja puheen ja äänen tarkastuksesta. Yksilöhaastattelussa keskustelet yksin 3 yliopiston logopedian lehtorin/proffan kanssa: keskustelun pohjana toimii kirjallisen kokeen jälkeen lähettämäsi hakukirje ja arvioijat haluavat varmasti tietää ainakin miksi hait juuri logopedialle opiskelemaan ja miksi puheterapia kiinnostaa. Suullista koetta ei tarvitse oikeasti jännittää: vastassa ei ole mikään kolmipäinen hirviö ja se riittää, että olet oma itsesi ja kerrot rehellisesti, miksi sinut tulisi valita opiskelijaksi. Vältä kaikkia oksennuksen suuhun tuovia latteuksia: ne eivät kiinnosta ketään. 

Ryhmähaastattelua ennen ryhmä (noin 6 henkilöä) kokoontuu luokkatilaan lukemaan keskustelun pohjana olevan tekstin hiljaisuudessa ja aikaa on noin 15 min. Meillä tekstinä ja keskustelun aiheena oli tieteellinen artikkeli, jossa kerrottiin TV:n katselun olevan haitallista pienten lasten puheen ja kielen kehitykselle. Tekstin lukemisen aikana ei saa tehdä muistiinpanoja eikä keskustella toisten kanssa. Artikkelit eivät ole mitään kilometrin mittaisia ja itse ehdin lukea tekstin muistaakseni 3 kertaa ajatuksen kanssa. Lukemisajan loputtua alkaa ryhmähaastattelu, jossa ei saa käyttää tukena papereita vaan olennainen artikkelista pitää imeä itseensä lyhyessä lukutuokiossa ja hyödyntää parhaansa mukaan argumentoidessaan. Ryhmähaastattelussa tulee muistaa sekä puhua että kuunnella: arvioijat eivät arvosta sanattomaksi jäävää hissukkaa, mutta eivät myöskään sitä hölösuuta, joka ei anna toisille hakijoille suunvuoroa. Keskustelutilanteessa kannattaa viitata toisten kommentteihin, esittää omia mielipiteitä, kuunnella toisia, johdatella keskustelua eteenpäin, tuoda esiin artikkelin tärkeimpiä seikkoja ja pohtia samalla, mikä loppupäätelmän artikkelista voisi tehdä. Siis osallistu, mutta älä alistu tai dominoi.

Puheen ja äänen tarkastuksessa puheterapeutti arvioi jokaisen hakijan puheen ja äänen yksilöllisesti. Mitään Adelea et joudu yleisön edessä vetämään vaan osiossa arvioidaan yksinkertaisten harjoitusten avulla ainakin äännön kestoa ja diadokokineettisiä taitoja ja selvitetään mahdolliset äännevirheet ja arvioidaan äänen laatu. Tässäkään ei ole mitään pelättävää: jos osaat lukea suomea, hengittää ja puhua, etkä kuulosta Batmanilta, niin pärjäät mainiosti.

Tieto opiskelupaikasta tulee yleensä joskus juhannuksen tienoilla tai heinäkuun alussa kirjeitse, mutta hyväksyttyjen nimet löytyvät Humanistisen tiedekunnan omilta sivuilta pari päivää ennen kirjeen saapumista.

OMA SUORIUTUMISENI PÄÄSYKOKEISTA

Aloitin tosiaan pääsykokeisiin lukemisen melkoisen myöhään ja kirjojen tavaamiseen oli aikaa alle 2kk. Vaikka aikaa oli vähän, en ottanut lukemisesta hirveästi paineita. Opiskelutaktiikoistani ei siis ehkä kannata ottaa mallia: luin silloin, kun huvitti, en tehnyt lukusuunnitelmaa, en tehnyt muistiinpanoja ja luin molemmat kirjat vain kerran. Suurta hyötyä sain kuitenkin terveystiedon kirjoittamisesta ylppäreissä, ihmisen biologian ja psykologian 5 kurssin käymisestä lukiossa, päättelykyvystäni sekä kaikesta siitä nippelitiedosta, jonka opin, kun seurasin eksäni uurastusta lääkiksessä anatomian ja fysiologian kurssin parissa. Elämä siis opettaa. 

Pääsykoeaamuna kohtasin aulallisen kirjat sylissään istuvia, hermostuneita nuoria naisia, jotka yrittivät vielä juuri ennen koetta imeä viimeisiä tiedonmurusia alleviivaustussilla väritetyistä kirjoistaan. Jos olet taipuvainen koepaniikkiin, älä mene yliopistolle odottamaan yhtään etuajassa: se hysteria tarttuu. Kun on kyseessä pääsykokeiden kaltainen tykitys, ei koeaamuna eikä enää edellisenä iltanakaan aivoihin kannata yrittää survoa mitään, vaan kannattaa rentoutua ja valmistautua henkisesti koekoitokseen. Kurssikokeet on sitten asia erikseen: prujujen selailu bussissa matkalla tenttiin voi todellakin pelastaa…. 

Kirjallinen koe jännitti melkoisesti: en tiennyt yhtään, mitä odottaa, sillä aikaisempia pääsykoeväittämiä ei ole luettavissa netistä. Osaan väittämistä tiesin heti vastaukset, mutta osa oli aivan hepreaa, jolloin joutui vain järkeilemään vastaukset. Olin pääsykokeessa tunnin (2h aikaa): vastasin huolellisesti molempien kirjojen kysymyksiin ja tarkastin vielä jokaisen vastauksen huolellisesti. Kun vastaukset ovat valmiit, ei kannata jäädä muhimaan kokeeseen, sillä usein silloin alkaa paniikissa epäröidä ja pahimmassa tapauksessa korjaa oikeat vastaukset vääriksi. Kirjallisen kokeen jälkeen olin hieman epävarmoissa fiiliksissä, enkä tiennyt yhtään, pääsisinkö suulliseen kokeeseen vai en. Tiesin kuitenkin, että jos kutsu suulliseen kokeeseen tulisi, opiskelupaikka olisi jo varmoissa kantimissa: puhuminen on vahvin puoleni eikä kouluun pääsy todellakaan jäisi siitä kiinni. Ja kyllähän se kutsu sieltä tulikin ja suuntasin suulliseen kokeeseen 20. syntymäpäiväni.

Suullinen koe sujui hyvin: yksilöhaastattelusta jäi todella varma ja hyvä fiilis, ryhmäkeskustelussa sain sanottavani sanottua ja huomioitua muut ja äänen tarkastuksessakaan ei ollut mitään ongelmaa. Pääsykokeiden jälkeen kirmasin vihdoin ja viimein kesälomalle, mutta heinäkuun alussa odotin jo kuumeisesti tietoa opiskelupaikasta, kunnes tajusin tsekata Humanistisen tiedekunnan sivut. Ja siellähän se minunkin nimeni oli hyväksyttyjen joukossa! Kreisiä! Koska sain ylioppilastodistuksestani hyvät pisteet, kirjallisen kokeen pisteet olivat ihan kelvot ja sain hyvät pisteet suullisesta kokeesta, sain kuin sainkin opiskelupaikan yhteispisteillä (yo-todistus + pääsykoepisteet) ja aloitin opinnot logopedialla syksyllä 2012. Ja sillä tiellä ollaan.

Toivottavasti tästä kilometripostauksesta oli apua jollekin logopedialle hakevalle tai alavalintaansa pohtivalle. 🙂

x Marjo