Kandituskaa ja 6 kirppislöytöä

Viime päivät ovat kuluneet taas opintojen parissa pakertaessa ja olen saanut jotain jopa aikaan, kun olen kirjoittanut ja suunnitellut esseitä sekä käynyt kandiohjauksessa purkamassa elämäntuskaani tähän mahtavaan kandidaatintyöhön liittyen. Onneksi ohjaajani mielestä tutkimuskysymykseni ja tutkimusaiheeni olivat okei, joten vihdoinkin pääsen oikeasti tekemään jotain muutakin sen kandin eteen kuin vain hakkaamaan yhteistyöhaluttomia hakukoneita otsasuoni tykyttäen. Alkuviikko on ollut melkoista härdelliä ja härpäkettä täynnä, mutta onneksi jäljellä on enää vain yksi kuulovammaluento tälle viikolle, ja sen jälkeen olen vapaa! Siis vapaa käyttämään vapaa-aikani esseiden kirjoittamiseen ja kandiin… Onneksi kirjoittamisen tasapainoksi on jotain kivaa myös luvassa, sillä törmäsin tänään ystävääni yliopistolla piiiitkästä aikaa ja sovimme lounastreffit huomiselle! Jei! Perjantaina on sitten taas aika kiskoa harjoitustossut jalkaan ja lähteä harjoittelemaan aikuisbalettitunnille, että miten se jalka ei taaskaan nouse nousee ja minne suuntaan sitä oikein pitikään pyörähtää.

Sitten aiheesta toiseen: olen nimittäin jälleen tehnyt kivoja kirppislöytöjä Paljekirppikseltä ja Second Hand Storelta. Aivan ylitse muiden kirppislöytöjen on ehdottomasti tuo aitonahkainen Christelle & Co. -nahkatakki, jonka löysin Second Hand Storelta 25 eurolla! En malttaisi odottaa, että kevät vihdoinkin tulee ja ilmat lämpenevät, niin pääsen käyttämään tuota.

kirppis1.jpg

Nahkatakki, Christelle & Co. 25e / Purrrrr love!

Vaalea jakku, H&M 4e / Aivan ihana, hieman kimaltavasta kankaasta tehty harmaa jakku.

Mustat, korkeavyötäröiset tekonahkahousut 2e / Unelmanpehmeät ja tarpeeksi korkeavyötäröiset tekonahkahousut eivät paljoa rokottaneet lompakkoa.

kirppis2.jpg

Hapsutoppi, Gina Tricot 3e /  Tämä pitsinen hapsuponcho on täydellinen kesää varten. Olenko ainut, jolle tämä aiheuttaa melkoiset inkkarivibat?

Peplum-toppi, Pimkie 1,50e / Todella kiva perustoppi, jossa on hieman rypytetty pinta.

Yksihihainen paita, H&M 3,50e / Tämän aion yhdistää kesällä tiukkoihin mustiin housuihin ja korkkareihin – sitten vain uudet aurinkolasit päähän ja baanalle!

Mitä mieltä olet tämänkertaisista kirppislöydöistäni? 🙂 Itse ainakin tykkään ja todella paljon! Nyt meikäläisen täytyy kuitenkin rientää, kun työvuoro kutsuu, mutta palaan asiaan toivottavasti pian taas asukuvien merkeissä!

 

x Marjo

Muoti Ostokset Trendit

Hajusteettomat kosmetiikkasuosikkini ♥

Siirryin noin vuosi sitten käyttämään pääsääntöisesti hajusteettomia kosmetiikkatuotteita. Kaikkea kosmetiikkaa en tosin hajusteettomaaksi vaihtanut, vaan käytössä on edelleen shampoo+hoitoaine Redkeniltä ja suihkusaippuaosastoa edustaa melkoisen sekalainen seurakunta niin markettituotteita kuin Body Shopin saippuoitakin. Mutta tällaisia hajusteettomia ja edullisia kosmetiikkatuotteita käytän päivittäin:

hajusteeton1.jpg

1. Pirkan hajusteeton hiuslakka on osoittautunut jokapäiväisessä hiustenlaitossa aika kingiksi, sillä se a) no, on hajusteeton, b) pitää hyvin, c) sitä saa lähikaupasta ja d) se maksaa vain noin 2,80e.

2. KC Professionalsin hajusteeton No Nothing -sarjan kosteuttava hiussuihke on loistava meikäläisen ohuelle, kuivalle ja sairaan sähköiselle tukalle. Tätä kun suihkauttaa suihkun jälkeen hiuksiin, niin ne on huomattavasti helpompi harjata auki ja saada asettumaan aloilleen. Oman putelini tilasin Sokokselta, mutta tätä löytyy niin kampaamoista, kampaamokaupoista kuin isoimmista Prismoistakin noin 10e hintaan.

3. Pirkan hajusteeton talkki on loistava kuivashampoon korvike vaalealle tukalle. Tavallisia kuivashampoita ei enää tule käytettyä, sillä olen joka kerta tukehtua kylppäriin sellaisia suihkuteltuani, sillä niiden pöllyävässä koostumuksessa on varmasti jotain asbestiin verrattavia ainesosia. Talkkia on onneksi ihan superhelppo käyttää, sillä ei tarvitse muuta kuin kiertää korkki auki (jolloin pienet annostelureiät avautuvat), tuputella talkkia jakauksen molemmille puolille, antaa olla hetken ja sitten hieroa ylimääräinen talkki hiuksiin. Ja tadaa, hiukset näyttävät taas raikkailta! Tässäkin lajissa annostelu on tosin kaiken a ja o: liika talkki kun näyttää hiuksissa lähinnä hilseeltä. Tätä saa varmaan kaikista K-kaupoista ja hintaa on vaivaiset 2,80e.

hajusteeton2.jpg

4. Käytin vuosia Lumenen silmämeikinpoistoainetta, mutta se alkoi aiheuttaa silmänympärysiholleni ärsytystä, joten päätin vaihtaa merkkiä. Päädyin valitsemaan Garnierin tuotteen sen edullisen, noin 4 euron, hinnan vuoksi. Oon kyllä tykännyt tästä tuotteesta todella paljon, sillä tämä ei aiheuta mitään oireita herkille silmilleni ja hintakin on kohdallaan.

5. Etsiskelin kuivalle iholle tarkoitettua ihonpuhdistustuotetta, jonka tulisi olla vaahtomainen ja pumppupullossa, sillä omalle iholleni puhdistusgeelit ovat vähän liian tehokkaita ja kaikki tähän mennessä kokeilemani puhdistusmaidot ovat jättäneet iholle inhottavan lähmäisen kalvon. Myös hajusteettomuus sekä edullinen hinta olivat tärkeitä kriteereitä. Etsiskelin ensin sopivaa tuotetta apteekista, mutta en oikein syttynyt millekään farmaseutin esittelemälle tuotteelle, joten päätin poiketa marketissa tutkimassa valikoimaa. Törmäsin Prisman kosmetiikkaosastolla ruotsalaisen apteekkikosmetiikkamerkin, L300, puhdistusvaahtoon, joka maksoi vain 5 euroa ja oli edullisuutensa lisäksi myös kosteuttava, hajusteeton ja parabeeniton. Tuote ylitti odotukseni ja tällä hetkellä menossa taitaa olla jo neljäs pumppupullo tätä samaa putsaria.

hajusteeton3.jpg

6. Armottomilta pakkasilta ja kuivaakin kuivemmalta huoneilmalta huulet pelastaa Bevita R:n rasvainen huulivoide. Käytin tätä koko syksyn joka ilta ennen nukkumaanmenoa, eivätkä huuleni rohtuneet, kuivuneet tai hilseilleet kertaakaan. Loistava tuote, jonka löytää apteekista noin 3,50e hintaan.

7. Käteni kuivuvat aivan hulluna aina, kun tulee syksy ja sää kylmenee. Apobasen todella rasvainen voide pitää käsieni ihon hyvässä kunnossa. Keväällä vaihdan tämän rasvaisimman Apobase Oily Cremen hieman kevyempään Apobasen Cremeen. Tämäkin tuote löytyy apteekista noin 6 euron hintaan.

8. Siirryttyäni hajusteettomaan kosmetiikkaan, siinä samalla tuli kokeiltua monia monituisia hajusteettomia deodorantteja ja antiperspirantteja, joista suurin osa oli ihan hirveää ja tehotonta kuraa. Sitten löysin tämän Nivean Pure & Sensitive -sarjan dödön ja tykästyin siihen, sillä tämä todellakin toimii! Tätä löytyy varmasti ihan jokaisesta marketista ja hintaa on noin 3 euroa.

Käytätkö sinä hajusteetonta vai ihan ”tavallista” kosmetiikkaa?

x Marjo

Kauneus Hiukset Iho Testit