Ihmettelen syvästi ihmisten halua aloittaa elämäntaparemontti ja uusi elämä aina vuoden alussa, tammikuussa. Eikö sopivampi aika olisi esimerkiksi syksyllä, kun kesäloma on ohi ja ”uuden vuoden” koitokset ovat jälleen edessä. Silloin, kun aurinko vielä paistaa, kuntosaleilla mahtuu treenaamaan eikä kaamosmasennuskaan vielä pahemmin vaivaa. Päädyin miettimään tätä, sillä itsestäni ainakin tuntuu, että tammikuussa tuottavuusprosenttini on nolla, fiilikset aivan jossain muussa kuin katossa, voimat lopussa enkä mitään tahdo saada aikaiseksi, sillä on kylmää, kurja sää ja aurinko paistaa silloin, tällöin ja sunnuntaisin. Jos tähän vuodenaikaan pitäisi innostua jostain uudesta ja paremmasta elämästä, niin todennäköisesti vain kömpisin keksilaatikon kanssa sängyn alle ja tulisin sieltä pois joskus vapun tienoilla, kun ilmasto alkaa olla himpun verran lempeämpi vuorokausirytmiä säätelevälle käpyrauhaselle. Tällä hetkellä kun mieleeni nousee pimeän vuodenajan provosoimana lähinnä seuraavanlaisia kysymyksiä: a) Mihin tammikuu meni?, b) Mihin aurinko on kadonnut?, c) Miksi en ole vieläkään kovin innostunut motoristen puhehäiriöiden kurssille tehtävänä olevien viiden esseen kirjoittamisesta?, d) Miksi valitsin niin vaikean kandin aiheen?, e) Miksi kukaan nimekäs tutkija ei ole kirjoittanut kasaa loistavia artikkeleita Journal of Voiceen, jotta voisin hyödyntää niitä kandissani?, f) Miksi meillä on taas niin paljon tekemistä opintojen kanssa, että ei ole aikaa pitää vapaapäiviä? ja g) Miksi suosikkisuklaatani ei saa lähikaupasta?

Kengät: Skopunkten. Housut: Gina Tricot. Paita: H&M. Karvaliivi ja rannekorut: second hand. Tässä asussa viiletin menemään viime viikolla, kun pakkasta oli 20 astetta. Tuon karvaliivin pukeminen toppatakin alle oli loistava idea, kun piti pyöräillä nuissa arktisissa olosuhteissa.

Tänään sain mukavaa postia, kun uudet aurinkolasini saapuivat FavOpticilta (esittelen ne omassa postauksessaan), ja sain vihdoin ja viimein ajan paksusuolentähystykseen, mutta vasta maaliskuulle. Tuo tähystysaika ei tosin ole mitenkään kovin miellyttävä juttu, sillä sen läpikäyneiden ystävieni mukaan toimenpide on yhtä mukava ja kivuton, kuin haarukoiden työntäminen silmään. Mutta ehkä sen jälkeen vihdoinkin selviää, mikä vihamielistä draamakuningatar-vatsaani vaivaa. Nyt kuitenkin alan valmistautua iltaa varten, sillä oululainen alusvaatebloggaaja Mette järjestää meille bloggaajille rintaliivi-illan yhteistyössä Lumingerien kanssa. Aivan huippua! Raportoin tästä lisää ostettuani liikaa hörsylärintsikoita tapahtuman jälkeen.

x Marjo