Paluu luonnonväriin.

Hei!

Koska olen viettänyt tämän päivän raksaleskenä (=olen nukkunut pitkään, lukenut blogeja ja poistunut kotoa vain salille), ei minulla valitettavasti ole minkäännäköistä järkevää asupostausta teille esittää. Mutta sen sijaan ajattelin puhua hiuksista. Kesän alussa aloitin hitaan paluun aitoon hiusväriini, eli hieman punertavaan vaaleanruskeaan. Tällä hetkellä hiuksiini on laitettu 2 kertaa kampaamossa (ihanassa Soulwomanissa!) koko päähän raidat vaalennusaineella ja tässä tilanne tällä hetkellä:

img_0362.jpg

Useamman kerran koko tukan raidoittaminen kampaamossa tulee tietenkin todella kalliiksi, mutta halusin, että minulla edelleen on hiuksia tämän vaalennusoperaation jälkeen. En siis sortunut mihinkään kaksi kaupan värinpoistoa peräjälkeen päähän ja sitten joku ûberblondi väri niitten päälle- menetelmään, joka on takuuvarma resepti katkeileviin ja purkan lailla venyviin, elottomiin hiuksiin. Mutta muutos hiusteni värissä on melkoinen, verrattuna esimerkiksi vappuna napsaistuun kuvaan:

img_8370.jpg

Vaalennusoperaatio kuitenkin jatkuu; voin tehdä seuraavan kampaajareissun jälkeen sitten ennen-jälkeen-postauksen, jossa näkyy taas hieman hiusten vaaleneminen. Nyt juurikasvu ei kuitenkaan ahdista, koska se ei hirveästi näy: juurikasvun väri on suurinpiirtein sama, kuin hiusten vaaleimmat raidat. Vielä tummien hiusten aikaan tyven esiin puskeminen oli jäätävä katastrofi: värjäämisen jälkeen hiukset näyttivät noin viikon verran hyviltä, kunnes vaaleana hohtava, alkavalta kaljulta näyttävä juurikasvu alkoi jo ärsyttää melkoisesti. Onneksi sekin ongelma on nyt selätetty.

Mutta millainen on hiusteni historia? Hiukseni ovat aikojen saatossa olleet _todella lyhyet_, todella pitkät, punaiset, ruskeat, lähes mustat, oman väriset, polkkamittaiset, pottamalliset ja on ollut otsista, kerrostusta, porrastusta, kevennystä, ohennusta ja vaikka mitä.

Lapsena hiukseni olivat lyhyet ja pottamalliin leikatut, ja näytin aivan pojalta. Tästä todisteena kuvien lisäksi ensimmäinen päiväni eskarissa: eräs minua muutaman vuoden vanhempi tyttö oli mennyt tämän ensimmäisen eskaripäiväni jälkeen kotiin ja kertonut äidilleen, että ”Äiti! ÄITI! Meidän kouluun tuli tänään uusi poika, jonka nimi on Marjo!”. Niinpä niin. (Selvennykseksi vielä, että kävin alakoulun ensimmäiset 5. luokkaa kyläkoulussa, jossa oli 6: lla eri luokka-asteella +eskari yhteensä alle 30 oppilasta, ja kaikki tunsivat toisensa.)

Ala-asteella kasvatin hiuksiani ja 3. luokalla ne olivat jo todella pitkät. Tuossa vaiheessa ensimmäinen etutukka taisi astua kehiin. Neljännelle luokalle mennessä olin kuitenkin saavuttanut jonkin esimurrosiän kapinavaiheen ja halusin hiukseni taas lyhyemmiksi: malliksi valikoitui kuitenkin melko kesy, kerrostettu polkka. Kuudennella luokalla tahdoin hiukseni leikattavan ah-niin-muodikkaan kananpersemallin mukaan. Tiedättehän: edestä pitkä, takaa lyhyt ja se takaosa piti muotoilla piikikkääksi. Jesus Christ, toivottavasti kaikki todistusaineisto tästä tyylikkyyteni siihen astisesta multihuipentumasta katoaa maailmasta.

Seiskaluokalla hiukseni olivat jo ehtineet kasvaa jo melkoisesti, mutta kampaajan tuomio oli tyly: latvasta 15 senttiä oli aivan hirveää hamppua, joka oli pakko leikata pois. Muistan kasiluokan syksyllä lähteneeni melko nyrpeänä Kreikkaan roimasti lyhentyneellä tukallani. Ysiluokalla iski joku taantumuksen vaihe itsensä ehostamisen suhteen ja leikkautin itselleni poikatukan. Siis todella, todella lyhyen tukan, joka sai minut näyttämään pikkupojalta eikä suinkaan 15-vuotiaalta tytöltä. Hienoa.

Värjäsin hiukseni nykymittapuulla todella myöhään: muutin 17-vuotiaana pois kotoa ja halusin jotenkin juhlistaa tätä uuden, itsenäisen elämäni alkamista. Marssin siis kampaamoon ja ostin hiusvärin. Kirkkaanpunaisen sellaisen. Silloin hiukseni olivat suurinpiirtein korvien päälle ylettyvät, niitä oli kerrostettu rankasti ja minulla oli keskeltä pyöristetty otsatukka. Värjättyäni hiukseni punaisiksi, näytin siis punapäiseltä pikku pallokalalta. Sain myös punaisesta väristä allergisen ihottuman, joten tämä operaatio oli todellinen epic fail. Sen jälkeen en ole punaiseen väriin koskenut. 

Punaisen jälkeen siirryin ruskeaan hiusväriin, joka taittoi todella pitkään todella pahasti punaiseen. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ruskealla värjäämistä, tavoitteenani tummanruskeat hiukset. Tässä vaiheessa keksin myös kulmakynän olemassaolon. Ja se oli hirveä virhe. Kuvat tuolta ajalta todistavat kulmakarvojeni olleen kuin kaksi pulskaa, punaruskeaa mittarimatoa.

Värjäsin koko lukioajan sekä fuksivuoteni hiuksiani ruskeaksi ja pahimman punaisuuden kadottua siirryin värjäysrutiiniin, jossa värjäsin vain juurikasvun ja laitoin värin koko tukkaan n. kolmen kuukauden välein välttääkseni pahimman kerrostumisen. Kuitenkin saatuani usemman kerran allergisen reaktion hiusväristä, päätin, että nyt saa tämä hengellä leikkiminen loppua. Oireeni nimittäin eivät olleet enää mitään kesyä ihottumaa vaan todellista hengenahdistusta ja suun ja nielun limakalvojen turvotusta. Onneksi tajusin lopettaa ajoissa, sillä olen erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen hiustenväriini. Olen päättänyt, että jos oma värini (kunhan siihen asti päästä) joskus kaipaa elvytystä, otan tukkaani korkeintaan vaalennusaineella tehtyjä raitoja. Ne eivät nimittäin sisälle sitä yleisintä hiusvärien paholaista ja allergioiden aiheuttajaa, hiusta tummentavaa PPD:tä. Aamen.

Millaisia seikkailuita teidän hiuksenne ovat käyneet läpi? Entä onko joukossa muita, jotka ovat innostuneet paluusta luonnolliseen sävyyn? 

 

x Marjo

 

p.s. Ainut asia, mikä hiusten vaalenemisessa ärsyttää on se, että viime syksynä hankkimani tummasankaiset nörttilasit eivät oikeen sovi nykyisen hiustenvärini kanssa. Ehkä edessä on reissu lasiostoksille?

 

 

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Kiitos! 🙂 Itse, ennen vaalennusprojektin aloittamista, marssin valitsemaani kampaamoon tiedustelemaan, että mitä näille hiuksilleni kannattaisi tehdä. Pohdittiin siinä kampaajan kanssa eri vaihtoehtoja (värinpoisto+väri, värinpoisto+raidat vai pelkkä vaalennusaineella raidoittaminen) ja päädyttiinkin raidoitusurakkaan. Se osoittautuikin sitten parhaaksi ratkaisuksi, koska värinpoistolla oltaisiin luultavasti saatu aikaan vain todella kirjava ja räjähtänyt tukka. Rohkeesti vaan kampaajalle, niin kyllä se oma väri sitten löytyy taas. :>

  2. Tosi kiinnostava tämä kirjoitus:) Mullakin olisi haaveena saada oma keskiruskea värini takaisin..!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *