1 vaate, 3 asua: diskohousut

Kaupallinen yhteistyö: Lindex

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut blogeissa ja asuinspistä etsiessäni sitä, että yhdestä vaatteesta näkisi sen potentiaalin erilaisissa asuyhdistelmissä. Minulla on itselläni sellaisia tietynlaisia sääntöjä uutta vaatetta ostaessani, joita kyselen itseltäni ennen kassalle kiikuttamista. Käyn tämän check listin aina mielessäni läpi. 

1. Pystynkö visualisoimaan jo omistamistani vaatteista vähintään 3 asua tämän kyseisen vaatteen ympärille? Parhaita ovat sellaiset vaatteet jotka herättää omat vanhat vaatteet ihan uuteen loistoonsa. Mikäli en onnistu keksimään kaupassa asuyhdistelmiä tarpeeksi, jää tuote ostamatta sillä kokemus kertoo että se ei saisi tarpeeksi käyttökertoja vaan jäisi lojumaan kaappiin.

2. Löytyykö vaatekaapistani jo jotain vastaavaa? Usein kiinnitämme huomiota samanlaisiin vaatteisiin kaupassa ja joitain perusjuttuja on tietysti ihan perusteltuakin omistaa useampi kappale. Kuitenkin erikoisempien vaatteiden kohdalla kannattaa miettiä, josko kaapista löytyy jo jotain hyvin samanlaista. Mikäli mitään korvaavaa tuotetta ei löydy, ollaan taas askeleen lähempänä ostopäätöstä. 

3. Voiko vaatetta käyttää joko useampana sesonkina tai sekä arjessa että juhlassa? Käykö hellemekko farkkujen ja poolon kanssa myös talvella, tai voisiko glitterimekon pukea neuleen ja paksujen sukkahousujen kanssa töihin? Puhdas sesonkiajattelu on mielestäni hiukan vanhanaikaista ja monia juttuja voi käyttää ympäri vuoden kerrostamalla oikein. Samalla tavalla myös juhlatamineille voi saada enemmän käyttöä jos ne yhdistää johonkin arkisempiin vaatekappaleisiin. 

Pääsin nyt stailaamaan Lindexin vaatteilla kolme erilaista asukokonaisuutta näiden upeiden kimallehousujen ympärille. Vaikka ensimmäisenä housuista tulee varmasti mieleen pikkujoulut ja juhlapukeutuminen, on niistä moneksi. Ensimmäinen asu oli vähän tällainen rock-henkinen, mutta sopii myös hyvin työasuksi, ja päälle voi vielä heittää vaikka villakangastakin näillä keleillä. Poolo oli aivan ihanan värinen ja miellyttävää kangasta. Sen kanssa voi myös leikkiä polkkatukkaista sujauttamalla latvat kauluksen sisään. 

Seuraava asu oli hiukan arkisempi ja minimalistisempi. Yhdistin pöksyihin harmaan neuleen, pitkän villakangastakin ja valkoiset tennarit. Vaikka housut itsessään ovat näyttävät, on tämä varsin arkinen ja helppo asukokonaisuus. Sama asu olisi tullut täysin erinäköiseksi korkeilla nilkkureilla, ja jälleen varsin toimistokelpoinen look. Kokonaisuuteen sopisi vielä täydellisesti muhkea pipo ja näillä keleillä se kannattaa myös pukea, aivan kuten nilkkasukatkin. 

Kolmantena yhdistin housut juhlalookkiin, joka oli varmaankin kaikista näistä kivoin omasta mielestäni. Suuret näyttävät korvakorut toimivat vuodesta vuoteen ja hapsupaita tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Huulet punasin kirkkaan pinkillä ja tukan jätin suoraksi. Ihastuin myös tuohon pikkulaukkuun, joka käy hyvin niin arkeen kuin juhlaankin.  Näiden jo nähtyjen asukokonaisuuksien lisäksi housut toimisivat hyvin jakun tai smokin ja kauluspaidan tai harmaan kollarin ja pappalenkkareiden kanssa. 

Mikä yhdistelmistä oli eniten mieleen?

Vaatteet, korut ja laukut - Lindex (*lainassa)

Kuvat: Tomi Taskula

Kommentit

mariannemi (Ei varmistettu)

Juhlalook toimii parhaiten ainakin näissä kuvissa. Toisaalta ylemmissä myös valaistusolosuhteet ehkä vähän huonot housujen ideaa ajatellen. (Näyttivät aluksi harmailta collegeilta niin meni hetki hahmottaa mitkä ihmeen diskohousut. Vai johtuuko vaan musta? :D Vai pysäytetystä kuvasta, niin kimaltelu ei tule kunnolla esiin?) Nilkkurit myös ihanat. :)

Elisa Lepistö

Enpä edes tajunnut tuota ennnen kuin sanoit!! :D mutta oot ihan oikesssa. Sisällä otetuissa kuvissa se kimallus näkyy paremmin. 

MarikaJohannaP
Hey girl

Sun asukuvat ja siis kaikki asut ovat ihan super inspiroivia! Mulla on samantyylisiä periaatteita vaateiden hankintaan :).

Elisa Lepistö

Voi kiitos! :) ihana kuulla että inspiroi! Noi säännöt on kyllä toimivia. Ei juurikaan tule hutiostoksia enää. :) 

Kommentoi