2014: VIIMEINEN KVARTAALI

LOKAKUUssa luin pitkästä aikaa hömppäromaaneita ja nautin koti-illoista. Vastapainoksi kävin ulkona syömässä ja tanssimassa tyttöjen kanssa. Kun viikonloput oli monen vuoden kolmivuorotyön jälkeen vapaita, oli ihanaa löytää kunnon balanssi elämään. Kotona tuli tehtyä paljon seesamikanaa eri variaatioilla. 

Stailaamani Sloggi-kirja valmistui ja tein Detox-vettä mintunlehdistä, kurkusta ja sitruunasta. Sisustin taas uudestaan hiukan asuntoamme ja sain vihdoin työpisteen olohuoneeseemme. 

 

MARRASKUUssa poltin hurjia määriä kynttilöitä, kävin Ruudolfin 10-vuotiskeikalla tavastialla, treenailin ulkona ja pidin tapas-illan luonamme. 

 

Vietin myös syksyn mahtavimman viikonlopun ystäväni kanssa Roomassa. Lämpimiä päiviä, tunnelmallisia iltoja, kauniita maisemia ja loistavia keskusteluja. Hyvä resepti onnistuneelle viikonloppureissulle.

JOULUKUUssa kirjoittelin hyvästä itsetunnosta ja menestymisestä. Jaoin myös herkkupastareseptin jota tuli tehtyä useamman kerran itsekin. Kävin myös pelastamassa hiukseni huonon värjäyksen jäljiltä.

Kommentit

Rena (Ei varmistettu)

Thanks that you share here again so many lovely moments and perfect looks in your life <3
International Giveaway: Christmas Surprise with Self Interest
www.dressedwithsoul.com

neito (Ei varmistettu)

ihana blogi. Jatka vuonna 2015 samankaltaisena! :)

Kommentoi