Ikäkriisin hoitoa
En ole koskaan kärsinyt ikäkriisistä aiemmin. Nyt se kuitenkin kolahti jostain, äkkiarvaamatta ja kovaa. Yritin palauttaa mieleen syitä, mitä olen kertonut muille heidän tuskaillessaan vanhenemisen kanssa, mutta mieli palasi kurkkua kiristävään tunteeseen yhä uudestaan ja uudestaan. Pohdin sitä, kuinka ystäväpiirimme vaikuttaa näihin tunteisiin. Vaikka vertailu on ihan hölmöä, tulee sitä alitajuisesti tehtyä. Mikäli ympärillä olevat ihmiset ovat saavuttaneet samanlaisia asioita ja ovat esimerkiksi samalla tasolla työelämässä, tulee tunne siitä että on ihan ”oikeassa aikataulussa” itsekin.
Silloin kun muut alkavat saada ylennyksiä, ostavat asuntoja ja alkavat tehdä jollain tapaa vastuullisempia asioita, voi itselleen tulla osattomuuden tunne. Tai jos olet ainoa sinkku porukassa, jossa lasten saanti alkaa olla ajankohtaista. Vaikka olisi kuinka onnellinen muiden puolesta, karkaavat ajatukset samalla omiin ansioihin. Mihin minun tieni on viemässä? Teenkö oikeita asioita? Ehdinkö vielä tehdä tuon ja tuon? Tulisiko nyt tehdä jotain suuria valintoja tai suunnanvaihdoksia? Pahinta tässä on se, ettei muiden ihmisten tietä näe ulkoapäin kirkkaasti. Toiset saattavat tehdä vuosia töitä jonkun asian eteen kaikessa hiljaisuudessa, ja yhtäkkiä se kantaakin hedelmää.
Tästä tuli mieleeni viime keväinen kävelylenkki kotirannassa, jossa katselin riisuttuja, vielä lehdettömiä puita. Kävely oli verkkaista ja oli mahdollisuus pysähtyä tuijottelemaan nupullaan olevia lehtiä pidemmäksi aikaa. Mietin, kuinka niissä on mahdotonta havaita silmällä minkäänlaista liikettä, vaikka kuinka kauan seisoisi ja tuijottaisi niitä. Silti yhtenä päivänä niihin on vain ilmestyneet vihreät lehdet. Se käy aina kuin yhdessä yössä. Edellisenä päivänä on harmaata ja seuraavana vehreää. Sama se on kellon tuntiviisaria tuijotellessa. Liikettä on vaikea havaita, mutta se ei illuusiostaan huolimatta ole koskaan paikallaan.
Tämä johti taas ajatukseen siitä, kuinka suurin osa meidänkin toiminnastamme on tuollaista. Ulkopuolelta saattaa näyttää, ettemme ole menossa mihinkään tai että jonkun menestys on vain tapahtunut yhdessä yössä. Ihan samalla tavalla saatamme itse joskus turhaantua ja kyseenalaistaa toimintaamme, kun haluttuja tuloksia ei tunnu näkyvän ollenkaan. Kuitenkin se pieni ja hidas liikkuminen niitä omia päämääriä kohti tapahtuu päivittäin. Vaikka välillä turhauttaisi ja tuntuisi ettei siitä yhdestä juoksulenkistä ole hyötyä tai yhden päivän opiskelulla koko aihealue vielä aukeakaan ollenkaan, tapahtuu sitä edistymistä silti. Se on usein vasta havaittavissa sitten, kun työ kantaa hedelmää.
Silloin niillä jokaisella pienellä teolla, mitkä ovat saattaneet tuntua vähäpätöisiltä aikanaan, on kuitenkin väliä. Oikeastaan tämä on aika lohdullinen ajatus. Kun suorittaa jotain tylsältä tuntuvaa tehtävää tai opiskelee asiaa, joka ei kiinnosta sillä hetkellä lainkaan, voi se tuntua kovin puuduttavalta. Kun kuitenkin ajattelee, että sekin puurtaminen on samalla tavalla sitä näkymätöntä kasvua, jonka hedelmät korjaan joskus tulevaisuudessa, tuntuu tekeminenkin paljon mielekkäämmältä.
Joten jos välillä tuntuu ettet etene unelmiasi kohti, koska eteneminen on niin hidasta, älä luovuta. Hidaskin liike on parempaa kuin paikallaan oleskelu. Tee se yksi juoksulenkki, vaikka et sen jälkeen olisikaan vielä maraton-kunnossa. Avaa oppikirja ensimmäiseltä sivulta aiheesta, jonka olet aina halunnut osata. Hoida työsi huolella, vaikka se ei olisikaan unelmiesi työpaikka. Olet ainakin lähempänä niitä. Muista, että jonain päivänä voit kiittää itseäsi kaikista niistä kerroista kun jaksoit jatkaa välillä todella hitaaltakin tuntunutta matkaa.
Age crisis is something I’ve never suffered before. Until this day. I began to wonder, is it related to the people we surround ourselves? When our friends have achieved similar goals than we have, and we are all working at the same level, it’s easier to think that we are on ”the right schedule”. But when we see our peers succeeding in their own careers, buying apartments, having babies and doing all kind of grown-up things, we can’t help thinking about our own choices. Are we going to the right direction? Is it too late for me to do something? And when we can’t see the struggle behind the success of other people, it can seem to be happening in a very short period of time. However what we can’t see, is the daily work they might have done in order to get where they are now. It might seem from the outside, that they haven’t done much, but every single choice matters. So whenever you feel like you’re not going anywhere, remember that even the little steps do matter.
