Mental Health Monday: Itsevarmuudesta
Bloggaajana asettaa itsensä tavallaan jatkuvan arvostelun kohteeksi. Kun negatiivista palautetta saa, on oikeastaan vaihtoehtoina oikeastaan loukkaantua tai käyttää informaatiota tullakseen paremmaksi. Olen miettinyt, minkälaiset kommentit tuntuvat kaikista pahimmilta ja ne ovat ne, jotka osuvat sellaiseen kohtaan josta olen epävarma itsekin. Joskus kritiikki on aiheetonta, mutta usein sitä voi käyttää myös hyödyksi, ellei anna huonon itsevarmuuden antaa defensseille valtaa.
Esimerkiksi ulkonäön arvostelu ei itselläni tunnu oikeastaan missään, sillä en koe että minun täytyisi täyttää kenenkään muun kauneusihannetta tai muutenkaan näyttää yhtään miltään muulta kuin itseltäni. Kuitenkin jos olisin aloittanut bloggaamaan nuorempana, voisi tällaiset asiat horjuttaa itsetuntoa paljonkin.
Tänä päivänä nuorilla on niin paljon seuraajia esimerkiksi Instagramissa, että ilman blogiakin saattaa hyvin olla jatkuvan julkisen arvostelun kohteena. Instagramissa ero on vielä siinä, että kritiikki on yleensä ulkonäköön kohdistuvaa, kun taas blogissa se voi olla hyvinkin rakentavaa. Negatiivinen palaute jää myös yleensä mieleen paremmin, kuin positiivinen. Katsoin juuri yhtenä päivällä Iholla-sarjaa ja Sini Sabotage kertoi, kuinka jollain keikalla oli ollut tupa täynnä, yleisö täysillä mukana, energia katossa, mutta koko keikan ajan yksi mies oli näyttänyt keskisormea. Lopulta se oli ainut asia, mitä keikalta jäi mieleen pidemmäksi aikaa.
Itsevarmuus ei onneksi ole synnynnäinen asia, vaan sitä voi vahvistaa läpi elämän. Jos esimerkiksi itsevarmuus häviää aina sosiaalisissa tilanteissa, voit treenata sitä keskittymällä hyviin asioihin. Jos sinun on vaikea saada sanaa suusta, mieti kuinka hyvä kuuntelija olet. Älä keskity siihen, että pelkäät muiden saavan sinusta mitäänsanomattoman kuvan. Ajattele, että sinun ei tarvitse tehdä itsestäsi numeroa ja herätät varmasti muiden mielenkiinnon salaperäisyydelläsi.
Kaikkien ei myöskään tarvitse uhkua itsevarmuutta jokaisella elämän osa-alueella. Usein epävarmuus näkyy ylikompensaatiolla, muiden haukkumisella tai päälleliimatulla itseluottamuksella. On ihan ok myöntää olevansa jonkin suhteen epävarma. Yleensä myös arvostelijat kaikkoavat, kun myöntää tiedostavansa omat puutteensa, eikä yritäkään lakaista niitä vain maton alle.
Kun kohtaan itse arvostelua, mietin yleensä että jos tämä asia on totta, mihin se vaikuttaa? Jos kritiikki on esimerkiksi ulkonäöstä, tajuaa melko nopealla ajatusketjulla, ettei siitä ole mitään haittaa kellekään muulle. Jos kyse on taas esimerkiksi jostain, miten olen käyttäytynyt muita kohtaan, millaista esimerkkiä näytän muille tai millaisia arvoja minulla on, on kritiikki aiheellisempaa.
Kun ei jää rypemään sellaisessa ”oon ihan p*ska ja musta ei oo mihinkään” -ajatusketjussa, voi niistä haukuista olla oikeasti hyötyäkin.
Pictures: Sara Vanninen / Edit: me