Kollektiivinen ilo

Katsoin perjantaina päivällä säätiedotusta hiukan epäilevin mielin. Edellisellä viikolla oli tullut kuitenkin lunta, joten kahdenkymmenen asteen lämpötila tuntui vähän liian optimistiselta arviolta. Päätin kuitenkin kurkkia hetken ulos ikkunasta ja katsella miten ihmiset olivat pukeutuneet. Osalla oli vielä talvitakit päällä, muutamia villakaulaliinoja ja pipoja tuli jopa bongattua ja toiset olivat puolestaan uskaltautuneet ulos shortseissa ja t-paidoissa. 

Nappasin farkkutakin mukaan vain huomatakseni, että siellä todella on vihdoin kesä. Lounastunti venyi hiukan pidemmäksi, kun soitimme isälleni ja pyöräilimme ruoan jälkeen vielä Tamminiemen Cafe Adjutantiin kahville. Olin niin iloinen, että se tuntui ihan fyysisesti mahanpohjassa, rinnassa ja poskissa. Kyse ei suinkaan ollut vain auringosta, vaan sellaisesta järkyttävän suuresta energiamuutoksesta, joka helsinkiläisistä huokui. Sellaisesta kollektiivisesta ilosta. 

Iltapäivällä menin Asennemedian toimistolle Vienan järjestämille afterworkeille, jossa hyvin pian porukka asettautui kadulle nauttimaan helteestä. Ilta jatkui vielä myöhään yöhön kokoonpanon välillä vain muuttuessa. Enpä tiennyt ovesta ulos lähtiessäni että ”lounasreissuni” kestäisi lopulta yli 12 tuntia, kävisin syvällisiä keskusteluita tyyppien kanssa, keihin olen juuri tutustunut, tanssisin laivan kannella Spice Girlsien tahtiin ja ilta päättyisi pyöräillen kotiin auringon vielä kajastaessa hiukan talojen takaa. Tällaiset spontaanit päivät ovat oikeastaan kesän suola. 

KIITOS kesä, että vihdoin saavuit! 

4 viimeistä kuvaa: Arttu Mustonen