Mental Health Monday: Tärkeintä on toivo
En ollut osannut odottaa, kuinka paljon tunteita asunnon ostamiseen liittykään. Vaikka kuinka rationaalisesti yrittäisi suhtautua ostopäätökseen, on tunteet aina järkyttävän isoja kun kyseessä on koti, ainakin omalla kohdallani. Sen takia on vaikea päästä yli pettymyksestä, kun unelmien kämppä meneekin jollekin muulle. Jos on ehtinyt jo kuvitella itsensä asumaan johonkin, nähnyt remontin vaiheet mielessään, valinnut uudet pintamateriaalit ja visualisoinut itsensä emännöimässä illalliskutsuja tässä asunnossa, on vaikea yhtäkkiä luopua näistä ihanista mielikuvista.
Sain eilen illalla sähköpostin, jossa kerrottiin että havittelemamme asunto oli myyty. Vaikka tiesin, ettei myyjä ollut valmis meidän tarjoukseemme ja lopulta asunto myytiin täydellä hinnalla, jäi se silti harmittamaan. Tuli sellainen olo, kuin olisi selaillut vuoden verran deitti-ilmotuksia ja käynyt epäilyttävien tyyppien kanssa treffeillä ja lopulta löytänyt sen yhden, jossa on kaikki mitä on etsinyt, mutta hän ei olekaan lainkaan kiinnostunut minusta.
Tuntui että tiedän jokaisen asuntoilmoituksen tiedot kaikista hakupalveluista, eikä mitään vähänkään potentiaalista ole tarjolla. Vaikka jokaikinen ihminen on sanonut, että niitä asuntoja kyllä tulee ja jos jotain ei saa, on tulossa joku vielä parempi. Olen vähän tuhahdellut ja miettinyt, että niiin varmaan…
Tänään kuitenkin heti lounaalla ollessani sähköpostiin kilahti ilmoitus, joka täytti aikalailla kaikki kriteerit siitä mitä olemme hakemassa. Samantien sain toivon kipinän takaisin ja pystyin vihdoin karistamaan harteilta eilisen pettymyksen ja epätoivoisen olon. Olemme lähdössä juuri katsomaan tätä uutta potentiaalista asuntoa, ja nyt on sellainen olo, että vaikka tämä ei olisikaan meitä varten, on se unelmiemme yksilö vielä tulossa. Huomaan myös mieheni innosta, ettei se ensimmäinen asunto ollut tarkoitettu meille. Hän ei nimittäin kertaakaan osoittanut tällaista innostusta sen kohdalla.
Aloin tässä vain miettimään, kuinka suurta roolia se toivon kipinä näytteleekään elämässä. Tämä asuntoasia on tietysti vähän ontuva vertaus, sillä eihän tässä olla nyt mitään oikeaa hätää kärsimässä. Usein kuitenkin kamppailemmekin juuri niiden melko arkisten asioiden kanssa ja yllättävän pienetkin vastoinkäymiset voivat värittää elämää vähän turhan synkäksi. Pitkäksi tämä synkkyys venyy juuri silloin, kun on valmis luopumaan toivosta kokonaan. Luovuttaa ikäänkuin niistä omista unelmista ja alkaa uskoa, että tavoitteet ovat saavuttamattomissa. Heittää hanskat tiskiin, koska ei saa varmistusta mistään siihen että asiat todella järjestyy, ennemmin tai myöhemmin.
Kun liekkiä saa pidettyä edes heikosti yllä, on elämä paljon nautinnollisempaa. Jos nyt tuntuu siltä, että jokin asia tuntuu täysin mahdottomalta, yritä löytää edes pienen pieni varmistus siitä, että olet menossa oikeaan suuntaan.
