Sisäisestä taistelijasta
Olen aiemminkin jo kirjoittanut siitä, kuinka en ole lukuisista yrityksistä huolimatta oppinut pitämään joogasta. Minkä takia sitten olen niin kovasti siitä yrittänyt pitää, kun tunneilla on lähinnä ahdistanut ja jälkikäteen on saanut kärsiä migreenistä? Yksinkertaisesti siksi, koska tuntuu että se on mullistanut monen elämän niin radikaalisti. Se on näyttänyt antavan niin paljon enemmän kuin vain fyysistä voimaa, jonka takia olen halunnut päästä osalliseksi tähän.
Reissussa ollessani kuitenkin tajusin jotain oleellista, kun ystäväni kertoi miten terapeuttista jooga hänelle on. Ymmärsin, että minulle TFW tarkoittaa kaikkea tätä. Huolimatta siitä, minkälainen olo on treeneihin mennessä, sieltä lähtiessä on aina kevyempi mieli. Pohdimme tätä ja totesimme, että kaikki urheilu toki voi olla meditatiivista. Jo se että keskityt suoritukseen, antaa mielelle mahdollisuuden levätä kaikesta muusta ajattelutyöstä.
Silti hänelle jooga ja minulle TFW ovat erityisen tehokkaita tässä tarkoituksessa. Vaikka jooga eroaa hyvinkin paljon siitä, mitä teemme TFW:llä, on siinä paljon myös yhteistä. Vartalon lisäksi tulee treenattua aivoja, ja pääsee jollain tapaa enemmän yhteyteen vartalonsa kanssa. Aluksi kuulleet motivaatiotarinat jäävät usein pidemmäksikin aikaa mieleen ja niistä saa voimaa arjen haasteissa.
Harjoittelu on niin intensiivistä, että tunnin aikana ei ehdi ajattelemaan muuta kuin omia suorituksia ja toisten kannustamista. Niin monesti jokin asia on pyörinyt mielessäni koko päivän ja treenien jälkeen olenkin tajunnut asian ratkaisun, kun on antanut mielen keskittyä hetkeksi johonkin ihan muuhun.
Huomaan yhä useammin kantavani TFW:ltä saatuja oppeja jokapäiväisessä elämässäni. Ne ovat antaneet minulle uskallusta ja voimaa tilanteissa, joihin en olisi aiemmin uskaltanut edes lähteä. Juuri surfficampin kisoissa epäröin viimeiseen asti, uskallanko edes mennä veteen ja Sara joutui maanittelemaan minua mukaansa. Lopulta kuitenkin TFW:n valmentajien sanat soivat päässäni ja totesin Saralle, että nyt muuten mennään ja annetaan 110% warrior asenteella.
En ole ehkä löytänyt sisäistä zen-mestariani, mutta sisäisen taistelijani kyllä. Sen pienen ja pippurisen äänen, joka on valmis ottamaan kaikki mahdolliset haasteet vastaan täysillä. Sen, joka sanoo ettei koko hommaan kannata lähteä ellei ole valmis antamaan parastaan. Ja sen joka tietää että kannustamalla muita, voi saada myös heistä parhaan mahdollisen suorituksen irti. Oli kyseessä sitten urheilu tai elämä.
Pictures: Tomi Taskula