Kallion parhaat ravintolat, kahvilat ja baarit
Nyt kun täällä Kalliossa on pyörinyt muutaman viikkoa, olen täysin vakuuttunut siitä että täällä on Helsingin paras ravintolatarjonta tällä hetkellä. Emme normaalisti kävisi näin paljon ulkona syömässä, mutta keittiön ollessa remontissa, on tullut käytyä eri paikoissa joka päivä. Ajattelinkin että nyt on hyvä hetki laittaa näitä vähän ylös. Täältä voi sitten itsekin käydä kurkkailemassa niinä päivinä kun ei tule yhtään ravintolaa mieleen.
Ravintolat
Kampai3, Kolmas linja 18
Japanilaiskorealainen keittiö, jonka jokainen annos tähän mennessä on vienyt kielen mennessään. Annokset ovat kauniita ja herkullisia ja kirsikkana kakun päällä talon viini maksaa 4 € / 16cl. Tykkäsin ennen todella paljon Hokusta, mutta sen muutettua Kamppiin, ei ole tullut oikein käytyä. Ravintolan atmosfääri on niin suuressa osassa omaa ruokailukokemusta, ja jostain syystä kauppakeskus ei tunnu sellaiselta seesteiseltä paikalta illallistaa. Kampai3 onkin täyttänyt hyvin Hokun jättämän aukon!
Kolmon3n, Kolmas linja 11
Modernia pohjoismaista ruokaa, jonka lounas on hintalaatusuhteeltaan ihan mieletön. Annokset ovat lounaallakin ihan huipputasoa, ja 10-12 euron lounaisiin kuuluu myös alkusalaatti ja leipä, jotka ovat myös herkullisia. Tämä on tällä hetkellä ehdoton lempparilounaspaikka. Illallista en ole vielä kokeillut, mutta täytyy mennä mahdollisimman pian.
Lemon Grass, Kolmas linja 12
Thaimaalainen ravintola, josta olimme kuulleet niin monesta suuntaa ylistyssanoja, että odotukset olivat todella korkealla sinne marssiessamme. Lista on todella pitkä, joten valinnanvaikeus iski paikan päällä. Kaikki maistamani ovat olleet todella hyvin maustettuja ja valinnanvaraa ainakin löytyy reippaasti.
Roji, Kolmas linja 16
Sushiravintola, johon en ole vielä ennättänyt mutta uskallan suositella sillä eat.fi on antanut arvosanaksi 5 tähteä ja ystäväni kehui sitä Helsingin parhaaksi. Ravintola menee poikkeuksellisen aikasin kiinni (klo 20), eikä sieltä löydy A-oikeuksia. Enemmän ehkäpä siis lounaspaikka tai aikainen päivällinen.
Tenho, Helsinginkatu 15
Rento pitsapaikka, johon jää mielellään myös punkulle tai bisselle. Tilaa on paljon, mutta silti ravintola on usein yllättävän täynnä. Monina iltoina on myös jazz-bändi esiintymässä joten pääsee nauttimaan pitsan ohella myös livemusiikista. Tykkään itse todella paljon Tenhon pitsoista, sillä niissä on ohut pohja ja raikkaat täytteet. Sen jälkeen on ihan normaali olo, eikä tarvitse tuskissaan availla housun nappeja auki.
Skiffer, Fleminginkatu 8
Skiffer tuskin esittelyjä kaipaa, mutta Kalliossakin on nyt tosiaan omansa. Skiffer on tunnettu liuskamaisista pitsoistaan, joissa on hiukan erikoisempia täytteitä kuin perinteisissä pitserioissa (kuten esimerkiksi pinjansiemeniä, vuohenjuustoa ja mansikoita).
Social Food Burgerjoint, Kulmavuorenkatu 4
En liiottele yhtään, kun sanon että heidän Bronx cheeseburger on paras hampurilainen mitä olen koskaan maistanut. Otin hiukan hölmönä sivuun vielä ranskalaiset (jotka nekin tosin olivat suussasulavat), sillä hampurilainen olisi itsessään riittänyt jo illalliseksi. Paikka on pieni, eikä mitenkään kovin hieno. Vaatteet haisevat sen jälkeen rasvalta ja lihalta, mutta se on silti käymisen arvoinen. Pieni miinus siitä, että hanavettä ei ollut mahdollista saada. Meillä on niin hyvää vettä Suomessa kraanassa että inhottaa ostaa muovinen vesipullo pakon sanelemana.
Wino, Fleminginkatu 11
Bistro/fine dining ruoan ja viinibaarin yhdistelmä lähellä Karhupuistoa. Viiden ruokalajin menun saa 59 eurolla, tai sitten voi valikoida muutaman annoksen listalta (hinnat 6-12 €/annos). Winosta löytyy myös natural-viinejä, joista kuulin ensimmäistä kertaa vasta Ausseissa ollessani. Sinne voi siis pistäytyä vain viinilasilliselle.
Roots, Vaasankatu 14
Kasvisruokaa, raakakakkuja ja joogastudio – kaikki yhden katon alla. Kävin täällä yhdessä vaiheessa melkein päivittäin lounaalla, sillä kaikki annokset ovat ravitseviä, superterveellisiä ja jälkkäriksi voi hyvällä omalla tunnolla ostaa raakakakun.
Soisoi, Vaasankatu 9
Vaasis on nykyään kasvisravintoloita täynnä. Just vege, Roots ja Soisoi kaikki parin korttelin sisällä. Soisoi on pikaruokapaikka kasvisvaihtoehdoilla ja toimii loistavasti silloin kun tekee mieli herkutella jollain pikaruoalla, mutta haluaa silti kasvisvaihtoehdon.
Silvoplee, Toinen linja 7
Kasvislinjalla jatketaan. Silvoplee on ikilemppari jo vuosien takaa. Paikka ei ole atmosfääriltään mikään viihtyisin, vaan tunnelma on lähempänä kouluruokalaa. Myös annoksen hinnan saa helposti melko kovaksi kun siitä maksetaan painon mukaan. Silti jokainen mössö ja muhennos on siellä vaan niin sairaan hyvää, että menen sinne kerta toisensa jälkeen uudelleen.
Pupu, Hämeentie 36
Salaattipaikkojen aatelia! Pupuja on ilmestynyt viimeaikoina moneen eri paikkaan ja ilahduin todella paljon kun huomasin että Hämeentieltäkin löytyy omansa.En tiedä miten henkilökunta koulutetaan, mutta täytyy antaa extramaininta siitä että siellä on aina todella lämminhenkinen ja ystävällinen palvelu. Salaatit ovat ruokaisia ja herkullisia. Jos hakee mukaan, riittää yhdestä salaatista yleensä parillekin eri ruokailulle.
Kahvilat & aamiaispaikat
Ipi kulmakuppila, Porthaninkatu 13
Ihana kaksikerroksinen tila Kallion kirjaston lähellä, jonka yläkerrassa pääsee hyggeilemään nahkaisiin lepakkotuoleihin. Kävimme yhtenä aamuna myös aamupuuroilla siellä. Pitkään haudutettua hirssipuuroa, jonka sai tuunata mieleisekseen tuoreilla marjoilla ja siemenillä. Lounasaikaan täällä on läppärikielto, joten työskentelyyn se on vähän huono paikka.
Early bird, Kolmas Linja 12
Rento brunssi- tai aamiaispaikka, jossa myös kiva sisustus. Suosittelen lämpimästi grillattua juustoleipää, sillä jo sen pelkkä ajattelu saa veden kielelle!! Myös vihersmoothie on todella herkullinen.
Gastro Cafe, Fleminginkatu 7
Klassista brunssisettiä, kuten eggs benedict / eggs florentine. Kyytipojaksi tarjolla myös bloody maryt tai mimosat. Aamiaisen lisäksi tarjolla on myös 3 vaihtuvaa lounasvaihtoehtoa ja iltamenu.
Bear Park Cafe, Agricolankatu 13
Pieni ja sympaattinen kahvila, jossa ainakin tähän aikaan vuodesta paras terassi. Se on niin tuulensuojaisessa paikassa, että olen ehtinyt jo nauttia club matea pari kertaa ulkona istuskellessa. Hiukan ehkä miinusta siitä, että club mate maksoi 4,20 joka on melko kohtuuton hinta.
Rupla, Helsinginkatu 16
Rento taidekahvila hesarilla, jossa tarjolla myös viikonloppubrunssia ja lounasbuffet.
Baarit ja kuppilat
Panema, Helsinginkatu 11
Sen lisäksi, että se aiheuttaa aina yhtä paljon hilpeyttä kertoa käyneensä Panemassa, on tämä panimopubi muutenkin vierailun arvoinen. Olutvalikoima on kattava ja atmosfääri todella hyvä!
Bar Molotow, Vaasankatu 29
Ystäväni esitteli tämän minulle viime vuonna, kun olimme Brunon iltakirpussa ja hän sai idean että mennään Moloon punkkupullolle. Se olikin sitten rakkautta ensisilmäyksellä. Molotow on sopivan räkänen ja ryönänen meikäläiselle, mutta siellä on aina lämmin tunnelma. Yleensä ovesta sisään tullessa tulee fiilis, että täällä on liian täyttä, lähdetään pois. Jos malttaa kuitenkin hetken odottaa, saa yleensä pyllynsä ujutettua johonkin väliin.
Sivukirjasto, Fleminginkatu 5
Tällä hetkellä remontissa oleva Sivukirjasto on rento ja melko klassinenkin pubi Kallion kirjaston kupeessa. Sieltä löytyy myös seurapelejä, joka tällaista lautapelifriikkiä tietysti aina ilahduttaa :D
Siltanen, Klassikko jota ei voinut kuitenkaan jättää poiskaan listauksesta. Tänään illalla olemme juuri suuntaamassa sinne kavereiden keikalle, ja muutenkin ohjelmaa on varsinkin kesäisin ilahduttavan paljon aina open mic nighteista Dildobingoon. Terassi on myös yksi suurimmista ja kivoimmista alueella. Lounasaikaan yhteydessä toimii myös Onda -ravintola, jonka buffet koostuu erilaisista salaateista, hummuksista, ja padoista.
Bar Loosister, Hämeentie 50 (kurvi)
Bar Loosen pikkusisar, rento rock-henkinen kapakka josta löytyy myös ruokaa (joskin aika hamppari- ja pitsalinjaa).
Kampai3
Earlybird
Bear Park Cafe
Kolmon3n
Roots
Silvoplee
Tuliko uusia tuttavuuksia? Tai jäikö jokin oleellinen pois listasta? Saa ehdottomasti jakaa lisää vinkkejä kommenttiboksin puolella.