Vinkit onnistuneeseen afterworkiin
Kaupallinen yhteistyö: Hartwall
Keväisemmät ilmat ovat totisesti palauttaneet taas afterwork kulttuurin mieleen. Toimiston pieni jääkaappi on saanut kahvimaidon lisäksi myös kiliseviä pulloja seurakseen. Minulla on paha tapa notkua töissä usein vähän liian myöhään. Kun varsinaisia työaikoja ei ole, on joskus vaikea päättää että missä vaiheessa hommat lopettaa. Pahinta se on vielä kotona työskennellessä, kun usein huomaa että kello on jo ties mitä, kun istuu edelleen sinisen valon loisteessa. Loistava syy hommien lopettamiseen on kuitenkin afterwork!
Se on myös mukavan epävirallinen hetki tutustua niihin omiin kollegoihin vähän rennommissa tunnelmissa. Päätettiin yhtenä perjantaina ostaa vähän juomaa ja ruokaa iltapäivällä toimistolle, ja nauttia toistemme seurasta muutenkin kuin työn touhussa. Olen varsinainen Happy Joe -fani, ja heidän Cloudy apple on ollut vuosia jo valintani piknik-, sauna- tai afterwork-juomaksi.
Nyt Happy Joelta on tullut uutuus Happy Joe Rosé, joka toimii hyvin esimerkiksi viinin vaihtoehtona kesän juhlissa tai illallisilla. Punaisen värin juoma saa punaisesta omenalajikkeesta, joita on muuten vain muutama 7000 erilaisista lajikkeista. Maussa yhdistyy aidot omenat ja roséviinin pehmeys. Tämä sai ainakin yläpeukkua toimiston tyypeiltä, ja aion ostaa itsekin myös jatkossa. Ihanan raikas kesäjuoma!
Meillä oli niin hauskaa, että päätin että tällaisia rentoja työnjälkeisiä istuskeluja on järjestettävä ehdottomasti useammin. Hyvä afterwork ei paljoa vaadi, ja kasasinkin muutamat vinkit sellaisen pitämiseen.
Kuinka järjestää onnistunut afterwork?
1. Jos työpäivä on mennyt pitkäksi ja nälkä alkaa painaa, kannattaa tilata pitsa jaettavaksi tai käydä ostamassa lähikiskasta piknik-eväät toimiston pöydän ääreen. Nälkäkiukulta säästytään, eikä ole heti kiire kotiin tekemään ruokaa.
2. Musiikki on tärkeää! Vaihda taustalla hiljalleen soiva keskittymismusiikki johonkin vähän rennompaan ja tunnelma muuttuu heti. Meillä popitettiin muun muassa rnb-klassikoita.
3. Seurapelit on myös aina hauska vaihtoehto, eikä siihen tarvita edes pelilautaa, kynä ja paperi riittävät. Pelasimme muun muassa tätä piirustuspeliä, ja olin yllättynyt kuinka hyviä piirtäjiä porukasta löytyi. Myöhemmin olimme myös assosiaatiopeliä, jossa jokainen saa vuorollaan henkilön jollle sanoo yhden sanan ja tämän täytyy vastata ensimmäisellä mieleen tulevalla sanalla. Vaikka nämäkin tyypit luulen tuntevani jo varsin hyvin, opin niin paljon uutta taas kollegoistani. Myös henkilöarvauspeli on hauskaa, jossa kukin saa otsaansa lapun jossa lukee jonkin henkilön nimi, ja kyllä tai ei -kysymysten avulla pyrkii keksimään kuka on kyseessä.
4. Jos pelit ei nappaa, työyhteisön ilmapiiriä varmasti nostattaa Selviytyjistä bongaamani Juhana Helmenkalastajan lanseeraama keskinäisen kehumisen kerho, jonka ideana on aina kertoa asioita joita arvostaa vuorossa olevasta ihmisestä. Toinen hauska tapa on käydä läpi edellistä viikkoa niin, että kaikki kertovat esimerkiksi yhden asian jossa onnistuivat, tai yhden asian josta ovat onnellisia. Viikonlopun saa startattua hyvällä mielellä.
5. Pidän itse myös aina huulipunaa työhuoneella, sillä saa nimittäin muutamassa sekunnissa muutettua arkisen asun iltakelpoiseksi. Mikäli tanssijalkaa alkaakin vipattamaan, voi toimistolta painella suoraan humpalle.
Kommentointi on poissa käytöstä alkoholimainontaan liittyvän lainsäädännön takia.