Mental Health Monday: Mun gradu
Ystäväpiirissäni on aikalailla kahdenlaisia gradun tekijöitä. Heitä, jotka runnovat sen ennätysajassa valmiiksi, ja keskittyvät täysillä siihen ihan pienen hetken. Ja sitten on heitä, kenellä se venyy, venyy ja venyy, kunnes ollaan siinä pisteessä, että sen loppuun saattaminen tuntuu täydeltä mahdottomuudelta. Yleensä loppumetreillä on enää niin vähän tehtävää, että yksi päivä sen parissa riittäisi sen valmiiksi saamiseksi, mutta henkinen kynnys sen tekemiseen on kasvanut niin korkeaksi, ettei siihen yksinkertaisesti pysty.
Olen seurannut näitä tyyppejä vierestä, ja yrittänyt kannustaa ja tsempata mahdollisimman paljon. Samalla on myös ihmetyttänyt, että miten se voi olla niin vaikeaa, kun ollaan jo niin loppusuoralla? Lähiaikoina olen tajunnut, että minulla on ihan samanlaisia asioita elämässäni. Yksi hyvä esimerkki, on sellainen muovirasia, jossa minulla oli ollut avattu makkarapaketti jääkaapissa. Se ei ollut siis juuri yhtään likainen, mutta silti pesua vaativa.
Olin vienyt sen valmiiksi vessaan (sillä keittiöremontin takia tiskikone, eikä keittiön vesipiste ole käytössä), mutta se oli jäänyt siihen pesukoneen päälle. Lopulta meni päiviä, kun aina vessaan tullessani näin sen rasian, pesin lukemattomia kahvikuppeja ja muita astioita, mutta jätin aina sen rasian siihen. MIKSI, oi miksi näin tein?!!
Lopulta, kun päivät vaihtuivat viikoiksi, alkoi poikaystäväni huomauttamaan, että se rasia muuten vieläkin on siinä pesukoneen päällä. Siinä vaiheessa tästä NAURETTAVAN pienestä asiasta oli kasvanut sellainen mörkö, että joka kerta kun asia otettiin esille, alkoi pulssini hakkaamaan hiukan kovempaa ja piti oikein vetää syvään henkeä. Tiedän, tiedän… toistelin, kuitenkaan sille mitään tekemättä. Lopulta tajusin, että tämä on nyt se mun gradu. Nyt ymmärrän sen konseptin, kun joku asia on viety liian pitkälle, tuntuu sen loppuunsaattaminen mahdottomalta.
Sanottakoon nyt vielä disclaimer, että ei, en vertaa gradua vaatimustasoltaan tähän makkararasian pesemiseen, jos jollekin jäi epäselväksi. Se on vain vertauskuva siitä, kuinka jostain asiasta tekee sellaisen mörkön itselleen, että se kaikki aika, jonka käyttää sen tuskailuun ja siitä ahdistumiseen, on noin tuhatkertainen kuin sen tekemiseen vaatima aika olisi ollut.
En todellakaan osaa sanoa, miksi tämä paketti ajoi minut tällaiseen tilanteeseen. Yhtenä päivänä sain kunnon sellaisen aggressiopuuskan ja päätin että piru vie, nyt en jaksa käyttää enää hetkeäkään aivokapasiteettiani tämän asian murehtimiseen, otin rasian käteen, ja noin kolme sekuntia myöhemmin se oli pesty….
Onko teillä jotain tällaisia ihan kummallisia asioita, jotka ovat venyneet ihan naurettavan pitkälle vain sen takia, ettei niihin ole tarttunut heti? Ja mitä tästä opimme? TEE SE NYT!! Ota ainakin se ensimmäinen askel.