Mental Health Monday: Aikuiskiukuttelijat
Jostain syystä mieleeni on jäänyt eräs mies, jonka kohtasimme muutama kuukausi sitten istuessamme hampurilaisilla Social Burger Jointissa. Paikka on pieni ja siinä on vain muutama pöytää. Niiden lisäksi on penkki pienemmällä pöydällä. Sisään tuli pariskunta, kun ainoa vapaa paikka oli penkillä. Mies tuhahteli ja marssi siihen istumaan. Jossain vaiheessa yksi pöydistä vapautui ja mies murahteli naista nousemaan ja menemään varaamaan pöytää. Nainen oli kuitenkin liikkeissään liian hidas, ja mies jäi kireän näköisenä seisomaan keskelle ravintolaa uusien asiakkaiden marssiessa vapaaseen pöytään.
Seurasin tilannetta jopa hiukan huvittuneena. Mies sai naiselle sellaiset uhmaikäisen raivarit. Se, että he joutuivat istumaan erilaisessa pöydässä kuin muut, tuntui olevan koko hänen elämänsä dramaattisin asia. Hän jaksoi jurputtaa tästä koko loppuaterian. Mietin jossain vaiheessa tarjoavani omaa pöytäämme heille. Minulle kun ei ole mitään väliä, minkä mallisessa pöydässä ruokani nautin. En kuitenkaan uskaltanut, sillä ajattelin siinä olevan se riski, että mies ottaa sen v*ttuiluna. Nainen söi hiljaa hampurilaistaan kommentoimatta miehen raivonpurkauksia ja näytti siltä, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kuin näin tapahtuu.
Tällaisiin tyyppeihin tulee välillä törmättyä. Sellaisiin, joille pieninkin vastoinkäyminen aiheuttaa järjetöntä kiukuttelua ja huonon fiiliksen luomista ympärilleen. Tunsin ennen myötätuntoa heitä kohtaan. Mietin, että heillä täytyy olla todella rankkaa, kun on kokoajan noin paha olla. Tiedän itsekin, että on joskus vaikeaa olla mukava kun tuntuu että koko unversumi on sinua vastaan. Luin kuitenkin tämän Maria Veitolan kolumnin ”Älä ole mulkku” ja se on jäänyt mieleeni pitkäksi aikaa.
Sitä helposti putoaa sellaiseen kuoppaan omassa itsesäälissään ja pahassa olossaan, että kuvittelee kaiken olevan sinua vastaan. Oikein odottaa seuraavaa vastoinkäymistä, sillä kaikki menee muutenkin päin persettä. Ja universumi kyllä antaa sitä, mitä pyydät. Nykyään, kun meinaan ajautua tällaiseen ajatusmalliin (yleensä hetki on silloin kun olen väsynyt ja nälkäinen) mietin sitä artikkelia ja hampurilaispaikan miestä. Aiemmin taktiikkani oli vetäytyä omiin oloihini. Nykyään kysyn itseltäni, onko tässä oikeasti kiukustumisen aihetta vai onko kyseessä nälän ja väsymyksen aiheuttama uhmakohtaus. Yleensä se alkaa huvittaa heti.
Viime viikolla olimme menossa Ikeaan. Oli helteinen päivä eikä minua oikeastaan kiinnostanut lähteä suureen ilmastoituun halliin. Sain kuitenkin lahjottua itse itseni Ikean hodarilla. Aloin innostua siitä niin paljon, että lopulta lähdön koittaessa en oikein maltannut odottaa että pääsemme paikan päälle. Heti kun auto pysähtyi, kysyin että pitäisikö se hodari mennä ostamaan heti ensimmäisenä. Poikaystävä kuitenkin sanoi, että mennään nyt hakemaan ensin ne tarvittavat asiat.
Kun olimme valmiita kassalta, hodarinkuvat alkoivat vilkkua silmissäni. Poikaystävä ei kuitenkaan sellaista halunnut, joten hän sanoi menevänsä pakkaamaan autoa. Kävin ostamassa hodarin ja marssin iloisesti parkkihalliin aurinkolasit silmillä, lompakko toisessa ja hodari toisessä kädessä. Siellä oli niin pimeää, etten nähnyt keltaista huomioviivaa rotvallin kohdalla ja nyrjäytin nilkkani niin, että kaaduin suoraan polvilleni asfaltille.
Kummatkin käteni olivat täynnä, joten en saanut edes kunnolla otettua vastaan. Näin kuinka hodarin nakki vieri vieressä olevan auton alle ja unelmani sen syömisestä valuivat sen mukana. Kumpaankin jalkaan sattui ja kun nousin, huomasin olevani yltä päältä veressä. Juoksin autolle ja tajusin vain toisen jalan olevan veressä ja toisen ketsupissa. Poikaystäväni katsoi järkyttyneenä minuun ja kysyi onko tuo verta?
Totesin vasemman jalan olevan veressä ja oikean ketsupissa. Putsasimme jalkani ja olin niin rikki tästä episodista etten suostunut enää lähtemään hakemaan uutta hodaria. Mietin hetken, onko tämä hetki oikea kiukuttelulle. Kävin läpi koko tilanteen ja aloin nauramaan saman tien. Yleensä tällaisten pikkujuttujen kohdalla se on aina valinta, jatkaako kiukuttelua, vai näkeekö mielummin tilanteessa jotain positiivista tai hauskaa.