Mental Health Monday: elämän risteyskohdista
Katsoin Pomo piilossa –ohjelmaa, jossa on tällä kertaa julkkiskausi menossa. Kyseisessä jaksossa kolminkertainen olympiavoittaja Gabby Douglas kävi scouttaamassa tulevia telinevoimistelulupauksia. Hän tapasi muun muassa pojan, joka oli vasta 10-vuotias, mutta oli päättänyt jo 7-vuotiaana haluavansa olympialaisiin. Lapset treenasivat ihan järkyttäviä määriä joka viikko ja tavoitteet olivat todella korkealla.
Se sai minut samanaikaisesti inspiroituneeksi ja hiukan surulliseksi. En nimittäin muista, onko minulla ollut koskaan noin selkeää yhtä tavoitetta. Viime viikolla puhuin täälläkin paljon tavoitteiden asettamisesta ja uskon että se on tärkeä osa hyvinvointiamme. Mikäli ei ole jotain mitä kohti mennä, voi moni asia tuntua merkityksettömältä. Ja miten hyvältä tuntuu tehdä joka päivä töitä sen yhden selkeän kirkkaan tavoitteen eteen? Ottaa niitä pieniä askelia kohti päämääräänsä.
Kävin pari vuotta sitten Pilotsin ”Mieli menestyksen tiellä” luennolla ja kirjoitin siitä silloin blogissakin. Silloin kirjoitin muun muassa mielenlaaduista ja tein testin, jonka mukaan minulla on kasvun mielenlaatu. Uskon että tähän liittyy vahvasti myös sellainen uusiutumisen halu, tiedonjano ja uusien taitojen oppiminen. Ilman niitä, tuntee elämän hiukan merkityksettömäksi helposti.
Palasin lukemaan nyt noita Pilotsin luennolla ylös rustaamiani asioita. Olin silloin kirjoittanut menestyksen määritelmäksi näin: ”Haluan herätä joka päivä hymy huulilla ja elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä.” Pidän sitä edelleen hyvänä määritelmänä, mutta välillä täytyy tarkastella sitä omaa elämää ja miettiä, tuntuuko samat asiat edelleen merkityksellisiltä?
Joku kysyi jonkin aikaa sitten instagram-storyssa siitä, milloin minulla on ollut sellainen kohta elämässäni, että olen ollut jollain tapaa risteyksessä? Ja mitä tapahtui? Totesin, että uskon meidän olevan koko ajan tietyllä tapaa risteyskohdassa. Normaalisti teemme päivittäin niitä pieniä valintoja jotka vievät meitä johonkin suuntaan, eikä niitä edes tiedosta. Mutta välillä me jämähdetään.
Sanoin storyssa myös sen, että sitä huomaa yleensä jämähtäneensä, kun on sellainen vähän vaikea ja levoton olo itsensä kanssa, eikä oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Seuraa kummallinen tunne siitä, ettei ole ihan siellä missä pitäisi. Ja että sitä fiilistä kannattaa aina kuunnella. Itselläni tallaisia kohtia on ollut muun muassa työpaikan vaihdokset, opiskelun aloittaminen, ja parisuhteesta lähtemiset. Ne on helppo nähdä selkeästi vasta jälkikäteen.
Joskus tällainen olo seuraa pitkään, ennen kun tajuaa mikä palikka siinä omassa elämässä hiertää. Saattaa kyseenalaistaa kaiken ympärillään ja jopa oman itsensä ihan kokonaan. Tällaiset tarkastelut tekevät kuitenkin hyvää ja yleensä lopulta osoittavat sen, mikä kohta vaatii muutosta. Ja lopulta se muutos on aina ollut parempaan päin, vaikka alku olisikin tuntunut vaikealta.
Olen itse kärsinyt jossain määrin tuosta levottomuudesta jo pitkään. Kirjoitin jo kesällä näin: ”Kaipaan elämääni syvyyttä, älyllisiä haasteita ja tiedonjanoa. Kaipaan mentoria, jolta oppia. Kaipaan kunnianhimoa.” Näistä asioista ja tuosta 10-vuotiaan olympialupauksen kunnianhimosta innostuneena kirjoitin itselleni ylös tavoitteen, joka korjaisi näitä kohtia elämässäni ja määrittelin sen mahdollisimman tarkasti. Heti on innostuneempi olo ja päiviin lähtee paljon tarmokkaammin.
Päivät tuntuvat taas merkityksellisemmiltä, kun on joku tienviitta mitä seurata niissä risteyskohdissa.
