Ranskattaren sielunmaisema

Kaupallinen yhteistyö: Les Dauphins

Olen pohtinut paljon matkustelua ja ulkomailla asumista lähiaikoina. Ostimme maailman rakkaimman kodin viime vuonna, jonka takia hinku ulkomaille asumaan on ollut hiukan pienempi. Edestakainen reissaaminen taas ahdistaa. Sivusin edellisessä postauksessa hiukan jo sitä, mitä matkoilta olen hakenut ja saanut. Ulkomailla asumisessa on puolestaan aina kiehtonut tietynlainen itsensä uudestaan luominen. 

Kun meidät poistetaan tutuista ympyröistä, on meidän jotenkin helpompi olla sitä mitä haluamme. Meihin ei yhtäkkiä kohdistukaan ulkopuolelta minkäänlaisia odotuksia tai oletuksia. Siellä on sellainen anonymiteetin tunne, jota Helsingissä on mahdotonta saada. Jos on aina ollut jonkunlainen, on vaikea yhtäkkiä kääntää kurssia. Sitä helpostii mukautuu ja jumahtaa siksi ihmisesksi, millaisena muut sinut näkevät. 

Kirjoitin taannoin erilaisista unelmaelämistä ja hassua kyllä, melkein kaikki sijoittuivat jonnekin muualle kuin Suomeen. Ehkäpä se johtui juuri siitä että oli helpompi nähdä itseni tietynlaisena niissä. Eleganttina pariisittarena kipittämässä mukulakiviä, koluamassa kirpputoreja, kuuntelemassa vinyylejä, juomassa punaviiniä, syömässä herkullisia juustoja ja lukemassa kirjoja. Kun tarkemmin miettii, melkein kaikki kaikkea voin tehdä täälläkin. 

 

Voin kipsutella baskeri päässä Avikaisen leipomoon, ostaa paperipussiin tuoreen patongin, selailla vinyylejä kirpputorilla ja kirjoja divarissa, tulla kotiin, kaivaa jääkaapista homejuustoa, laittaa vinyylin soimaan ja kaataa lasillisen punkkua. Lukea hyvää kirjaa, punata huulet ranskalaisittain ja olla juuri se ihminen, joka kuvittelen Pariisissa olevani. 

Roosa Murto kirjoitti joskus osuvasti, että sielunmaisema on paljon tärkeämpi seikka kuin ympäröivät maisemat. Joku siinä kolahti ja kovaa. Juuri niinhän se on. Siksipä olen pyrkinyt viimeaikoina haastamaan itseäni ja tekemään kaikkia niitä asioita, joita tehdäkseni olen aiemmin luullut tarvitsevani maisemanvaihdosta.

Ja mikäpä sopisi paremmin tähän ranskatar roolileikkiini kuin ranskalainen luomuviini Les Dauphines, jonka etikettikin huokuu menneiden aikojen maailmaa. Täyteläinen viini toimii hyvin sellaisenaan, mutta olen myös juonut sitä ruokajuomana. Teinpä muuten yhden elämäni parhaista pasta bologneseista niin, että lorauttelin tätä kastikkeen sekaan. En tajunnut silloin kuvata annosta, mutta täytynee tehdä uusintakierros siitä pian ja jakaa resepti myös täällä.

Maku on tanniininen ja karhunvatukkainen, pienellä häivähdyksellä lakritsia. Juuri sellainen joka maistuu talven kylmissä illoissa täydelliseltä. Myös hintalaatusuhde on hyvä, sillä pullo maksaa 12 euroa. Tätä sopii siemailla klassikoita lukiessa Edith Piafin soidessa taustalla.

Alkoholimainontaan liittyvän lainsäädännön takia kommentointi on tämän postauksen osalta poissa käytöstä.

Kuvat: Sara Vanninen