Kirje itseltäni viiden vuoden takaa
Olen monesti täällä puhunut siitä, kuinka unelmia ja tavoitteita on hyvä kirjata ylös. Vaikka sen sitten unohtaisi, jäävät ne maalit jollain tavalla yleensä alitajuntaan kolkuttelemaan. Ilman omien päämäärien selkiyttämistä on vaarana ajelehtia eteenpäin. Sen takia naurahdinkin tänään, kun luin melko tasan 5 vuotta sitten reissun päältä kirjoittamaani postausta.
Siinä sanoin näin:
Kuitenkin kun puhutaan pidemmän tähtäimen suunnitelmista, tavoitteista ja päämääristä, menen lukkoon. En tiedä mitä haluan. Kun mietin itseäni viiden vuoden päästä, missä näen itseni? Omistanko oman yrityksen ja asun Helsingissä menestyneenä uranaisena? Opiskelenko sittenkin vielä taiteen maisteriksi ja teen parhaillaan graduani? Asunko ulkomailla keskittyen kaikkeen muuhun kuin työntekoon? Vai olenko perheenäiti nauttien arjen pienistä asioista? Haluanko asua pienessä mutta uniikissa ullakkohuoneistossa vai kauempana keskustasta omakotitalossa?
Kaikki vaihtoehdot kuulostavat hyvältä, mutta kaikkea ei voi saavuttaa. Varsinkaan jos ei osaa päättää mitä haluaa. Sen takia päätinkin kirjoittaa itselleni kirjeen viiden vuoden päähän, 30-vuotiaalle Elisalle. Päätin pitää kirjeen sisällön salaisuutena, jolloin uskallan unelmoida tarpeeksi isoista asioista. Uskon, että kirjeen kirjoittaminen on hankalaa mutta todella palkitsevaa.
No, hauskaa tästä tekee se, että minulla ei ole hajuakaan missä tuo kirje on. Kirjoitinko sitä lopulta koskaan? Melko harmillista, mikäli en kirjoittanut. Muistan silloin jo haaveilleeni New Yorkissa pidempään vietetystä ajasta ja reissaamisesta. Se unelma toteutui hiukan yli vuoden päästä, kun päätimme laittaa asuntomme vuokralle ja hypätä diginomadeiksi.
Ja kun jälkikäteen pohdin, miten päädyimme Nyciin ja kiertämään Väli- ja Etelä-Amerikkaa:
Oikeastaan unelma alkoi muodostua, kun palasin 2014 kotiin 10 viikon reissultani. Kirjoitin silloin blogissani näin: ”Usein unelmat on helpompi muuttaa tavoitteeksi kun ne määrittelee konkreettisella tavalla itselleen. Jos unelmanasi on vaikka soittaa pianoa, päätä että haluat osata soittaa X-kappaleen vihreettömästi. Jos unelmanasi on osata esimerkiksi espanjaa, ota tavoitteeksi keskustella espanjankielisen henkilön kanssa viisi minuuttia putkeen.
Kun unelmat on muutettu selkeämmiksi tavoitteiksi, tuntuu niiden saavuttaminen jotenkin helpommalta. Niiden eteen on kevyempi lähteä tekemään töitä. Itselläni on tällä hetkellä tavoitteiden asettelu käynnissä. Tällä hetkellä tuntuu ulkomaille muutto ehkä tärkeimmältä unelmalta. Siihen pitää keksiä kuitenkin vielä jotain vähän konkreettisempaa. ”
Aloimme miettiä vaihtoehtoja siihen, mihin haluamme mennä, milloin muutto voisi olla ajankohtaista ja kuinka pitkäksi aikaa. Loppujen lopuksi vaihtoehdoiksi muodostuivat Australia tai New York. Tiesin, että haluan jossain vaiheessa elämääni asua New Yorkissa ja tämä tuntui lopulta parhaalta vaihtoehdolta.
Kun poikaystäväni sai omat työkuvionsa järjestettyä niin, ettei hänen tarvitse olla Suomessa, alkoi muodostua idea siitä, jos olisimmekin pidempään poissa. New Yorkissa saa oleilla ilman viisumia vain 3 kuukautta, ja tuntui hölmöltä tulla kotiin keskellä synkintä talvea, kun esimerkiksi Väli-Amerikka ja Etelä-Amerikka olisivat ihan vieressä.
Jälkikäteen ajateltuna se on ollut rohkeinta, mitä olen tehnyt ja tavallaan myös kasvattanut eniten. Mutta onhan tässä tullut myös ajelehdittua. Ullakkokämppää en saanut, mutta silti todella uniikin ja rakkaan kodin. Maisteriopinnot välillä edelleen kolkuttelevat takaraivossa, mutta en näe ryhtyväni siihen ainakaan lähiaikoina. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin todella tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, oli siihen sitten hiukan ajauduttu tai ei. Ehkä nämä asiat lopulta löytyvät kirjeestä (mikäli sen joskus paikannan), ja nämä kuluneet vuodet eivät enää tunnu lainkaan ajelehtimiselta, vaan unelmien toteuttamiselta.
Nyt on kuitenkin aika suunnata katse uusiin unelmiin. Tällä kertaa ne on onneksi kirjattuna ylös päiväkirjan sivuille, jottei ne huku. Nyt lähden metsästämään tuota kadonnutta kirjettä!
