Kotimaan matkailu on parasta!

Olin viikonloppuna Saimaa Gastronomyn PR-reissulla Itä-Suomessa, ja tämä kyllä sai taas Järvi-Suomi fanitukseni ihan uusiin sfääreihin. Olimme kaksi vuotta sitten roadtripillä Itä-Suomessa, ja sitä ennen en ollut juuri sielläpäin matkustellut, lukuunottamatta jokavuotista tanssileiriä Tanhuvaaarassa. Rakastuin niihin maisemiin silloin ihan täysin, joten oli aivan ihanaa päästä uudelleen samoille seuduille. Tällä kertaa kävimme Tertin kartanossa Mikkelissä, Tea House of Wehmaisissa Juvalla, Sahanlahti Resortissa Puumalassa ja Hotelli Punkaharjulla.

Tertin kartanossa oli ihana vanhan ajan tunnelmaa ja historian havinaa. Kartano on 1500-luvulta, joten siinä on ihan oma fiiliksensä. Mielikuvitus alkaa heti laukkaamaan ja alkaa miettiä, millaisia erilaisia tarinoita talo pitääkään sisällään.

Englantilainen teehuone oli myös hurmaava paikka. Tee sommelier Anna Grotenfelt-Paunonen piti meille tea tastingin, jollaisessa en ollut koskaan aiemmin ollut. En olisi koskaan uskonut, miten hyvin erilaiset teet sopivat ruokajuomiksi. Lemppariksi nousi viskiä muistuttava savutee chorizon makuparina. Heillä on myös todella kiva myymälä, josta saa ostettua tietysti teetä ja muista herkkuja, mutta myös kauniita sisustustavaroita ja lastentarvikkeita.

Teehuoneelta matkasimme Sahanlahteen Puumalaan, ja pysähdyimme matkalla pienelle rannalle nimeltä Pistohiekka. Tuli niin kesäinen fiilis tässä pehmeällä hiekalla, että olisi tehnyt mieli ottaa kengät pois jalasta ja haudata varpaat hiekkaan. 

Yövyimme Sahanlahti Resortissa, joka oli järkyttävän kaunis paikka, ja siellä oli sellainen maaginen tunnelma jossa todella rauhottui. Heillä oli rantasauna, josta pääsi suoraan portaita järveen. Aamulla kävimme melontaretkellä, ja kuulimme että heillä on olemassa myös aamuvirkkujen melontaa. Se starttaa seitsemältä aamulla, jonka jälkeen käydään saunassa ja uimassa ja lopuksi mennään aamiaiselle. Kuulosti aika täydelliseltä tavalta aloittaa aamu!

Viimeisenä stoppina oli Hotelli Punkaharju, jossa kävimme viimeksikin. Saimi vei meidät pienelle metsäretkelle, jonka jälkeen nautimme ihan mielettömän menun hotellin ravintolassa. Muistan, että se oli viimeksikin todella herkullinen, eikä tämäkään kerta tosiaan pettänyt. Parasta oli tuo kuvassa näkyvä punajuuritartar, jossa oli salmiakkia!

Kulttuuri Matkat