Mental Health Monday: Jollain on aina asiat huonommin ja paremmin

Viime viikolla minusta kuoriutui kaikki huonoimmat mahdolliset puoleni esiin. Kärsin todella pahasta PMS:stä ja kiukuttelin kuin mikäkin uhmaikäinen. Poikaystävä jaksoi olla tsemppaava ja yritti piristää vaikka millä eri tavoin, ja minä vaan ryvin itsesäälissä. Kaikki ärsytti, enkä tiennyt miksi. Ja tietysti koska olin huonolla tuulella, kaikenlainen epäonni tuntui seuraavan minua. Teloin käteni verille ja tiputin meikkilaatikon vessan lattialle niin että se meni rikki, tiputin kalliin meikinpohjustussuihkeen vessanpönttöön ja iskin jalkani pesukoneeseen. Urhiuduin ja olin marttyyri. Ja heti kun PMS:täni selvisin, sain jonkinlaisen ruokamyrkytyksen, joka vei voimat loppuviikolta täysin.

Lauantaina olo alkoi helpottaa ja tunsin itseni taas eri ihmiseksi. Sunnuntaina olin jo hilpeällä tuulella. Tunsin huonoa oomatuntoa siitä, että olin ollut niin samperin huonolla tuulella koko viikon. Jälkikäteen käyttäytymiseni tuntui niin hölmöltä ja dramaattiselta, vaikkei sivulliset joutuneetkaan tällä kertaa kärsimään kiukuttelustani. Kaikki oli hyvin, eikä minulla ollut mitään syytä vaipua sellaiseen itsesääliin ja alakuloon.

Sitten silmiini osui tällainen lainaus:”Saying someone can’t be sad because someone else may have it worse is like saying someone can’t be happy because someone else may have it better.” Ja se kolahti ja kovaa. Kaikki tunteet on sallittuja. Ja silloin kun niitä vastaan yrittää taistella toistelemalla päänsä sisällä esimerkiksi mantraa siitä, kuinka ei ole oikeutettu ikäviin tunteisiin, sillä jollain toisella on asiat paljon paskemmin, tulee vain viivästyttäneeksi niiden poistumista systeemistään. 

Sunnuntaina kun poikaystävä kyseli, että mikäs minut nyt on saanut niin hilpeälle tuulelle, en osannut vastata siihenkään. Hyvälle fiilikselle kuitenkaan harvemmin yrittää etsiä mitään erityistä syytä. Ehkä tunnelmaa nostatti se, että olo oli vihdoin parempi ja osasin taas nauttia täysin rinnoin niistä elämän pienistä iloista: halvasta vesimelonista, lämmittävästä ilta-auringosta, vastaantulevasta koiranpennusta ja kotona odottavasta leffaillasta.

Joskus ne kuopat ovat todellisempia ja syvempiä ja niistä kestää pitkään kammeta ylös. Toisinaan ne ovat vain tällaisia parin päivän tummempia hetkiä. Ja se on ihan ok. Aina jossain vaiheessa kuitenkin taas tulee se päivä, kun taas hymyilyttää ihan ilman syytä. Ja silloin siitä osaa nauttia taas niin paljon paremmin.

Kuvat: Tomi Taskula