Kiinnitetty postaus

Pieni hinta mielenrauhasta

En tiedä johtuuko se jostain äkillisestä aikuistumisesta, tai tästä raskaudesta, mutta kesän aikana aloin pyöritellä päässä kaikenlaisia ikäviä skenaarioita siitä, mitä kaikkea voi tapahtua. Ennen en halunnut lainkaan miettiä niitä. Olin optimisti ja luotin aina siihen, että asiat kyllä järjestyvät tavalla tai toisella.

Ehkä osasyynä on myös tämä poikkeuksellinen vuosi, töiden äkillinen väheneminen ja edessä häämöttävä äitiysvapaa, mikä minulle yrittäjänä on hiukan erilainen kuin palkkatyöläiselle. Yhtäkkiä tällaisesta huolettomasta huithapelista kuoriutuikin tällainen vastuuntuntoinen varautuja.

Olen tämän vuoden aikana vakuuttanut melkein kaiken, mikä on mahdollista. Se on tuonut minulle ihan valtavasti turvaa ja vienyt pois sellaisia unettomia öitä, joissa mietin kaikkia niitä asioita jotka voivat mennä pieleen. Kaikki alkoi vauvavakuutuksesta, jonka ostaminen tuntui itsestäänselvältä meille kummallekin. Sen innoittamana päädyin ostamaan vihdoin myös itselleni sairasvakuutuksen. Ja lopulta myös vakavan sairauden turvan.Havahduin nimittäin äitiysvapaita selvitellessäni siihen, kuinka huonossa asemassa olisinkaan, jos esimerkiksi sairastuisin niin, etten selviytyisi töistäni. Se oli aika pelottava ajatus, varsinkin kun tulevaisuudessa kyse ei ole vain omasta pärjäämisestä. Vakavan sairauden turva on tarpeellinen kaikille, joiden talous kärsisi pitkästä sairauspoissaolosta, mutta varsinkin yrittäjänä siihen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Kukaan ei koskaan osaa ennustaa sairastuvansa vakavasti. Silti esimerkiksi syöpään sairastuu vuosittain yli 30 000 ihmistä. Ennen ajattelin syövän olevan vanhemman iän huoli, mutta lähiaikoina yhä useampi nuori läheltä on saanut syöpädiagnoosin.

Olin aina pitänyt noita vakavan sairauden turvia kalliina, mutta selvitellessäni niitä huomasin että esimerkiksi 40 000 euron vakuutusmäärällä ja minun iälläni se maksaisi alle kympin kuussa. Aika mitätön hinta siitä turvallisuuden tunteesta, jonka tämä antaa.

Meillä on kaikki vakuutukset (koti-, auto-, skootteri-, matka-,vauva-, henki-, ja sairasvakuutukset) Ifiltä, joten saamme myös keskittämisestä etua. Täällä voi käydä laskemassa oman maksun valitsemallaan korvaussummalla.

Mitä tämä sitten käytännössä kattaa? Kyseessä on verovapaa korvaus, joka maksetaan heti lääkärin diagnoosin jälkeen. Se mahdollistaa sen, että arki voi jatkua edes joltain osin normaalisti.

Vakavan sairauden turva kattaa nämä 10 sairautta ja vammaa:

  1. syöpä (pahanlaatuinen kasvain, kts. karenssi)
  2. sydäninfarkti
  3. aivoinfarkti tai aivoverenvuoto
  4. MS-tauti
  5. sydänleikkaus
  6. aivojen hyvälaatuinen kasvain
  7. motoneuronisairaus
  8. vakava palovamma
  9. aortta-aneurysma ja/tai aortan dissekoituma
  10. elinsiirto

Vaikka meillä on toimiva julkinen terveydenhuolto, ei se esimerkiksi omalla kohdallani auttaisi lainkaan siihen, jos en kykenisi tekemään töitä. Sairastuminen on itsessään jo niin valtava kriisi, ettei siinä vaiheessa halua miettiä taloudellista pärjäämistä. Tämä on pelottava ajatus.

Olen huomannut, että nämä katastrofiajatukset ovat huomattavasti vähentyneet omalla kohdallani sen jälkeen, kun otin tämän vakuutuksen. Pieni summa kuukaudessa, ja suuri kivi pois sydämeltä. Maksan kuukausittain enemmän esimerkiksi suoratoistopalvelusta, äänikirjasovelluksesta, kompensoin hiilijalanjälkeäni, sekä kuljetuspalveluista ruokaa kotiin tilatessani. Miksi en siis laittaisi näinkin tärkeään asiaan myös pientä siivua?

Hyvinvointi Oma elämä Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.