Treenifilosofia

Yhtenä toivepostauksen aiheena oli nykyinen treenifilosofia tai vaikkapa treeniviikko auki selitettynä. Mulla on ollut aina aikalailla sellainen treenifilosofia, missä vähemmän on enemmän. Teen paljon mieluummin 10 minuutin treenin, kuin tunnin treenin. Ennen ajattelin, että se 10 minuuttia pitää vetää sitten ihan täysillä. Tein paljon sellaisia korkean intensiteetin intervalliharjoituksia. Nykyään syke edes harvemmin kunnolla nousee mun treeneissä. Avainsanana kaikessa on oikeastaan mielekkyys, lempeys ja oman kehon kuuntelu. 

Yleensä treenaan vain oman kehon painolla. Usein teen jonkun Youtube-treenin, niin ei mene siihen liikkeiden miettimiseenkään energiaa. Ja joskus, jos ei yhtään huvittaisi, teen vain 1 minuutin pituisen lankun. Usein sen jälkeen jaksaakin tehdä vähän vielä jotain. Mutta jos ei jaksa, sekin on täysin ok. Jos keho on väsynyt, sitä pitää kuunnella.

Raskausaika, vauvavuosi ja vielä tämä kulunutkin on aiheuttaneet huonosti nukuttuja öitä. Sellaisten jälkeen ei usein jaksa urheilla. Välillä on vaikea tunnistaa, onko väsymys sellaista, että urheilusta saisikin energiaa vai sellaista, mikä vaatii vain lepoa. Tätä harjoittelen edelleen, ja siihen tuo lankutus toimii hyvänä testinä.

Täällä olen tehnyt tosi perusjuttuja. Erilaisilla otteilla punnerruksia, kyykkyjä, leuanvetotreenejä, vatsalihaksia ja kuminauhajumppaa. Teen usein joko 8 tai 10 toiston sarjoja ja toistan niitä niin monta kierrosta kuin jaksan. Joskus yhden, toisinaan 3.

Treenaamiseni ei nykyään ole myöskään oikeastaan yhtään tavoitteellista. Ja se tuntuu parhaalta juuri nyt. Joskus tavoitteellisuus on antanut motivaatiota tekemiseen, mutta tällä hetkellä mielekkäintä on vain sellainen rauhallinen oman kehon vahvistaminen.

Ja tämän lisäksi pyrin liikkumaan paljon kävellen. Tavallisena päivänä tulee yleensä vähintään se 10 000 askelta täyteen, joka tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Täällä kävely on tosi erilaista, kun on niin paljon korkeuseroja. Sekin on ollut kivaa vaihtelua. Jalat ovat ihan eri tavalla poikki viikon ylämäkikävelyjen jälkeen, kuin normaalisti.

Nyt on tullut tehtyä pientä liikuntaa melkein joka aamu ja siinä saa kyllä ihanasti kehon hereille. Kotona teen ehkä 3 kertaa viikossa jonkun jumpan. Olen vähän unelmoinut, että ottaisin kotiin palattuamme jossain vaiheessa taas jäsenyyden jollekin salille. Muistan nimittäin, miten paljon tykkäsin sellaisesta Body pump -tyyppisestä tunnista. Siinä tärkeintä oli hyvä ohjaaja ja musiikit. Jos palaan niiden pariin, niin siinä vaiheessa monta pikkutreeniä korvaantuu parilla pidemmällä.

Välillä nimittäin kaipaan niitä endorfiineja, mitä saa sellaisesta itsensä ylittämisestä, mitä ei nykyisissä treeneissäni oikein ole. Olen luonteeltani niin mukavuudenhaluinen, etten saa yksin kotona itsestäni irti läheskään niin paljon, kuin jossain tunnilla. Samalla tykkään siitä, että treenaaminen on nykyään niin paineetonta.

Raskauden jälkeen oman kehon kanssa on täytynyt hiukan tutustua uudelleen. Sen sijaan, että vertailisin sitä siihen mitä se on joskus ollut, olen tyytyväinen tähän, mitä se nyt on. Raskauden aikana en pystynyt treenaamaan lainkaan, en edes kävelemään. Sen takia osaa arvostaa nyt ihan normaaleja juttuja. Kuin vaikkapa sitä, kuinka kevyeltä tuntuu sohvalta nouseminen.