RELAX, PURA VIDA
Kun matkustaa köyhiin maihin, saattaa tulla yllätyksenä se, kuinka onnellisilta ihmiset vaikuttavat. Meillä on näennäisesti niin hyvin asiat Suomessa, mutta yksilötasolla ihmiset eivät välttämättä voi niin hyvin. Haalimme varallisuutta ja ostamme sillä asioita, joita emme välttämättä edes tarvitse. Ruokimme sitä tyhjyyttä sisällämme hetkellisesti saadessamme endorfiinitasot nousemaan uuden asian saatuamme. Sen jälkeen tavara saattaa tuntua taakaltakin tehden kodistamme tukkoisen ja epäsiistin.
Yltäkylläisyys ja mahdollisuuksien rajattomuus voi olla ahdistavaakin ja kovin passivoivaa. Kaikki tietävät sen tunteen, kun on liikaa asioita hoidettavana, eikä sen takia saa mitään tehtyä. Urakka tuntuu liian suurelta, jotta sitä kykenisi alkaa purkaa. Sama efekti alkaa näkyä hyvinvointivaltioissa, kun kaikki ovet ovat avoinna, ja ihminen jähmettyy sen takia paikoilleen.
Voimme perhetaustastamme huolimatta opiskella lääkäreiksi, juristeiksi tai ekonomeiksi. Samalla meitä kuitenkin kehoitetaan seuraamaan omaa intohimoaan tai löytämään se oma juttunsa. Nykyään myös lähes kaikilla on varaa matkustaa, eikä pienelläkään budjetilla ole vaikeaa matkustaa kauas. Koko maailma on avoinna ja kaikki aivan saatavillamme. Kaikkea pitäisi tehdä, mutta mistä aloittaa?
Ei täällä ole sellaisia ongelmia. Aamuyöstä lähdetään kalaan, jos halutaan päivällä sitä syödä. Ei siinä tarvitse kahta kertaa miettiä jaksaisiko herätä vai pitäisikö sittenkin nukkua hiukan pidempään. Sen sijaan onnellisuus muodostuu aika perusjutuista, kuten esimerkiksi hyvästä kalasaaliista, täydellisen kypsästä papaijasta, perheen kanssa vietetystä ajasta, musiikin kuuntelusta ja soittamisesta, ystävien kanssa nauramisesta tai kirkkaasta tähtitaivaasta.
Matkustaessa aina palaa niiden perusasioiden pariin. Muistaa myös sen, kuinka itsekin tulee toimeen vähällä. Sitä helposti huijaa itselleen tarvitsevansa erilaisia asioita ollakseen onnellinen, vaikka oikeastaan se oikea onni tulee sisältäpäin. Oppii myös hellittämään otettaan tietyissä asioissa.
Aluksi ärsytti Costa Ricassa ihmisten erilainen aikakäsitys. Ruokaa saattoi odottaa toista tuntia ja kun ne vihdoin tulivat, tulivat ne niin eri aikaan että toinen oli ehtinyt jo syödä omansa. Jos jossain sanottiin menevän viisi minuuttia, todellisuudessa saattoi olla kyse puolesta tunnista. Jos tiedustelit asiaa, vastaukseski sai vain ”relaaaaax, pura vida!”
Ja rentoutta tässä on totta tosin opittukin. Olen nimittäin aina ollut sellainen aikataulunatsi, ja mikään ei ole ärsyttänyt niin paljon kuin myöhässä olevat ihmiset. Nyt tähän odotteluun on jo tottunut, ja kun kysyy itseltään, että mihin tässä loppujen lopuksi on kiire, tulee vähän hölmökin olo. Jos joudun istumaan rantahiekalla palmun alla puoli tuntia pidempään, odottaessani ruokani valmistumista ja menetän siitä malttini, on sisäinen rauha aika kaukana. Ja muutenkin, jos nämä ovat suurimpia huolenaiheita, on asiat aika hyvin.
