Allergiahulluudesta kiitollisuuteen

Viimeiset pari päivää ovat olleet allergian puolesta ihan mahdottomia. Nokka valuu 24/7 ja aivastan noin 10 kertaa minuutissa. Käytössä on nenäsumute, silmätipat, tavallinen allergialääke ja 3 x päivässä Duact. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin pahat oireet, varmaan joskus 9-vuotiaana kun olimme perheen kanssa telttailemassa heinien keskellä. En tiedä olenko kehittänyt jonkun immuniteetin vanhoja hyväksi todettuja lääkkeitä vastaan vai onko nyt vain aiempia pahempi vuosi. Löytyykö sieltä kohtalotovereita?

Juuri nyt tekisi mieli ottaa pieni loma omasta vartalosta ja päästä edes hetkeksi hengittelemään vapaasti. Mutta pitänee keskittyä nyt positiivisempiin asioihin ja lopettaa tällaisista asioista valittaminen, joille ei kuitenkaan voi mitään. Meillä on TFW:llä kuun teemana kiitollisuus ja sen innoittamana on meidänki taloudessa koko eilinen päivä heitelty toisillemme asioita, joista ollaan kiitollisia. Mielestäni tällainen ajatusleikki on ihan erityisen tärkeää silloin, kun kaikki tuntuu kurjalta. Muuten saattaa helposti ajatukset lähteä pyörimään negatiivisten asioiden ympärillä ja pian koko mieli on pelkkää mustaa täynnä.

Meidän kummankin yleisin kiitollisuudenaihe on kyllä edelleen tämä meidän asunto. Viikottain jompi kumpi toteaa ääneen, kuinka ihanaa tässä onkaan asua. Tuntuu hassulta, että ollaan asuttu tässä kohta jo 1,5 vuotta, vaikka tuntuu että edelleen on sellainen kuherruskuukausi menossa, jossa tulee tuijoteltua ulos ikkunasta huokaillen. Ja itse asunnon lisäksi tulee fiilisteltyä tätä aluetta. Paljon ystäviä naapureina, baarit ja ravintolat kulman takana, hyviä ruokakauppoja ja hakaniemen torikin ihan kävelymatkan päässä.

Olen ollut kiitollinen myös miltei 10 tunnin yöunista, ex tempore grillauspäivästä siskoni luona, muuttuva labyrintti -pelisessioista, sunnuntain hengailupäivästä poikaystävän vanhempien pihalla Unoa pelaten, uusista kasvispihveistä ja -pullista jotka löysivät tiensä meidän ruokavalioon kun ystävämme niistä vinkkasi, ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä ystävieni ihanasta vastasyntyneestä pojasta. Kun sain tuon pienen nyytin ensimmäistä kertaa syliini, ystäväni sanoi että hän haluaisi pyytää minua kummiksi. Ja minähän aloin parkua ihan täysillä ja lopulta sekä minä, että vauva itkettiin kilpaa, joskin eri syistä.

Suosittelen kaikkia miettimään edes muutaman kiitollisuudenaiheen omasta elämästään juuri nyt. Ei nimittäin harmita enää yhtään tämä allergia, vaikka postausta aloittaessani se oli ainoa ajatus joka päähän tuntui mahtuvan. Nyt pää on täynnä iloisia asioita ja rinta halkeamaisillaan sellaisesta miltei hengen salpauttavasta kiitollisuudesta. Aikamoinen täysikäännös pienellä ajatusleikillä.

Jos et meinaa keksiä mitään, mistä olla kiitollinen, lue tämä postaus: Pieniä ilon aiheita

Omia listoja saa mielellään jakaa myös kommenttiboksissa. Niitä lukemalla tulee aina niin hyvä mieli.