Arvonta perjantain kunniaksi!

Hei rakkaat lukijat! Sain aamulla tiedon, että voisin arpoa jollekin onnekkaalle 3 kk:n määräaikaisen tilauksen tuosta eilen kertomastani LivBoxista. Joten homma menee näin, laita kommenttia tähän postaukseen ja kerro mikä sinut tekee arjessa onnelliseksi?

Arvon voittajan ensi tiistaina! Voittaja voi halutessaan antaa tilauksen myös vaikka joululahjaksi jollekin :) Muista laittaa sähköpostiosoitteesi sille osoitettuun kohtaan. 

Kommentit

Ida-Jessica (Ei varmistettu)

Arjessa mut tekee onnelliseksi ne kaikista pienimmät asiat.

Esimerkiksi tänään tunsin aitoa onnellisuutta kun heräsin ja huomasin että poikaystäväni oli jättänyt mulle pienen viestin jääkaapin oveen töihin lähtiessään (meillä on aina välillä tapa piristää toisiaan tällä tavoin, ollaan erivuoroisissa töissä ja joskus menee pari viikkoakin ettei nähdä kunnolla). Eilen taas oltiin ystävän kanssa yhtäaikaa autoilla liikennevaloissa aivan sattumalta, ystävä avasi ikkunan ja pyysi että käytäisiin extempore-kahvilla läheisellä huoltoasemalla (ja mehän käytiin). Pikkujuttuja, yleisesti ottaen liittyen rakkaisiin ihmisiin ja lemmikkeihin :)

Hannele (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi perhe ja ystävät :)

Eve (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi ystävien kanssa viettämä aika, työkaverit ja liikunnan tuoma hyvä olo.
hamalainen.eveliina@gmail.com

Milla (Ei varmistettu)

viimeviikkojen ilahduttajia ovat olleet mm: syksyn värit, lämpimät päivät, auringon paiste, yhdessä syöminen, ventovieraiden kohteliaisuus ja toisten huomioon ottaminen, bussikuski joka odottaa sinne juoksevaa matkustajaa, ihana äiti, poikaystävä jonka viereen käpertyä ja jonka vierestä herätä, puhdas koti, spontaanit teot, vapaa-aika, löhöily, yhdessä nauraminen, kaverit, onnistuneet ruuanlaitto-kokeilut, pari ihanaa karvaturria, rakkauden tunne...jne

Xeve (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi ihana aviomies ja mukavat työkaverit!

Emmu (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi normaalisti "huomaamattomat asiat". Esimerkiksi näin syksyisin auringon pilkahdus pilvisenä päivänä, jota ei kesäisin osaa kauheasti arvostaa. Musiikki saa aina hyvälle tuulelle ja mikään ei voita lyhyttäkään lenkkiä pienessä sateessa. Siinä onkin koko päivän heti paremmalla tuulella.

Mrs. H (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi arki itsestään. Terveellinen arkiruokailu, treenit ja kaikki arkirutiinit. Arki on kaikista parasta!

Skibe (Ei varmistettu)

Arjessa on ihana tehdä välillä jotain normaalista arjesta poikkeavaa, esim. mennä ravintolaan tai leffaan keskellä viikkoa tai panostaa illallisen tekemiseen oikein kunnolla!

Herminica (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi jo aamuinen herääminen lämpimistä pulleista lakanoista kirkasvalolamppuun ja sen hempeään sävelmään. Se hempeys ja pehmeys vaan jatkuu kun laittaa maailman mukavimmat olohousut jalkaan ja tepsuttelee unisukat jalassa hakemaan aamupalan jääkaapista; yleensä se on se paras combo ikinä eli mansikkaa, kaurapuuroa ja fastin creme caramel puddingia yön yli seisotettuna, hyvä hedelmä ja puolen litran cappuchino ^^. Nuo kun syö rauhassa viltti niskassa ruokapöydän ääressä katsellen ikkunasta talitinttien hippaa ja kuunnellen jotakin rauhallista, kuten Eva & Manua niin lempeä aamu on taattu :) Kun aamu on hyvä, koko muukin päivä menee onnellisissa fiiliksissä. Olen niitä ihmisiä jotka eivät stressaa, ottavat elämässä kaiken positiivisesti vastaan ja eivät niuhota, ei edes vaikka pyörän lukko jäätyisi kiinni. Asioilla kun on aina ollut tapana järjestyä, ja se jos mikä tekee arjessa onnelliseksi, nimenomaan tuo mielenrauha ja luotto itseensä ja tulevaan :). Eniten koen onnea siitä kun teen asioita, kuten luen tenttiin jonka aihe on erittäin mielenkiintoinen, käyn vetämässä onnistuneen treenin tai naureskelen kämppikseni eli pikkusiskoni kanssa iltaisin perheen kanssa puhelimessa, tai saan omalta rakkaalta viestin puhelimeeni. Yleensäkin niiden asioiden tekeminen mistä pitää, tuo arkeen sitä luksusta. Jos jokin asia ei ole se oma juttu, pyrin löytämään siitäkin jonkin nauttimisen aiheen, ja kappas se onkin taas jo oma juttu myös :) Hakuna Matata.

herkku_07@hotmail.com :)

Anni (Ei varmistettu)

Arjessa tekee onnelliseksi milloin mikäkin, joskus isommat ja joskus pienemmät asiat. Se voi olla vastaantulija, joka vastaa hymyyn tai se voi olla syksyisen raikas tuoksu aamulla. Toisinaan vain se, että saa asua paikassa, jossa asiat ovat ainakin suunnilleen hyvin, tehdä niitä asioita, joita rakastaa, olla niiden ihmisten kanssa, jotka ovat tärkeitä ja ylipäätään olla se ihminen, joka halua olla, saa minut tuntemaan itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi!

Marika (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi avopuoliso, ihanat ystävät, terveellinen (ja herkullinen!) ruoka, mukava työ, rauhalliset kävelylenkit ja vastapainona vähemmän rauhalliset punttitreenit, pimenevät illat kun saa sytytellä kynttilöitä ympäri kämppää, sateenropinaan nukahtaminen yms. pienet asiat <3 :)

Ii (Ei varmistettu)

Arjessa mut tekee onnelliseksi poikaystävän pelkkä läsnäolo, sillä toistaiseksi asumme eri kaupungeissa. Muuten mut tekee onnelliseksi aamutreenit, aamukahvi, perhe ja ihana kummipoikani. Tulin itseasiassa nytkin onnelliseksi, kun mietin asioita, joista olen kiitollinen! Kiitos siis siitä :)

Iida (Ei varmistettu)

Arjessa minut onnelliseksi tekee kiitollisuus. Kiitollisuus itseä, puolisoa, työkavereita, kanssaihmisiä kohtaan. Kiitollisuus koko maailmankaikkeutta kohtaan. Vilpitön kiitos tätä kaikkea kauneutta kohtaan auttaa jaksamaan, vaikka välillä tulisikin huonoja hetkiä.

neila (Ei varmistettu)

Aika paljon ne on on niitä pieniä juttuja, jotka tekevät onnelliseksi. Pitkät aamut, jolloin voi rauhoittua teen ääressä, meren läheisyys, pehmoiset villapaidat, kauniit kengät, tuntemattomien hymyt, oman miehen nauru, hyvät hiuspäivät, onnistunut treeni, kynttilät ja ystävien viestit joitakin mainitakseni.

Milja (Ei varmistettu)

Arjessa tekee onnelliseksi puhtaat lakanat, villasukat kylmällä ilmalla, kävelylenkki pikkupakkasessa, kuppi kahvia, ystävän tapaaminen kaupungilla, hyvä ruoka ja siisti koti. Muun muassa. :)

Anniina (Ei varmistettu)

Onnistumiset, pienet kuin suuremmatkin. Etenkin jos on jo pidempään yrittänyt saada jotain aikaiseksi, vaikka siivousta tai koulutehtävää. Tällä hetkellä esimerkiksi on vielä työssaoppimisen paperihommia loppurutistamatta ja ressaa kovasti, mutta kun ne saan valmiiksi alan nauttia syyslomasta :)

Laura (Ei varmistettu)

Arjessa parasta on pienet asiat :) Kahvikupponen ystävän kanssa, leffailta oman poikaystävän kainalossa...Loppujen lopuksi, mikäpä arjessa ei tekisi onnelliseksi, on niin paljon asioita joista voi olla kiitollinen :)

Isse (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi perhe ja koira ♥ :)

Annna (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee iloiseksi milloin mikäkin pieni tai suuri piristävä asia. Joinakin päivinä ystävän mukava kommentti, vastaantulijan hymy tai hyvä musiikki riittää hyvin :) Sitten toisina päivinä sitä ihan pysähtyy miettimään, kuinka onnekas on, kun on niin upeiden ihmisten ympäröimänä. Perhe ja ystävät tuovat niin paljon iloa jokaiseen päivään!

Jossu (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee pienetkin asiat onnelliseksi: odottamaton teksti- tai Facebook-viesti, potilaalta kuultu kiitos tai kassaneidiltä vastattu hymy, kuivatut karpalot aamupuurossa, jos ensimmäinen biisi joka radiosta aamulla kuuluu on hyvä, sekä onnistunut lenkki/salilla käynti tai päätös jättää treenit väliin jos siltä tuntuu :)

Anniina (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi poikaystävän läsnäolo ,vastaantulijan hymy ja myös aamu aurinko :)

Noona (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi välillä ihan oudotkin asiat. Heräsin viime vkonloppuna ja huomasin ikkunasta että vastapäiseen taloon kajastaa auringonnousu, lähdin viemään roskia toiselle puolelle taloa, jotta näkisin kauniin taivaan. Seisoin talon tuuletusparvekkeella pitkään ja katselin moniväristä taivasta, ja en oikeastaan ajatellut mitään. hymyilin vaan. :)

Hannak (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi poikaystävän ja koiran lisäksi pienet jutut: hyvin nukutut yöunet, kirpeä syyssää, juuri sopivasti paistunut mutakakku, vasta vaihdetut lakanat, uudet nahkasaappaat, kynttiläillat, joulun odotus jne. Lista on loputon :)

maria (Ei varmistettu)

arjessa onnellisuutta tuo hyvä aamukahvi!

Lauratau (Ei varmistettu)

Se tunne salin jälkeen, kun on antanut kaikkensa. Hiljalleen leijailevat lumihiutaleet. Lapsen nauru tai aamumökö. Lahjan antaminen. Se, kun ajattelet yhtä aikaa samaa asiaa ystävän kanssa. Kummipojan ensimmäiset naurut. Hyvä salaatti. Onnistuneet juhlat. Oivallukset elämästä ja itsestä. Illalla odottava PMMP:n keikka. Autoradiosta kuuluva huippubiisi.

Elämä on täynnä ihania asioita, jotka pitää asennoitua näkemään.

annika (Ei varmistettu)

Oi tottakai koirani! Aina saa paremmalle tuulelle ja vaikka kiukutteleekin välillä ei se ärsytä. Mukana joka jutussa ja piristää päivääni heti aamusta alkaen! Myös pienet yllärit ja paketit ovat aina kivoja, esim eilen postimies toi tilaamani korkokengät. Voi sitä riemun määrää kun sai avata pakettia ja pomppia ne kengät jalassa loppuillan kotona!

Luana (Ei varmistettu)

Tänään olen onnellinen väistyvästä kivusta tiistain viisaudenhammasleikkauksen jälkeen ja ensimmäisestä itsetehdystä sosekeitosta! Arjessa onnelliseksi tekevät juurikin ne pienet jutut, kuten kiireetön aamu tai hikinen paita salin jälkeen (:

Sara L (Ei varmistettu)

Se, että kroppa on terve ja pääsee liikkumaan haluamallani tavalla joka päivä :)

makke (Ei varmistettu)

arjessa minut tekee onnelliseksi arki itse. rutiinit pitävät päiväni kasassa, ystävien tapaaminen kiireisen arjen keskellä taas pitää päänsisäiset asiat kunnossa. illalla on ihanaa juoda vihreää teetä ja käpertyä poikaystävän viereen nukkumaan lämpimän peiton alle. arvostan arjen pieniä asioita kuten odottamattomia kivoja sanoja kavereilta, hymyä poikaystävältä, uutta avaamistaan odottavaa teepakettia kaapissa, kodin putkimiestä joka avasi viemärin tukoksen, pieniä rentoutumishetkiä blogeja lueskellen ja hyvää fiilistä treenien jälkeen. tänään päivän huipuimmista jutuista on ehdottomasti se, että joku on tehnyt tänne ylioppilaskylän pihalle lumiukon. piristää kummasti :)

pppetra (Ei varmistettu)

Minut tekee arjessa onnelliseksi liikunnan harrastaminen ja siellä tapaamani ihmiset ja se että kun menee sen jälkeen omaan kotiin, niin siellä odottaa rakastamani ihminen.

wuuh (Ei varmistettu)

Ystävät ja päiväunet! Niillä jaksaa jo todella pitkälle :)

Miirash (Ei varmistettu)

Iltalenkki koirien kanssa kirpeässä pakkasessa tähtien ja revontulien alla tekee aika onnelliseksi. Tai sitte kevät talvella tunturissa, kun ollaan porukalla ruokkimassa poroja ja on aivan mahtava sää. Aurinko paistaa ja lämmintä sen verran, että pystyy heittelemään heiniä reestä ilman takkia ja pipoa. Elämä osaa välillä olla ihanaa! :)

emma (Ei varmistettu)

arjessa onnelliseksi tekee ihan tavalliset asiat. esim. hyvin nukuttu yö, puhtaat petivaatteet, hyvä ruoka, kaunis sää, hyvä treeni, ihana naamarasva... en vaadi paljoa. koen että onnellisuus jokapäiväisessä elämässä on myös itsestä kiinni, kuinka siihen asennoituu. :)

ramaria (Ei varmistettu)

Arjessa on niin paljon pieniä juttuja, jotka tekevät onnelliseksi! Ihaninta ehkä on, kun keskellä kiireisiä viikkoja saa puhelun rakkailta sisarusten lapsilta. Melkein alan itkemään joka kerta, kun joku heistä soittaa. Ihanaa kuulla heidän höpötystään, ja sydän pakahtuu kun he sanovat miten ikävöivät tätiään :)

krista (Ei varmistettu)

Kotiäitinä arjen ilahduttajan virkaa tuottaa tyttäreni. Olen palaamassa kohta töihin reilun kahden vuoden kotiäidin uraltani, joten ne pienimmät asiat ilahduttaa. Hyvän mielen saa positiivisesta ajattelutavasta, ja siihen pyrin sata lasissa. :-)

roosamp (Ei varmistettu)

Arjessa tekee onnelliseksi ihan vain se, että saa herätä joka aamu uuteen päivään terveenä :)

Sofia (Ei varmistettu)

Minut tekee arjessa onnelliseksi se, että minulla on niin ihana perhe jonka kanssa yhdessä vietettävä aika on ehdottomasti se paras asia mitä arjessa on :)!

josefina (Ei varmistettu)

Arjessa parasta on treenaaminen ja aamulenkit, puhtaat sukat, rutiinit, hyvä kotiruoka, kuppi vihreää teetä, kirja, huippukoulu, villasukkalaatikko ja ihana uusi koti. Viikonloput, kun voin matkustaa paikkaan, jossa mua odottaa ihana mies. Ja tietty kaurapuuro maidolla, vadelmilla ja mustikoilla!

Heidi S. (Ei varmistettu)

Arjestani tekee onnellisen se, että olen saanut siirrettyä lapsiini pienistä asioista iloitsemisen. Ihaninta on kun kuljemme kaupungilla 5 ja 7 vuotiaat neitini osaavat nähdä taivaan, kanssaihmisten hatun, huivin, koppakuoriasen yms. kauneuden. Kaikessa on jotain hyvää ja kaunista kun sen osaa vain nähdä silmillään.
Onnellinen olen myös miehestäni ja korvaamattoman ihanista ystävistä ♥ Elämä on aikaste ihanaa!

Iina (Ei varmistettu)

Arjessa onnelliseksi tekee pienet asiat, esimerkiksi tuntemattoman ihmisen hymy. Välillä pitäisi kyllä muistaa nauttia paremmin näistä pienistä arjen asioista :)

Hannam (Ei varmistettu)

arjessa jaksaa ilahduttaa mäyräkoira herra Konsta, jonka kanssa ei vaan voi olla nauramatta ainakin kerran päivässä. myös tottakai muut (eläin ja ihmis)ystävät ja perhe ilahduttavat erityisesti toisinaan ihan mielettömästi, kun muistavat ja huolehtivat.

Janita (Ei varmistettu)

Minulle onnellisuutta luovat hyvinkin arkiset asiat. Itsensä hemmottelu hyvän ruuan, liikunnan ja levon merkeissä sekä tietysti ajanvietto läheisten kanssa! Myös pienet yllätykset luovat elämään iloa ja onnellisuutta. Läheisen ilahduttaminen pienin teoin tai lahjan avulla tekee myös minut onnelliseksi! :)

Sanni (Ei varmistettu)

Läheisen ihmisen halaus tekee onnelliseksi. :)

e.e (Ei varmistettu)

Arjessa tekee onnelliseksi se, kun tajuaa oikeasti kuinka itsellä on kaikkia hyvin! Osaa nauttia niistä pienistäkin asioista ja tietää että on läheisiä ympärillä. Pienet teotkin voivat joskus olla suuria! :))

Anki (Ei varmistettu)

Minut tekee onnelliseksi kun illalla saa käpertyä teemukin kanssa poikaystävän kainaloon katsomaan leffaa ja saa kunnolla irtautua työpäivästä ja muusta arkisesta. Myös luonnossa liikkuminen tekee onnelliseksi ja rauhoittaa.

Nina Elisabet (Ei varmistettu)

Arjen keskellä onni on mm. päiväunet töiden välillä.

Henna (Ei varmistettu)

Yksi arkeni iloista on se, kun huomaan että tähän blogiin on tullut uusi postaus:))

sonja (Ei varmistettu)

Arjessa minut onnelliseksi tekee rakkaat ihmiset, kissani, hyvä ruoka ja harrastukset :)

Aleksiina (Ei varmistettu)

Ainakin urheilu ja hyvä ruoka!

noora (Ei varmistettu)

Arjessa minut tekee onnelliseksi kaikki pienet asiat ja nyt syksyn aikaan etenkin kynttilät, tee, pimeys ulkona, valot, vilttiin kääriytyminen koneen kanssa, ystävien kanssa kahvittelu! pieniä asioita mutta tekee hirmu onnellisen olon!<3

Pages

Kommentoi