Asuinalueen vaikutus sosiaalisiin suhteisiin

Olen monesti puhunut täällä introverttiydestä. Sijoitun itse varmastikin melko keskelle tätä introvertti-ekstrovertti skaalaa vaikka sinne introverttiyden puolelle selkeästi jäänkin. Sen takia onkin ollut usein vaikea samaistua kumpaankaan kuvaukseen täysin. Eniten ärsyttää silloin, kun monet toteavat että "ethän sä ole introvertti sillä tykkäät käydä ulkona ja jutella ihmisten kanssa, olet sanavalmis etkä vaikuta yhtään ujolta". En itse koe, että esimerkiksi ujous liittyisi mitenkään introverttiyteen. Kyseessä on vain sitä että ihmisten kanssa oleminen kuormittaa, vaikka siitä nauttisikin. 

Nyt kun olemme muuttaneet keskelle tietynlaista elämää, sykettä ja ystäviä, olen ollut hämmentynyt siitä kuinka hyvin olenkaan täällä viihtynyt. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun ystäväni kanssa, joka asuu huomattavasti rauhallisemmalla alueella kauempana keskustasta. Hän nimittäin sanoi, että hänen täytyy asua siellä, jotta osaisi rauhoittua. Hän käy nimittäin joka päivä keskustassa ja sopii sinne aina treffit ystäviensä kanssa. Hän on kovin menevä ja hakeutuu vilinän keskelle. Mikäli hän asuisi myös tällaisella alueella kuin me, olisi hänen vaikea koskaan rauhoittua. 

Tämä oli jotenkin silmiä avaava oivallus minulle. Sillä tajusin että minulle tämä asuinpaikka toimii samalla tavalla tasapainoittajana, mutta toiseen suuntaan. En käy keskustassa muuten kuin työasioissa, eikä minulle tulisi mieleenkään sopia sinne treffejä vapaapäivänä. Viihdyn parhaiten kotona tai ystävien luona tai viihtyisissä kuppiloissa ja ravintoissa lähialueilla joihin lähtemiseen on vain pieni kynnys. Mikäli asuisin pidemmällä (tai kuten olen aiemmin asunut pitkään) on minulla todella suuri riski jämähtää kotiin ja eristäytyä täysin kaikista muista. 

Kotona olo on ihanaa ja varsinkin minulle tarpeellista, mutta se myös etäännyttää helposti. Vaalin omaa aikaani niin, että en uskalla täyttää sosiaalista kalenteriani kovin täyteen sillä olen työni puolesta usein paljon erilaisten ja uusien ihmisten kanssa tekemisissä päivän mittaan. Mikäli olen sopinut jokaiselle illalle treffit jonkun ystävän kanssa sellaisena viikkona kun olen työn puolesta käyttänyt jo sosiaaliset akut tyhjiksi, harmittaa sillä en pysty enää antamaan itsestäni mitään. Ennen tämä tarkoitti sitä, että suurin osa illoista tuli vietettyä kotisohvalla. Podin myös jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, kuinka huono ystävä olen.

Nykyään kuitenkin kun asuu niin keskellä kaikkia, voi paljon vapaammin sopia yllätystreffejäkin. Mikäli on istunut koko päivän verkkareissa kotonaja illalla on sellainen olo että olisikin energiaa tavata jotain ystävää, voi laittaa viestiä ja ehdottaa yhteistä kävelylenkkiä, viinilasillista, saunailtaa tai vaikkapa vain yhteistä television tuijottelua ja uunileipien valmistamista. On tilaa ihan erilaiselle spontaaniudelle. 

Olen huomannut olevani paljon sosiaalisempi kuin ennen tänne muuttoa, ja kuitenkin juuri niissä omissa rajoissani. Kynnys kotoa lähtemiselle on paljon pienempi ja aina ei tarvitse olla koko iltaa poissa. Voi vaikkapa käydä vain tunnin treffeillä jonkun kanssa. Ennen tällainen tuntui hölmöltä, kun matkoihin meni jo saman verran aikaa, ellei enemmänkin. 

Koen täällä asuessani myös olevan jollain tapaa osa jotain. Sitä on vaikea selittää, mutta tunne on samanlainen kuin New Yorkissa asuessa. Että vaikka itse ei tekisikään mitään muuta kuin viettäisi koko päivän kotona pyykkäillen, kokkaillen ja kirjaa lukien, on sellainen olo että voisi halutessaan milloin tahansa punata huulet, heittää korot jalkaan ja mennä alakertaan vaikkapa kuuntelemaan jazz-bändiä. Vähän kuin olisi osa sitä sykettä ja elämää mikä asunnon rajojen ulkopuolella tapahtuu, vaikka ei ottaisikaan siihen millään tapaa osaa. 

En tiedä saiko tästä nyt mitenkään kiinni tai samaistuko kukaan? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän näkemyksiänne tähän asuinpaikka-asiaan. 

Kommentit

AlicesRabbit (Ei varmistettu)

Voin samaistua tähän introverttiyteen. Asun itse maalla ja pääsen harvoin oikeasti minnekään, edes näkemään kavereita. Ja sitten kun pääsee, on jo parista tunnista ihan loppu koska ei ole tottunut antamaan itsestään niin paljon, edes positiivisessa mielessä. Uskon, että introverttiä kuluttaa vielä enemmän ne asiat, joista nauttii sillä antaa itsestään vielä enemmän, kuin jossain missä on ehkä varautuneempi eikä niin rentoutunut.

Olen myös hyvin rutiini-ihminen. Tarvitsen rutiineja tai minulla menee pasmat ihan sekaisin ja sitten ei saakaan mitään järkevää aikaiseksi. Ja yleensä molemmissa asioissa tarvitsee muutaman päivän "totuttelujakson", jolloin opettelee taas tasapainoilemaan oman energian kanssa ja suoriutumaan. Tämä kuulostaa suurimmasta osasta ihmisistä jopa hauskalta, sillä minullekin sanotaan että olen sosiaalinen ja helposti juttelun aloittava, kunhan pääsen vauhtiin :D

Tarkoitus olisikin päästä muuttamaan lähemmäs kaupunkia, mutta silti rauhalliselle, eläin-ystävälliselle alueelle. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä se tekee näille omille "tavoille".

Elisa Lepistö

Joo se on kummallista että itsestä kuoriutuu ihan uusia piirteitä esiin asunpaikkaa muuttamalla! Veikkaan myös että tuo kuormittuminen on paljon suurempaa silloin kun niitä muita ihmisiä näkee harvemmin. Silloin kun siitä treffailustakin tulee ns. rutiinia, on niistä kohtaamisista nopeampi palautua. Toki tämä vaan ihan omaa pohdintaa, eikä tähän ole mitään perusteita :D

Elza (Ei varmistettu)

Samaistuin kyllä sun pohdintoihin! Olen itse asunut Kallion ja Sörnäisten alueella nyt miltei kymmenen vuotta, enkä pystyisi enää edes ajattelemaan asuvani missään muualla (Suomen rajojen sisällä). Olen vahvasti introvertti, mutta rakastan tässä aluinalueessa juuri sitä, että elämä, meno ja meninki ovat ympärillä koko ajan, eikä sitä kokeakseen tarvitse kuin astua ovesta ulos. Jostain syystä se ei myöskään uuvuta samalla tavalla kuin aiemmin, kun tapaamisia joutui sopimaan juuri esimerkiksi keskustan alueelle ja matkoihin meni aina vähintään 15-20 minuuttia. Oon järkeillyt sen niin, että juuri tän ympäröivän sosiaalisen todellisuuden takia on myös helpompi ottaa himassa lungisti ilman syyllisyyttä siitä, että pitäisi olla menossa koko ajan vaan. Täällä näkyy myös erilaisuuden koko kirjo: lapsiperheitä, tyylitietoisia opiskelijoita, päihdeongelmaisia, ikänsä Kalliossa asuneita vanhoja mummoja, maahanmuuttajia - kaikki sulassa sovussa ja rinta rinnan. Toki alue on muuttunut aika paljonkin viimeisen 10 vuoden aikana: hintataso on noussut aivan järkyttävästi ja halpojen keskikaljakuppiloiden tilalle on perustettu trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita. Muutos kuuluu toki alueen kuin alueen kehitykseen, mutta toivoisin silti, että pieni pala rosoisuutta ja historiaa jäisi edelleen suur-Kallioon :)

Elisa Lepistö

Samaistun kaikkeen mitä kirjoitit! Mulla on jo valmiiksi pieni ehdistus siitä että jos täältä pitää joskus muuttaa pois. Meillä on kuitenkin käytännössä iso yksiö, joten voi olla että tilaa kaipaa jossain vaiheessa lisää. Ja kun täällä niitä kolmioita ei esimerkiksi meinaa oikein löytyä. Mutta juurikin tuo erilaisuuden koko kirjo viehättää. Toivon myös ettei tämä nyt liikaa "siistiytyisi" vaan tietynlainen tunnelma pysyisi aina :)

Juuli R. (Ei varmistettu)

Vitsit että tykkään tällasista ns. pohdiskelevista teksteistä. Ei vaan asupostauksia toisensa perään (toki kivoja ovat nekin kun pysytään kohtuudessa) vaan välillä jotain "pintaa syvempää". Juuri siksi blogisi on yksi lemppareistani :) Jatka samaan malliin.

Elisa Lepistö

Kiitos, ihana kuulla! Oon nimittäin juuri kokenut sellaista riittämättömyyttä siitä, että kuvia on ollut niin vähän ja varsinkin itsestä. On ollut jotenkin vaikeaa olla kameran edessä ja se on näkynyt tietty myös täällä. Joten ihanaa että tällaiset jutut kolahtaa, kun näitä on itsellenikin kaikkein luontevin tehdä <3

samaa mieltä (Ei varmistettu)

En ole koskaan mielestäni kommentoinut sulle, mutta nyt on ihan pakko, sillä samaistun tekstiisi niin hyvin!

Oon myös introvertti, jolle sosiaaliset suhteet ja kanssakäymiset ovat tärkeitä, mutta vain tietyissä määrin eli tarviin myös paljon omaa aikaa kotona eikä kalenteri saa olla liian täyteen buukattu. Asun ite aika samoilla kulmilla kuin sinä, ja mulla on ihan sama fiilis siitä, että vaikka olis vaan kotona, niin aina on mahdollisuus lähteä vaikka lasilliselle, leffaan tai mihin vaan viettämään aikaa! Se täällä Helsingissä on parasta :)

Ihanaa syksyn jatkoa!

Elisa Lepistö

Just toi! On jotenkin vähemmän yhteiskunnasta erkaantunut tai yksinäinen fiilis, vaikka yksin olisikin :D Kun on kuitenkin se vaihtoehto. Hauskaa että löytyy muitakin jotka on samanlaisia! Ja ihanaa syksyn jatkoa myös sulle! <3

Anna R (Ei varmistettu) http://nemuski.blogspot.fi

Olipas hyvä teksti! Olen pohtinut asumisasiaa ja huomannut vuosien saatossa, että keskustan tuntuma on se mun juttuni. Rakastan juuri sitä kotona oloa, mutta olo ei ole yhtään niin yksinäinen, kun on mahdollisuus lähteä milloin vain ja nähdä ihmisiä. Matkoihin, kun ei mene paljoa aikaa, niin piipahdus kaupoilla tms. käy nopeasti. Erittäin kiva kuulla, että muillakin on samanlaista ajatusta. Olen ihmetellyt, kun valtaosa oman ikäisistä muuttaa kauemmas. Itseä rassaa myös arjessa pitkät matkat (1-1,5h) julkisissa tai vähän väliä auton ratissa istuminen.

Mukavaa viikonloppua!

Elisa Lepistö

Joo nää on tietynlaisia arvovalintoja. Ymmärrän hyvin sen, että monet haluavat lähemmäksi luontoa, suurempiin neliöihin ja rauhallisemmalle seudulle varsinkin jos on useampi henkilö saman katon alla. Itselleni muut jutut painavat ainakin vielä enemmän vaakakupissa. Ja sekin on ihanaa, ettei tarvitse autoa. En tiedä olisinko ikinä valmis muuttamaan sellaiseen paikkaan, joka vaatisi autoa tai pahimmassa tapauksessa kahta. Mulle on luksusta ettei sitä tarvitse ja jollekin nimenomaan sen omistaminen on luksusta. Varsinkin nyt kun on kamala ilmastoahdistus päällä niin tällaiset jutut lisää sitä omaa intoa kaupunkiasumiseen. Ihanaa viikonloppua! <3

Minna J (Ei varmistettu)

Kiitos tästä tekstistä! Tämä olisi voinut tulla omasta kynästänikin, niin helppo oli samaistua ajatuksiisi. Olen aina asunut länsi- tai etelä-Helsingissä ja ne nurkat tuntuvatkin eniten kodilta edelleen. Tällä hetkellä asun keskustassa ja allekirjoitan sen ihanan tunteen, kun yhtäkkiä tekeekin mieli piipahtaa jossakin vaikka puolen tunnin tai tunnin verran. Voin vain astua ulos ovesta ja kävellä minne tekeekään mieli! Toisaalta koti on se turvapesä, jossa on ihanaa vaan olla tai tehdä omiaan joskus jopa koko päivä.

Olen myös liikkunut enemmän keskustassa asuessani, sillä joka paikkaan voi kävellä tai vaikka kaupunkipyöräillä. Askelia kertyy huomattavasti helpommin kuin junalla kotiin kulkiessani. Samaistun myös siihen, etten kaipaa autoa yhtään arkeeni.

Blogisi on todella laadukas, kirjoitat hyvin ja tartut erilaisiin aiheisiin rohkeasti. Kiitos siitä ja ihanaa viikonloppua!

Elisa Lepistö

Voi kiitos kauniista sanoista! Ja tosiaan, tuo kaupunkipyörä on ehdottomasti hyvä puoli myös. Harmikseni täällä Kalliossa tuntuu aina olevan kaikki pisteet tyhjinä :D Pitää ehkä harkita ihan oman pyörän hankkimista ensi vuodelle! Ihanaa alkanutta viikkoa!

Puhuttiin tästä samasta aiheesta yhden tutun kanssa yks päivä. Asun 10. kerroksessa keskustassa suoraan rautatieaseman vieressä (en siis Suomessa :D). Tavallaan täällä yläilmoissa tuntuu et oon ihan omassa maailmassa. Voin hillua alasti kotona verhot auki jos huvittaa ja kukaan ei (toivottavasti) näe. Ja jos haluan jonkun pienen kontaktin muuhun maailmaan, niin mun ei tarvi muuta kuin avata parvekkeen ovi ja kuulen ratikat, ihmisten puheen, kaikki kaupungin äänet. Mulle tulee jo siitä sellainen olo et oon ns. osa kaupunkia vaikka oonkin kotona yksin.

Elisa Lepistö

Hahahaha aloin automaattisesti heti miettiä, että missä rauttiksen lähellä on 10-kerroksinen talo... :D Mutta ymmärrän hyvin mistä puhut! Ratikoiden kolina ja kaupungin äänet on jotenkin rauhoittavia. <3

emmms (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen teksti! Itse introverttina en voisin kuvitellakaan asuvani Kalliossa vaan ahdistaisi kaikki se vilinä mitä ympärillä on. Toisaalta tykkään nähdä ihmisiä keskustassa ja hengata porukoissa eli sitten kun poistun täältä omasta rauhasta hiukan kauempaa keskustasta, on ihana olla "täysillä sosiaalinen" vähän aikaa. En vain pysty pitämään tällaisia iltoja kuin max 2 viikossa, muuten sosiaalisuuskiintiö tulee jo täyteen. Jännä miten ihmiset ovat näissä niin erilaisia!

Elisa Lepistö

Niinpä! Ja ihana niin :) Samaistun myös hyvin tuohon "täysillä sosiaalisena olemiseen". Sen takia tuntuukin että kaikki tilanteet kuormittaa niin paljon, kun tuntuu että antaa itsestään niin paljon sillä hetkellä :D

miffanjuhlat
Miffan juhlat

Siis asuinalueella on todellakin merkitystä! Palasin pitkältä reissulta Suomeen alkukesästä ja asuin reilu kuukauden vanhempien luona Pohjois-Helsingissä, josta kestää julkisilla vajaa tunti keskustaan. Tuntui, että ehdin jo siinä ajassa erakoitua täysin, kun vain viikonlopuille jaksoi sopia menoja. Sitten muutin Vallilaan ja sosiaalinen elämä on kyllä kohentunut huomattavasti. Parasta on, kun pari kaveria asuu ihan naapurissa ja voi lähteä täysin spontaanisti kävelylle tai kutsua iltateelle vielä myöhään arki-iltanakin <3 

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Ja tuntuu että mitä pimeämmiksi ja kylmemmiksi päivät muuttuvat, sen pienemmäksi se oma vaikutuspiiri tiivistyy :D Sen takia on mukavaa että läheltä löytyy myls tekemistä ja ystäviä! <3

Jessi2 (Ei varmistettu)

Samaistun täysin! Muutin viime keväänä takasin Hakaniemeen/Kallioon. En viihtynyt kauempana ja aina oli korkea kynnys lähteä käymään jossain. Olen myös introvertti, mutta täällä olen kotonani. Asun 6. kerroksessa, joten kadun äänet ei kuulu ja naapureistakaan ei kuulu mitään. Asun yksin mutta ei tunnu yksinäiseltä, kun halutessani olen heti "keskellä elämää". Ja isoista ikkunoista katselen ihmisten menemistä :D Ratikka ja metro on ihan lähellä mutta silti asuntoni on tosi rauhallinen. Sosiaalinen elämäni on lisääntynyt jonkun verran, kun ei aina tartte miettiä jaksaako lähteä, nyt on joka paikkaan lyhyt matka :)

Elisa Lepistö

Samaistun vahvasti! Toi ikkunoista tiirailu on ihan parasta :D Ei tarvitse mennä edes ulos kokeakseen olevansa osa jotakin. Ja silti kuitenkin saa olla siellä omassa rauhassaan :)

Jessi2 (Ei varmistettu)

Samaistun täysin! Muutin viime keväänä takasin Hakaniemeen/Kallioon. En viihtynyt kauempana ja aina oli korkea kynnys lähteä käymään jossain. Olen myös introvertti, mutta täällä olen kotonani. Asun 6. kerroksessa, joten kadun äänet ei kuulu ja naapureistakaan ei kuulu mitään. Asun yksin mutta ei tunnu yksinäiseltä, kun halutessani olen heti "keskellä elämää". Ja isoista ikkunoista katselen ihmisten menemistä :D Ratikka ja metro on ihan lähellä mutta silti asuntoni on tosi rauhallinen. Sosiaalinen elämäni on lisääntynyt jonkun verran, kun ei aina tartte miettiä jaksaako lähteä, nyt on joka paikkaan lyhyt matka :)

silvanen (Ei varmistettu)

Ah, samaistun niin paljon! Tällä hetkellä asun kävelymatkan päässä sekä Teurastamosta että Arabianrannan asukaspuistosta, mikä on ihana kombinaatio rauhaa ja luontoa, sekä aktiivista kaupunkielämää. Muutin tänne Pohjois-Helsingistä, mikä tuntui eristävältä ja mielenterveyttä jäytävältä - toisaalta tilanne voisi olla aivan eri, jos ystävät olisivat asuneet samoilla suunnilla. Nyt alkaa olla vähitellen tilanne, että oman asunnon ostaminen voisi tulla ajankohtaiseksi, mikä tuntuu super vaikealta. Haluan asua lähellä ystäviäni (älkää muuttako!), hyvien julkisten yhteyksien varrella (ei kiitos autoa!), järkevän kokoisessa ja kuntoisessa asunnossa, ja tähän kaikkeen pitäisi vielä olla varaa (ei ole). Pitäisi varmaan näyttää tämä teksti isälle, joka ehdotti kauemmas muuttamista, koska oli vaikea selittää, miten isossa roolissa sosiaaliset suhteet ovat. Rakastan spontaaneja iltapaloja yhdessä, ja tällä hetkellä kaikki ystäväni asuvat erittäin keskustapainotteisesti. Etuoikeutetun ongelmia, mutta silti aiheuttaa ahdistusta!

Elisa Lepistö

Tästä oli muuten mielenkiintoinen juttu Hesarissa jonkin aikaa sitten. "Helsinkiläisiä vaivaa käsittämätön asuinalue-elitismi" oli jutun nimi ja siinä pohdittiin segreaatiota. Täältä voi käydä lukemassa jutun. Mietin juttua lukiessa, että itselleni täällä asumisessa ei ole kyse mistään statuksesta, vaikka alue onkin kovin trendikäs. Vaakakupissa painaa niin paljon enemmän nuo muut asiat. Asumisen ja elämisen helppous, ja jopa tuo vaikutus mielenterveyteen. Ensimmäinen omistuasuntoni oli itäkeskuksessa hyvin rauhallisella alueella, mutta silti siellä oli ihan erilainen fiilis kuin täällä. Iltaisin pelotti usein kävellä kotiin, ja lähin kaveri asui kahdella kulkuneuvolla kuljettavan matkan päässä. 

Eeeeva (Ei varmistettu)

Täällä kans yks introvertti joka samaistuu tähän ihan satasella. Tällä hetkellä oon toista kuukautta jumissa aussilaisella farmilla tekemässä working holiday päiviä ja on niin erakko-olo ettei oo ikinä ollu. Yksinolo ja eristäytyminen kaupungissa on parasta kun sen valittee itte ja voi koska vaan pyörähtää ulkona vaikka vaan 5min, mutta kun oot kaukana kaikesta ja kaikista kuukausikaupalla niin voin kertoo et pää hajoo, ahdistaa ja tuntuu et tuun hulluks. Tää kirjotus ja kommentit auttoi jäsentään ajatuksia ja antoi vertaistukea, kiitos

Kommentoi