B E L I Z E

Tulimme eilen San Pedron saarelle, johon kesti noin puolitoista tuntia veneellä Belize Citystä. Olimme varanneet vähän hienomman hotellin, joka osoittautui pieneksi resort-kyläksi. Vaikka kaikki meistä on sellaisia, jotka hiukan välttelevät tällaisia lomakomplekseja, on täällä ollut monia mukavia yllätyksiä. Yksi niistä oli yksityinen ranta, johon vene käy viemässä ja hakemassa monta kertaa päivässä. Se on auki vain hotellin asukkaille ja siellä on muun muassa sup-lautoja, riippukeinuja ja pieniä majoja meren päällä.

San Pedrossa ei ole varsinaisesti hiekkarantaa, joten tällainen tuntuu aika luksukselta. Lähdimme tänään aamun ensimmäisellä veneellä rannalle ja vietimme siellä päivän. Ilma on ollut lämmin, mutta ei samalla tavalla uuvuttavan kuuma kuin esimerkiksi Balilla, vaan melko optimaalinen. Meillä on vielä torstaihin asti aikaa täällä San Pedrossa, jonka jälkeen jatkamme toiselle saarelle. 

Nyt jatkamme googlailuja siitä, mitä kaikkea täällä voisi tehdä. Katamaraaniajelu kiinnostaa, samoin snorklaus, great blue hole ja pyörien vuokraaminen. Päiviä ei ole liikaa, joten pitää miettiä tarkkaan, mihin niitä käyttää!

Tässä vähän kuvatunnelmia rantsupäivältä!

Venematka alkoi näissä maisemissa.

Botskikuskimme Vincent hotellilta.

Paratiisi!!

Maja, mistä pääsee suoraan uimaan. Täydellistä.

Onko täydellisempää päiväunipaikkaa?

Puolenpäivän jälkeen aökoi armoton auringolta piiloutuminen.

Tilattiin hotellilta lounaat valmiiksi paikalle ja ne toimitettiin myöhemmällä veneellä.

Minipalmut <3

Aikainen paluu takaisin San Pedroon.

Hotellikylän moderneja asuntoja.

Sara, söpö kahvila nimeltä Rum & Bean ja iltapäivän korttipeliturnaus.

Illan viimeiset auringonsäteet.

Lemppari surffitukka <3

Kommentit

Kata / Love, Katariina (Ei varmistettu) http://lovekatariina.blogspot.fi/

Ihan huikeet maisemat! Mielettömän upea paikka ja upeita kuvia =)

Elisa Lepistö

On kyllä ihan mieletön! Tulee aika paljon mieleen jopa Malediivit :)

Jonnamaista (Ei varmistettu) http://jonnamaista.com

No nyt, pakko kommentoida!! Aivan mielettömiä kuvia, etenkin tuo privabiitsi majoineen kaikkineen &lt;3 Nauttikaa reissusta!

Elisa Lepistö

Kiitos Jonna! Ja joo, se on kyllä ihan huikea! <3

Nila (Ei varmistettu)

Niin upeen näköstä!! Siis mikä ton hotellin nimi on, josta pääsee tuonne priva biitsille, pakko laittaa talteen jos joskus tuonne päin matkustaa :) nauttikaa!!

Elisa Lepistö

Tän nimi on Mahogany Bay Resorts. Nää vasta rakentaa tänne lisää mökkejä, joten nyt on ollut tosi vähän jengiä ja siks ehkä myös vähän halvemmat hinnat (toki oli nää nytkin aika suolaset tähän hintatasoon nähden). Mutta kannattaa tsekkaa! Tästä paikasta tulee ihan mieleen joku Hamptons :D

Sofiaaa. (Ei varmistettu) https://sofia-emilia.blogspot.fi/

No eikäää! Tekiskö ihan vähän itekin mieli :D Kannatan ainakin snorklausta, jos siitä yhtään pitää. Me tehtiin sitä Malediiveilla lähes joka päivä ja se oli p a r a s t a! Nauttikaa &lt;3

Elisa Lepistö

Kiiitos! Snorklaus on kyllä ihan parasta! Alan aina vaan kuumottumaan niistä kaloista jossain vaiheessa :DD

Savon (Ei varmistettu)

Itse suuntaisin ehdottomasti Blue holeen sukeltamaan, jos olisin siellä päin! Ainutlaatuinen paikka

Saranda
Tyhjä ajatus

Aivan ihania kuvia! Belize on mulle ihan tuntematon paikka, kiva lukea tälleen vähän eksoottisimmista alueista. :)

PilviCloud
Pilvi Daily

Ihan uskomattoman kaunista!

Kommentoi