BABY SHOWER BRUNSSI

 

 

 

Sunnuntaina pidimme porukalla baby shower-juhlat yhdelle parhaista ystävistäni. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja tuli taas huomattua, miten kivan brunssin saakaan aikaiseksi nyyttäriperiaatteella. Oli feta-pinaattipiirakkaa, tonnikalatuulihattuja, gluteenitonta siemenpohjapitsaa, kanasalaattia, juustoja, sämpylöitä, kuppikakkuja, juustokakkua ja jogurttia ja mysliä Bona- ja piltti-purkeista tarjoiltuna. Kortti oli teetetty pariskunnan mustavalkoisesta masukuvasta ja allekirjoituksen lisäksi kaikki olivat muiskauttaneet pusun kuvan ympärille. Kehystimme valmiin kortin ja laitoimme sen koristamaan pöytää. 

Mielestäni on mahtavaa, että baby showerit alkavat olla jo niin yleisiä täällä Suomessakin. Varmasti tulevalle äidillekin jää lahjojen lisäksi kivoja muistoja. Meillä oli perinteisten leikkien lisäksi sellainen kiva tehtäväkortti- "bingo", jossa vuoden jokaiselle kuukaudelle oli keksitty jonkinlainen tehtävä, esim. "vie perhe sienimetsään", "anna pariskunnalle vapaailta tarjoutumalla lapsenvahdiksi" jne. Kortit jaettiin siten, että korttien tekijä sanoi adjektiiveja, esimerkiksi "kenellä on äänekkäin nauru" ja päivän sankari valitsi ystävistään sen, kehen kuvaus sopi parhaiten. Tämä henkilö sai sitten tehtävän jollekin kuukaudelle. Tämäkin oli mielestäni tosi hauska idea! 
 
Tällaiset tilaisuudet ovat kyllä aina niin kivoja. Ensimmäiset kyyneleet valuivat jo alkumaljaa nostellessa. Tässä vähän tunnelmia eiliseltä kuvien muodossa. 

Kommentit

lillamy (Ei varmistettu)

Ihanat babyshowerit <3

Elisa (Ei varmistettu)

Niin oli! <3

Mery (Ei varmistettu)

Ihania kuvia. Olet kaunis! :)

Elisa (Ei varmistettu)

Voi kiitoksia Mery! Oli helppo ottaa kivoja kuvia kun oli niin nätisti laitettu paikat :)

Josefiina (Ei varmistettu)

Heippa!
Kenen valmistajan tuo kaunis ruokapöytä tarjoilujen alla on? :)

Elisa (Ei varmistettu)

Heipsan! En ole varma, mutta vahva veikkaus että se on Riviera Maisonin. :)

Kommentoi