Havaintoja otsatukasta

Olen pallotellut ajatusta otsatukasta varmaan pari vuotta nyt. Poikaystäväni on aina ampunut idean alas sen takia, että kuvittelee minun kyllästyvän siihen parissa päivässä. Eilen aamulla kuitenkin päätin, että nyt on saatava jotain muutosta tähän peilikuvaan. Minulla oli puolisen tuntia aikaa ennen kuin olin tapaamassa Saran kotimme edessä. Marssin päättäväisesti kylppäriin, otin sakset käteen ja leikkasin itselleni otsatukan. 

Eihän se nyt ihan putkeen mennyt, vaan tukasta tuli todella epätasainen ja vähän hassun mallinen. Tykästyin kuitenkin otsatukkaan samantien ja puin sen innoittamana vähän tällaisen 70-luvusta inspistä saaneen asun päälle. Nyt päivän verran etutukan kanssa eläneenä olen huomannut seuraavat asiat. 

Ilman meikkiä ei näytä yhtään niin meikittömältä kuin ilman otsatukkaa (kulmakarvat eivät loista poissaolollaan).

Tuntee olevansa vähän samalla tavalla piilossa katseilta kuin aurinkolasien tai lippiksen kanssa. 

Puolet tutuista, joita olen tavannut, eivät ole huomanneet mitään eroa ja toinen puoli ei ole meinannut tunnistaa. Julia oli paras, sillä olimme olleet samassa tilassa puolisen tuntia ilman että hän oli tajunnut kuka olin. Vasta kun seisoimme noin metrin päästä toisistamme ja kommentoin jotain keskusteluun, Julian suu loksahti auki ja hän huudahti että ”Herranjumala sä olet Elisa!!” 😀 

Tuulinen sää ei teekään enää tukasta ihanaa hulmuavaa reuhkaa, vaan näytän lähinnä tältä.

Tukkani tuntui vaalenneen muutaman sävyn, ja väristä tuli paljon mielenkiintoisemman näköinen tällä leikkauksella. 

Otsatukka tekee yleisilmeestä paljon mielenkiintoisemman näköisen, sillä olen melko geneerisen näköinen normaalisti. Ja mikä parasta, piilottaa otsarypyt!

Mitäs olette mieltä otsiksesta? Jatkoon vai ei?

Kengät – Nelly, Hame – poikaystävän äidin vanha, Neule – Monki (vanha)

Pictures: Sara Vanninen