Hedelmällisyysahdistuksesta

blackandwhite3.jpg

Keneltäkään blogimaailmaa yhtään enempää seuraavalta ei ole varmaan mennyt ohi ruotsalaisen Kenzan video, jossa hän puhuu raskaudestaan ja siihen liittyvistä haasteista. Hän kertoo avoimesti siitä, kuinka hänellä todettiin 26-vuotiaana ennenaikainen munasarjojen toiminnan hiipuminen, kuinka he hakeutuivat hedelmöityshoitoihin ja miten pitkän prosessin jälkeen he vihdoin ovat saamassa lapsen. Pian sen jälkeen myös Jenni kirjoitti siitä, miltä tuntuu täyttää 35, ja mitä se tarkottaa biologisen kellon kannalta. Kommenttiryöpyn perusteella samoja ajatuksia on monilla. 

En rehellisesti sanottuna ole joutunut liiemmin miettimään koko asiaa kovin paljoa elämäni aikana, sillä en ole koskaan potenut vauvakuumetta. Koen olevani edelleen nuori ja elämäntyylimme on ollut sellaista, ettei kukaan ole oikein edes udellut meiltä tästä asiasta. Lähipiirin suuria kysymyksiä ovat olleet lähinnä seuraavat urastepit, ulkomaille muutot, naimisiinmeno ja asuntojen ostot. 

Olen kuitenkin keskustellut tästä aiheesta ystävien ja tuttujen kanssa lähikuukausina suhteellisen paljon. Tuntuu että varsinkin pääkaupunkiseudulla harvalla kolmekymppisellä on vielä perhettä, tai edes suunnitteilla lähivuosien sisään. Keskitytään opiskelemaan, tekemään uraa, matkustelemaan ja hankkimaan taloudellisesti vakaa pohja tulevaisuudelle. 

Monia kuitenkin tuo ajan rajallisuus samalla ahdistaa kovinkin paljon. Kuin kokoajan takaraivossa olisi se pieni tiimalasi, jonka hiekka karkaa jyvä kerrallaan eikä kukaan tule sitä kääntämään. Varsinkin sinkuille tämä aiheuttaa usein paljonkin tuskaa, sillä potentiaalisen kumppanin löytyessä ei enää voikaan rauhassa tutustua ja pitää hauskaa ilman sen suurempia viiden vuoden suunnitelmia. Mikäli toivoo biologista lasta itselleen, täytyy nämä aisiat nostaa pöydälle melko nopeasti suhteen alussa. Suhteen päättymisetkin tuntuvat synkemmiltä kuin ennen, kun ei joudu luopumaan vain siitä ihmisestä, vaan samalla siitä yhteisestä tulevaisuudesta. 

Parisuhteessakin olevilla voi olla hyvin erilaiset ajatukset aikatauluista, ja tästä saattaa tulla onnellisessakin suhteessa kynnyskysymys. Jos esimerkiksi neljääkymppiä lähestyvä nainen haluaa lapsia, mutta kumppani ei ole vielä valmis, kauan ajatuksen kypsymiselle voi antaa aikaa? Entä jos toinen ei ole koskaan valmis? 

Tähän kun vielä liitetään sukulaisten kyselyt ja gynekologin muistuttelut hedelmällisyyden hiipumisesta on stressi varmasti aikamoinen. Tuntuu myös että tässä keskustelussa usein suhtaudutaan asiaan todella kepeästi, kuin kyseessä olisi joku maailmanympärysmatka, jolle lähteminen olisi kiinni pelkästä uskalluksesta. Joko niin että ”aika ei ole koskaan paras mahdollinen, paras alkaa vain heti yrittämään vaikka tilanne olisi mikä tahansa” tai ”tuttuni sai vielä 45 vuotiaana lapsen, tässä ei ole yhtään mihinkään kiire!”. Minusta se on ainakin suurimpia päätöksiä, mitä ihminen elämässään voi tehdä. 

Syy miksi halusin kirjoittaa tästä, on se että melkein hävettää myöntää kuinka vähän tietoa minulla on ollut tästä kaikesta. Ihan jo biologisen ymmärryksen taso on ollut aivan lapsen kengissä. Harva pariskunta kertoo avoimesti lapsihaaveistaan tai yrittämisestä, jonka takia raskausuutisia kuullessa tulee illuusio siitä, että suurimmalle osalle raskaaksi tuleminen on todella helppoa. Päähämme iskostetaan jo koulussa, että yhdyntä ilman ehkäisyä mitä luultavimmin johtaa raskauteen. 

Mitä enemmän olen asiaa googlaillut, ja tuttavien kanssa keskustellut, sen paremmin olen ymmärtänyt kuinka monen asian summa ylipäätään lapsen saaminen on ja kuinka moni painiskelee lapsettomuuden kanssa. En halua missään nimessä lietsoa pelkoja tai pahentaa kenenkään stressiä asian suhteen tästä kirjoittaessani. Uskon että varsinkin naisilla tämä aiheuttaa jo valmiiksi ihan liian kovia paineita. Ainakin itse tunnen ne vahvasti. 

Halusin kuitenkin kirjoittaa näistä jutuista, jotka minulle ovat tulleet yllätyksenä. En siksi että haluan pahentaa stressiä, vaan ylipäätään siksi että mielestäni näistä asioista ei juuri puhuta. Ensinnäkin se, ettei ikä vaikuta vain hedelmöittymiseen vaan sen mukana tulee myös suuremmat komplikaatio- ja keskenmenoriskit sekä enemmän kromosomipoikkeavuuksia sikiössä. Myös miehen ikä vaikuttaa hedelmällisyyteen ja keskenmenoriskiin(olen aina kuvitellut että vain naisen ikä merkitsee). 

En myöskään tiennyt, että kuukautiskierrossa on vain yksi joidenkin tuntien mittainen hetki mahdolliseen hedelmöittymiseen. Tai varmasti tämän olen tiennyt, mutta en ole koskaan miettinyt sitä sen enempää. En tiennyt, että pitkissä kuukautiskierroissa ovulaatiota ei usein edes tapahdu. Enkä tiennyt että hormonaalinen ehkäisy voi vaikuttaa ovulaatioon ja kiertoon vielä vuosia käytön lopettamisen jälkeen. 

No mitäpä kaikella tällä tiedolla voi tehdä? No eipä varmasti monessa tapauksessa yhtään mitään. Jos oma elämäntilanne ei ole syystä tai toisesta sopiva, ei hommaa oikein voi nopeuttaa. Mutta monia tuttuja kuunneltuani, olen ymmärtänyt että monet olisivat toivoneet että näistä asioista olisi kerrottu enemmän. Että he olisivat esimerkiksi voineet pari vuotta aiemmin luopua hormonaalisesta ehkäisystä ja vaihtaa johonkin toiseen. Omaa hedelmällisyyttään voi käydä nykyään myös arvioituttamassa lääkärissä ja mikäli näyttää siltä että hedelmällisiä vuosia ei kamalasti ole enää jäljellä, voi munasoluja pakastaa. 

Millaisia tilanteita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy? Aiheuttaako hedelmällisyysasiat stressiä? Olisi todella mielenkiintoista kuulla myös miesten näkökulmaa tähän kaikkeen. Kovin usein tuntuu, että hedelmällisyysahdistus on naisilla yleisempää. Onko näin, vai onko naisen helpompi puhua näistä asioista? 

perhe raskaus-ja-synnytys vanhemmuus ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.