Hedelmällisyysahdistuksesta

Keneltäkään blogimaailmaa yhtään enempää seuraavalta ei ole varmaan mennyt ohi ruotsalaisen Kenzan video, jossa hän puhuu raskaudestaan ja siihen liittyvistä haasteista. Hän kertoo avoimesti siitä, kuinka hänellä todettiin 26-vuotiaana ennenaikainen munasarjojen toiminnan hiipuminen, kuinka he hakeutuivat hedelmöityshoitoihin ja miten pitkän prosessin jälkeen he vihdoin ovat saamassa lapsen. Pian sen jälkeen myös Jenni kirjoitti siitä, miltä tuntuu täyttää 35, ja mitä se tarkottaa biologisen kellon kannalta. Kommenttiryöpyn perusteella samoja ajatuksia on monilla. 

En rehellisesti sanottuna ole joutunut liiemmin miettimään koko asiaa kovin paljoa elämäni aikana, sillä en ole koskaan potenut vauvakuumetta. Koen olevani edelleen nuori ja elämäntyylimme on ollut sellaista, ettei kukaan ole oikein edes udellut meiltä tästä asiasta. Lähipiirin suuria kysymyksiä ovat olleet lähinnä seuraavat urastepit, ulkomaille muutot, naimisiinmeno ja asuntojen ostot. 

Olen kuitenkin keskustellut tästä aiheesta ystävien ja tuttujen kanssa lähikuukausina suhteellisen paljon. Tuntuu että varsinkin pääkaupunkiseudulla harvalla kolmekymppisellä on vielä perhettä, tai edes suunnitteilla lähivuosien sisään. Keskitytään opiskelemaan, tekemään uraa, matkustelemaan ja hankkimaan taloudellisesti vakaa pohja tulevaisuudelle. 

Monia kuitenkin tuo ajan rajallisuus samalla ahdistaa kovinkin paljon. Kuin kokoajan takaraivossa olisi se pieni tiimalasi, jonka hiekka karkaa jyvä kerrallaan eikä kukaan tule sitä kääntämään. Varsinkin sinkuille tämä aiheuttaa usein paljonkin tuskaa, sillä potentiaalisen kumppanin löytyessä ei enää voikaan rauhassa tutustua ja pitää hauskaa ilman sen suurempia viiden vuoden suunnitelmia. Mikäli toivoo biologista lasta itselleen, täytyy nämä aisiat nostaa pöydälle melko nopeasti suhteen alussa. Suhteen päättymisetkin tuntuvat synkemmiltä kuin ennen, kun ei joudu luopumaan vain siitä ihmisestä, vaan samalla siitä yhteisestä tulevaisuudesta. 

Parisuhteessakin olevilla voi olla hyvin erilaiset ajatukset aikatauluista, ja tästä saattaa tulla onnellisessakin suhteessa kynnyskysymys. Jos esimerkiksi neljääkymppiä lähestyvä nainen haluaa lapsia, mutta kumppani ei ole vielä valmis, kauan ajatuksen kypsymiselle voi antaa aikaa? Entä jos toinen ei ole koskaan valmis? 

Tähän kun vielä liitetään sukulaisten kyselyt ja gynekologin muistuttelut hedelmällisyyden hiipumisesta on stressi varmasti aikamoinen. Tuntuu myös että tässä keskustelussa usein suhtaudutaan asiaan todella kepeästi, kuin kyseessä olisi joku maailmanympärysmatka, jolle lähteminen olisi kiinni pelkästä uskalluksesta. Joko niin että "aika ei ole koskaan paras mahdollinen, paras alkaa vain heti yrittämään vaikka tilanne olisi mikä tahansa" tai "tuttuni sai vielä 45 vuotiaana lapsen, tässä ei ole yhtään mihinkään kiire!". Minusta se on ainakin suurimpia päätöksiä, mitä ihminen elämässään voi tehdä. 

Syy miksi halusin kirjoittaa tästä, on se että melkein hävettää myöntää kuinka vähän tietoa minulla on ollut tästä kaikesta. Ihan jo biologisen ymmärryksen taso on ollut aivan lapsen kengissä. Harva pariskunta kertoo avoimesti lapsihaaveistaan tai yrittämisestä, jonka takia raskausuutisia kuullessa tulee illuusio siitä, että suurimmalle osalle raskaaksi tuleminen on todella helppoa. Päähämme iskostetaan jo koulussa, että yhdyntä ilman ehkäisyä mitä luultavimmin johtaa raskauteen. 

Mitä enemmän olen asiaa googlaillut, ja tuttavien kanssa keskustellut, sen paremmin olen ymmärtänyt kuinka monen asian summa ylipäätään lapsen saaminen on ja kuinka moni painiskelee lapsettomuuden kanssa. En halua missään nimessä lietsoa pelkoja tai pahentaa kenenkään stressiä asian suhteen tästä kirjoittaessani. Uskon että varsinkin naisilla tämä aiheuttaa jo valmiiksi ihan liian kovia paineita. Ainakin itse tunnen ne vahvasti. 

Halusin kuitenkin kirjoittaa näistä jutuista, jotka minulle ovat tulleet yllätyksenä. En siksi että haluan pahentaa stressiä, vaan ylipäätään siksi että mielestäni näistä asioista ei juuri puhuta. Ensinnäkin se, ettei ikä vaikuta vain hedelmöittymiseen vaan sen mukana tulee myös suuremmat komplikaatio- ja keskenmenoriskit sekä enemmän kromosomipoikkeavuuksia sikiössä. Myös miehen ikä vaikuttaa hedelmällisyyteen ja keskenmenoriskiin(olen aina kuvitellut että vain naisen ikä merkitsee). 

En myöskään tiennyt, että kuukautiskierrossa on vain yksi joidenkin tuntien mittainen hetki mahdolliseen hedelmöittymiseen. Tai varmasti tämän olen tiennyt, mutta en ole koskaan miettinyt sitä sen enempää. En tiennyt, että pitkissä kuukautiskierroissa ovulaatiota ei usein edes tapahdu. Enkä tiennyt että hormonaalinen ehkäisy voi vaikuttaa ovulaatioon ja kiertoon vielä vuosia käytön lopettamisen jälkeen. 

No mitäpä kaikella tällä tiedolla voi tehdä? No eipä varmasti monessa tapauksessa yhtään mitään. Jos oma elämäntilanne ei ole syystä tai toisesta sopiva, ei hommaa oikein voi nopeuttaa. Mutta monia tuttuja kuunneltuani, olen ymmärtänyt että monet olisivat toivoneet että näistä asioista olisi kerrottu enemmän. Että he olisivat esimerkiksi voineet pari vuotta aiemmin luopua hormonaalisesta ehkäisystä ja vaihtaa johonkin toiseen. Omaa hedelmällisyyttään voi käydä nykyään myös arvioituttamassa lääkärissä ja mikäli näyttää siltä että hedelmällisiä vuosia ei kamalasti ole enää jäljellä, voi munasoluja pakastaa. 

Millaisia tilanteita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy? Aiheuttaako hedelmällisyysasiat stressiä? Olisi todella mielenkiintoista kuulla myös miesten näkökulmaa tähän kaikkeen. Kovin usein tuntuu, että hedelmällisyysahdistus on naisilla yleisempää. Onko näin, vai onko naisen helpompi puhua näistä asioista? 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos hyvästä tekstistä, vertaistuki aiheen kanssa on tervetullutta! Koko lisääntymisasia tuntuu kovin hämmentävältä, enkä oikein tiedä, haluaisinko lapsen vai en. Olen 27-vuotias parisuhteessa oleva nainen, joten asian kanssa ei ole akuutti kiire, muttei aikaa loputtomastikaan ole. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta, mutta silti tuntuu vaikealta yrittää päättää mitään lopullisesti. Taitaa olla niin, että ensi kertaa meidän sukupolvelle lapsen yrittäminen/haluaminen on asia jota oikeasti puntaroidaan, eikä itsestäänselvyys, toisin kuin aiemmille sukupolville. Vapaaehtoinen lapsettomuus taitaa olla edelleen uusi, harvinaisempi vaihtoehto, johon ei ole valmista kulttuurista mallia (toisin kuin lasten saamiseen), ja siksikin voi olla vaikea hahmottaa mitä itse haluan ja mitä ajattelen, että kuuluu haluta.

Elisa Lepistö

Tosi hyviä pointteja! Ja samaistun hyvin ajatuksiisi. Mutta kuten sanoit, vielä ei ole kiire, joten voit rauhassa pohtia asiaa. Tuossa iässä vuosikin voi olla pitkä aika omien ajatuksien selkiintymiseen. Ja veikkaan että sitten jos jonain päivänä lähipiirissäsi alkaa vauvauutisia tulemaan, on helpompaa miettiä myös itseään siihen tilanteeseen. <3  

Zitrone (Ei varmistettu)

Nämä ovat hieman kinkkisiä asioita. Päälle kolmekymppisenä jouduin pohtimaan, että mitkä ne elämän prioriteetit ovat ja koin elämän tuskaa siitä, että omat vanhemmat olivat vuosia yrittäneet saada lapsia, ennen kuin heillä oli tärpännyt. Omalta kohdalta kerran jätimme ehkäisyn pois hetken huumassa ja tärppäsi suoraan. Sain ensimmäisen lapseni 34-vuotiaana. Seuraava lapsi sai alkunsa vielä odottamattomammin, minulla oli hädin tuskin palautuneet kuukautiset imetyksen jälkeen takaisin. Kummallakin kerralla raskaus tuli aiemmin, mitä oli itse "suunnitellut" tai "ajatellut" omassa elämänkaaressa. Silti olen pienistä kiitollinen. Minulla on kavereita, joilla raskautuminen on ollut hankalaa. Omalta osaltani raskautuminen on pahimmista peloista huolimatta ollut äärimmäisen nopeata. Julkksessa keskustelussa monesti on valloillaan ns ääripäärät, eli teiniäidit tai vuosia lapsettomuudesta kärsivät. Siihen väliin mahtuu paljon eri sävyjä, joita ei sitten omakohtaisesti osaa ennustaa, ennen kuin asia on ajankohtainen. Minulla on ollut varsin pitkiä kiertoja (nuorempana normi oli n 40 päivää, nykyään noin kuukauden), eli mikään ulkoinen tekijä ei tulevaisuutta täysin määrää tai ennusta. Stressiä elämässä on ihan riittävästi, eli tietyssä mielessä suosittelisin pään pitämistä kylmänä ja malttia, koska kuten sanottua, ei mahdollista lapsettomuutta ikinä omakohtaisesti tiedä etukäteen, ennen kuin asia on itselle ajankohtainen.

Elisa Lepistö

Kiitos kun kerroit oman tarinasi. Jotenkin helpottavaa kuulla, että joskus se on helppoakin. Toikin on varmasti totta, että aina keskitytään ääripäihin. Kinkkisintä siinä varmaan onkin se, että meidät on opetettu suunnittelemaan elämää todella tarkkaan. Jo yläasteella aletaan pohtia niitä sopivia lukioita, jossa puolestaan käydään niitä oikeita kursseja tulevaa opinahjoa varten, sitten opiskellaan, käydään harjoitteluissa ja tehdään omaa urapolkua askel askeleelta, säästetään ASP-tileille jne. Ja yhtäkkiä tällainen yksi elämän suurimmista päätöksistä onkin sellainen, mitä ei kamalasti voi suunnitella. Ja tuossa olen ihan samaa mieltä, että on turha liikaa maalailla piruja seinille tai murehtia asioita ennen kuin ne ovat edessä. Koskaan ei tiedä millä tavalla se elämä rakentuu. 

Lt (Ei varmistettu)

Tärkeä aihe ja kiva kuulla ajatuksia. Itse olen kiinnittänyt huomiota juuri kolmekymppisiin bloggaajiin kuten sinä, jotka ostavat pieniä asuntoja ja ajatellut, että ehkä kukaan ei vain halua lapsia tai luuleeko kaikki, että aikaa on ikuisesti? Vaikka toki adoptoiminen on joillekin mahdollista, ei adoptio lapsiakaan kovin vanhoille vanhemmille myönnetä ja prosessi on usein pitkä ja kallis.
Vaikka olen samaa mieltä siitä, että lapsen saaminen on iso päätös eikä voi vain tilanteessa toivoa parasta. Olen myös sitä mieltä, että monet odottaa "sopivaa hetkeä" liian kauan. Valitettavasti elämässä ei tule sellaista täydellistä aikaaa saada lasta, vaan täytyy yrittää aktiivisesti itse luoda se aika. Joskus se vaatii uhrausta uran suhteen tai talouden tarkkaa suunnittelua, muttta on varmasti sen arvoista, jos perheen tahtoo.

Elisa Lepistö

Hassua, en ole koskaan ajatellut asuntoasiaa noin. Näen pienen asunnon keskustan alueella sellaisena, josta pääsee nopeasti eroon, mikäli elämäntilanne muuttuu. Mutta muutenkin ne ovat mielipidekysymyksiä, jotkut asuvat mielummin omakotitalossa väljästi ja toiset kantakaupungissa vähän pienemmissä neliöissä. On tietysti mahdotonta arvioida omaa tahtotilaa tulevaisuudessa, mutta voisin kuvitella asuvani mielummin pienessä asunnossa hyvällä sijainnilla vaikka meillä olisi lapsi. Ja juuri tuo tässä ahdistaakin, kun tiedostaa sen ajan rajallisuuden ja samalla oman keskeneräisyyden. 

mari w (Ei varmistettu)

En oikein tiedä mitä tästä kommentista pitäisi ajatella..? Helsingin kantakaupungin neliöhinnoilla ensimmäisen omistusasunnon on vähän pakkokin olla pienehkö, jollei omaa ihan jäätäviä tuloja tai ole muuten vaan huomattavan varakas. Toisille (kuten mm. itselleni) kodin sijainti on niin tärkeä tekijä että mieluummin tinkii sitten neliöistä. Ei tunnu kovin fiksulta ostaa iso kämppä jostain ”lapsiperhealueelta” vain siksi että perhe saattaa ehkä mahdollisesti kasvaa viiden vuoden kuluttua, vaikka asuminen kantakaupungissa tuntuisi omimmalta. Että terkkuja vaan täältä Elisan naapurikorttelista, jossa meitä asuu 60 neliössä nelihenkinen perhe ja koira! :D

Elisa Lepistö

Just näin! Olen myös jutellut tästä ystävien kanssa, kun monille esimerkiksi auton omistaminen on tietynlaista luksusta ja meille on nimenomaan luksusta se, ettei autoa tarvitse. Joten kaikilla on omat tarpeet ja mielihalut. Nyt ainakin on vaikeaa kuvitella muuttavansa pois näiltä hoodeilta <3 

Todellakin mietityttää!  Neljääkymppiä lähestyessä monet muut riskit, kuten downin syndrooma, kasvavat huomattavasti. Kolmekymppisenä kannattaisi todellakin alkaa tehdä päätöksiä, mutta vahvasti sitoutuneessa parisuhteessa niitä ei voi tehdä yksin. Helsinkiläiskuplassa aika monet kolmekymppiset tosiaan elävät vielä lapsetonta elämää, ja puolison on siksi vaikea asennoitua, että naisten kohdalla biologia toimii kuten ennen vanhaan, vaikka elämäntyylit on muuttuneet. Sekä lapsiperheiden että lapsettomien taustalla on monenlaisia tarinoita. Hyvä, että niistä puhutaan! 

Elisa Lepistö

Ihana saada vertaistukea! <3 Ja jotenkin itseäni ainakin ärsyttää se, että naisen pitää usein vaivata päätään paljon enemmän näiden asioiden suhteen. 

? (Ei varmistettu)

Itse en näe Downin syndroomaa riskinä. Meidän perheeseen se on ollut iloa tuova lahja ihan joka päiväseen arkeen! &lt;3
Muutenkaan en näe kehitysvammaisen lapsen saantia riskinä vaan ihan yhtä arvokkaana..

Kiitos kommentista, tutkiskelin mielessäni pitkään tätä asiaa. Kehitysvammaisista lapsista kuulee usein puhuttavan riskinä tai muuten negatiivisen kautta ja uskon, että sellaista voi olla ikävää lukea. Minäkin pidän kehitysvammaisia yhtä arvokkaina kuin muitakin. Kehitysvammaisuuteen liittyy kuitenkin usein monia liitännäissairauksia, joten vuoksi kirjoitin edellisen kommenttini. Mukana on myös varmasti omaa epävarmuutta siitä, kuinka osaisin olla riittävä äiti suuritarpeiselle lapselle. Mutta oppimista se olisi ihan minkä lapsen kanssa tahansa. 

Näin 37-vuotiaana vauvakuumeettomana ajelehtijana seuraan aina näitä pohdintoja ja keskusteluja mielenkiinnolla. En vieläkään tiedä haluanko lapsia vai en. Mieheni ei halua, ja koska en ole itse koskaan ollut erityisesti puolesta tai vastaan, niin on kai ollut tavallaan helpompi jättää asia ajan hoidettavaksi. Ehkä sitten kadun joskus, ehkä en. Suurta ahdistusta en aiheesta kuitenkaan koe, ainakaan vielä, vaikka biologiset rajallisuudet ovat kyllä hyvinkin tiedossa.

Pari vuotta sitten kävi myös mielessä tuo mainitsemasi munasolujen pakastus. Itselläni oli aiheesta hyvin epämääräinen käsitys varmaan joihinkin jenkkihömppäsarjoihin perustuen. Ajattelin, että sen voi tehdä lähes milloin vaan melko simppelisti ja varmuuden vuoksi, ajatuksella "jos sitten joskus haluankin lapsia". Totuus on kuitenkin tämmöisenä tavallisena (keskituloisena) tallaajana vähän toinen. Varoituksen sanana siis muille ajelehtijoille ja jahkailijoille, että ne munasolut olisi optimaalisinta pakastaa alle kolmekymppisenä ja ihan viimeistään 35-vuotiaana. Toimenpide on myöskin kallis (tuhansia euroja), eikä munasoluja säilytetä ilman lisämaksuja muutamaa vuotta pidempään. Munasolut eivät ylipäätään muutenkaan ole säilyväisintä sorttia ja suuri osa niistä kuolee joka tapauksessa pitkäaikaisessa pakastuksessa. Nämä tiedot siis Mehiläisen Felicitaksen sivuilta. En tiedä miten julkisella puolella tehdään munasolujen pakastuksia, mutta veikkaisin että siellä pelkkä jahkailu ei riitä syyksi.

Elisa Lepistö

Olipa taas roppakaupalla uutta tietoa, joten kiitos! Tämänpä takia juuri näistä on hyvä puhua. Mulla on ainakin niin paljon sellaista mutu-tietoa aiheen ympäriltä, ja kun kyseessä on näinkin suuri asia, on hyvää miettiä myös eri vaihtoehtojen realiteetteja. Ihanaa, että olet selvinnyt ilman ahdistusta! Ja kiitos myös oman tarinasi jakamisesta. Uskon kyllä, että kävipä niin tai näin, elämästä saa tehtyä itsensä näköistä ja syitä onnellisuuteen on monia. <3

äitiyskoe
Äitiyskoe

Julkisella ei kyllä (käsittääkseni) pakasteta munasoluja ollenkaan, paitsi tyyliin nuorilta syöpäpotilailta joiden solut hoidot tuhoavat/vaurioittavat. Julkisella muutenkin hedelmöityshoitoja annetaan silloin, kun ihmisellä on sairaus. Itseasiassa alkiot säilyvät pakastettuina paremmin, ja hedelmöityshoitojen yhteydessä yleensä pakastetaankin niitä, eli kaikki kerätyt munasolut hedelmöitetään kerralla ja sitten vasta pakastetaan. Mutta tämähän ei tietenkään ole ratkaisu silloin kun haluaa vielä odotella sitä sopivaa kumppania.

Niinhän se on, että jossain vaiheessa ne valinnat on tehtävä tai sitten on otettava riski siitä että on jo liian myöhäistä. Onneksi nykyään on kuitenkin mahdollista saada lapsi yksinkin, eli parisuhteen puuttuminen ei ole este. Paitsi tietysti silloin jos ei itse halua lasta yksin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Korjaus lääkäriltä:
"Julkisella muutenkin hedelmöityshoitoja annetaan silloin, kun ihmisellä on sairaus." Ei, kyllä niitä annetaan hedelmättömyyteen ihan ilman mitään diagnoosia (aika monellahan syy jää epäselväksi). Tässä on kyllä enemmän rajausta kuin privapuolella, niitähän annetaan julkisella esim. vain 38-vuotiaille ja tietyt asiat pitää olla poissuljettuna.

äitiyskoe
Äitiyskoe

No juu, tässä taas huomaa maallikon ja lääkärin eron - tuota mä oikeastaan tarkoitinkin, että siis kuitenkin se hedelmättömyys pitää olla todettu/tutkittu jotenkin, ei siis toistaiseksi hoideta sosiaalisista syistä (kuten sinkkuus) tai esim. pakasteta munasoluja ns. varmuuden vuoksi. Mutta toisaalta ainakin omista hoidoistani jäi se fiilis, että ei Suomessa yksityinenkään puoli mikään villi länsi ole, kyllä sielläkin esim. voidaan kieltäytyä hoitamasta jos vaikuttaa ettei hoitoa toivova ole yhtään miettinyt asiaa tms.

Torey
Näissä neliöissä

Sain esikoisen vähän ennen kuin täytin 22, sain keskenmenon ollessani 24 ja kuopuksemme sain ollessani 25. Olin aina toivonut saavani lapset ennen 30-vuoden ikää. Toiveeni toteutui. Jokainen raskaus oli luomu, ja noin 6kk yrittämisen jälkeen alkaneet. Eli en vaan paukahtanut paksuksi ensimmäisestä kerrasta, muttei tarvinnut vuositolkullakaan yrittää. 

Tuttavapiirissäni on lapsen omaavia, ja lapsettomia. On vahinkoraskauksia ja pitkään yritettyjä. On niitä jotka eivät lapsia halua ja niitä jotka sitten ehkä joskus. 

Painostaminen on väärin, mutta myöskin lienee hyvä muistuttaa naisia siitä, että vaikka voimme nykyään elää 100-vuotiaiksi, ei hedelmällisyyden suhteen ole asiat muuttuneet. Mistä itseasiassa keskustelin juuri mieheni kanssa! Asiasta oli joku lehtijuttu ollut. Ja siis totuushan on se, että elinikämme kasvu ei johdu vartalostamme vaan lääketieteestä, ravinnosta jne. Joten miksi se hedelmällisyys olisi pidempään jatkuvaa? Vaikka sitäkin lääketieteellä saadaan hoidettua joissain tapauksissa. 

Elisa Lepistö

Niiiin ja ihan niitä miehiäkin :) Kysyin tänään instagramissa, ahdistaako hedelmällisyysasiat ja yli 300 vastaajan joukosta ei löytynyt yhtään miestä jota asia ahdistaisi. Veikkaan että osaltaan tämä on myös sitä, ettei miehet ylipäätään tiedä koko prosessista tarpeeksi. 

Mutta ihana kuulla, että teillä aikataulu meni juuri niin kuin toivoitkin! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus muuten mutta hieman korjaisin tuota kun väitit että "kuukautiskierron aikana on vain parin aikaikkunan hedelmöittymiseen". Asia ei kuitenkaan ihan näin ole vaan siittiöt elävät naisen sisällä2-5 päivää (nuoren ja terveen miehen sperma pisimmillään jopa 7 päivää). Eli vaikka yhdyntä olisi ollut ennen ovulaatiota, hedelmöittyminen voi silti tapahtua.

Elisa Lepistö

Niiin, tiesin kyllä tämän. Mutta silti se kuukautiskierron ikkuna on mitä on! :)

nik (Ei varmistettu)

Tuli sama mieleen. Mutta joo, itsekin ihmettelin, kuten Elisa, sitä että koulusta asti meitä pelotellaan sillä, että paksuksi voi pamahtaa koska vaan. Ja käytännössä se kuitenkin on edes mahdollista vain muutamana päivänä kierrosta. Se tuli itsellekin jotenkin katkerana yllärinä joskus. Me saatiin parin keskenmenon ja parin vuoden yrittämisen jälkeen identtiset kaksoset. Olivat aika kipeät kaksi vuotta. Päätin huudella asiasta somessakin ja se oli hyvä juttu. Kuulemma helpotti monia huomata keskenmenojen yleisyys. Niistä pitäis puhua avoimemmin. Kuriositeettina muuten tuohon aikaikkunaan liittyen: epäidenttisillä monikoilla voi olla jopa eri isä, jos äidillä on sopivasti ennen ovulaatiota ns. "reipas makuuhuone-elämä". :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuten Elisa totesi, eihän tämä muuta sitä tosiasiaa, että munasolulla hedelmöittymiseen on ovulaation tapahtumisen jälkeen vain tunti-pari. Koska sperma tosiaan on elinvoimaista sen 2-5 vuorokautta, tuleekin yhdynnän tapahtua ennen naisen ovulaatiota, koska se munasolu on hedelmöittymiskykyinen todella lyhyen aikaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvin korjattu, minusta postaus antaa tästä virheellisen kuvan. En ymmärtänyt vieläkään, mitä tarkoitat Elisa tällä selitykselläsi. Samalla tavallahan se on vain yksi hetki, milloin vaikkapa munasolu irtoaa tai yksi hetki, kun se implantoituu. Raskaaksi saattamisen kannalta näillä yksittäisille, vain hetken kestävillä tapahtumilla ei ole mitään merkitystä.

Sen sijaan monella raskautumista vaikeuttaakin harhaluulot tämän ajoittamisen suhteen, jos he käyttävät esimerkiksi ovulaatiotestejä. Tällöin suurin osa hedelmällisestä ajasta (joka on parhaimmillaan ennen ovulaatiota) jää herkästi käyttämättä.

Momtobe (Ei varmistettu)

Olipa hyvä teksti ja pohdinta! Itse täytin juuri 30 vuotta ja odotan esikoistani.

En ole myöskään koskaan potenut vauvakuumetta ja pidin kovasti elämästäni myös ennen raskautta. Sanoinkin monille kavereille, että välillä toivoisi lapsen tulevan vahingossa jos on tullakseen, sillä emme miehen kanssa oikeen osannut tehdä päätöstä asiasta.

Minulla oli todella epäsäännölliset kuukautiset, välillä olin 3kk ilman menkkoja ja muutenkin menkat tulivat aikaisintaan 6vkon kierolla. Pohdin myös, että olenko edes hedelmällinen..

Eräänä krapulaisena sunnuntaina emme "jaksaneet" käyttää ehkäisyä ja ilmeisesti kyseisenä kuukautena olisi menkat tulleet 4viikon kierrolla :D.

Saatuani tietää raskaudesta (alkujärkytyksen jälkeen) olen ollut super onnellinen ja odotan kovasti äitiyttä!

Mielestäni lapsi tulee vanhempien elämään ja sopii siihen, ei niin että kaikki pitäisi muuttua lapsen tähden. Meidän aikomuksemme on asua 53 neliön kaksiossa vielä pari vuotta ja sitten katsoa kolmioo ja keskusta-alueelta. Miksi tarvitsee muuttaa omakotitaloon vaikka lapsia tekeekin!? Meille sijainti on tärkeämpi kuin neliöt, enkä todellakaan halua hoitaa puutarhaa, vaan kerrostalon helppous antaa mahdollisuuden muuhun tekemiseen &lt;3.

Mutta suunnitelmallisena ihmisenä on elämäni ihanin asia tullut suunnittelematta eli ehkä se, että lapsia saadaan eikä hankita on hyvä muistaa. Toki uskon myös siihen, että elämä voi olla onnellista myös ilman lapsia..
tsemppiä &lt;3

Torey
Näissä neliöissä

Meillä esikoinen syntyi 48 neliön kaksioon. Ekan vuoden siinä meni kivasti ja sit alko olla toden totta olo et lisää tilaa ja niin sitä hankittiin. :)

Elisa Lepistö

Ihanaa että teillekin tuo kävi juuri niin kuin olit toivonut! Tiedän monia kaupunkilaisvanhempia, jotka asuvat pienissä asunnoissa, joten varmasti helposti parivuotiaaksi asti pärjää noissa neliöissä mikäli niin haluaa. Meidänkin asunnossa oli asunut jo vuosia kolmihenkinen perhe, joten näen sen lähinnä priorisointikysymyksenä. Paljon onnea loppuraskauteen ja kiitos kun kerroit oman tarinasi! <3

kaino (Ei varmistettu)

Hei!

Sain puoli vuotta sitten tietää, että minulla on myös tällainen ennenaikainen munasarjojen toiminnan hiipuminen (kuten ilmeisesti Kenzalla). Tutkimuksissa selvisi, ettei munasoluja ole enää edes sen vertaa, että niitä saisi kerättyä talteen. Olin juuri täyttänyt 30 ja olimme tuoreen aviomieheni kanssa yrittäneet lasta vuoden verran. Kuukautiseni olivat aina olleet epäsäännölliset ja tiesin, että jotain on vialla, kun ei vaan tärppää enkä saa ovulaatiotesteillä ovulaatiosta kiinni. En silti osannut kuuna päivänä varautua siihen, että minulla olisi varhaiset vaihdevuodet. Uutinen iski kovaa. Mitään geneettistä tai muutakaan selitystä ei löytynyt. Huono tuuri. Koitamme yhä mieheni kanssa miettiä elämämme suuntaa uusiksi. Rakennammeko elämämme ja tulevaisuutemme sittenkin vain kahdestaan? Vai olemmeko valmiit lahjasoluhoitoihin (munasolu saadaan luovuttajalta, mutta hedelmöitettäisiin mieheni siittiöillä ja kantaisin lapsen itse) tai adoptioon? Kaikki vaihtoehdot tuntuvat toisena päivänä yhtä mahdottomilta ja toisena mahdollisilta. En tiedä. Päivä kerrallaan. Yksi asia on varma. En suostu katkeroitumaan tämän takia vaan keskityn niihin moniinasioihin, jotka elämässäni ovat hyvin. Muilta ihmisiltä toivoisin hienotunteisuutta ja ymmärrystä lapsiasioista keskustellessa. Se ei ole ikinä itsestäänselvyys. Lapsia ei tehdä. Niitä saadaan - jos ollaan onnekkaita.

Kiitos hyvästä tekstistä, Elisa &lt;3

Elisa Lepistö

Kiitos kun jaoit oman tarinasi! <3 Ja todella ikävä kuulla, että sait tuon diagnoosin. Ihanaa, että pystyt kuitenkin pitämään positiivisen asenteen, vaikka se ei varmasti ole helppoa. Onneksi kuitenkin nykyään on vaihtoehtoja ja varmasti löydätte teillekin sen mikä tuntuu parhaalta. Ja siis juuripä tämä, ikinä ei voi tietää mikä toisen tilanne on, joten hienotunteisuus on aina tarpeen. <3

Minä toppuuttelin mieheni vauvahaaveita useamman vuoden koska opiskeltiin/ aloiteltiin uria. Vuosi häiden jälkeen olin tottunut ajatukseen jälkikasvusta (ja siitä että ikinä ei tule sopivaa hetkeä esim. työni puolesta) ja jätettiin ehkäisy pois. Yritystä on nyt kaksi vuotta takana eikä meistä kummastakaan ole löytynyt mitään vikaa. Ja ollaan vieläpä piirun alle kolmekymppisiä. 

Onneksi ajattelin ennen yrittämistäkin että tässä voi kestää (ehkä siksi että olen aina kärsinyt hirveistä kuukautiskivuista). Vikaa ei siis edelleenkään ole löytynyt mutta alkaahan tämä pikku hiljaa ahdistaa, noin puolitoista vuotta jaksoin ottaa rennosti...

Samoihin aikoihin Anna Saivosalmi kirjoitti blogiinsa siitä, miten yleistä lapsettomuus on ja mietti miksei aikoinaan kertonut siitä useammalle ystävälle. Sitä lukiessa päätin kertoa läheisimmilleni ystävilleni. Yksi syy oli tietysti tarve avautua jollekin muulle kuin puolisolle, ja toinen ehdottomasti se, että jos he ikinä on samassa tilanteessa niin tietävät keneltä löytyy vertaistukea. Tässä omassa tilanteessani ahmin tietysti kaikki mahdolliset blogit, kirjat ym aiheesta:)

Elisa Lepistö

Ihana kun kerroit! <3 Ja tämäpä juuri, näistä ei oikein puhuta vaikka muuten jaetaankin paljon. Se on monille niin arka paikka, että jo sen ääneen sanominen voi olla vaikeaa. Ja sitten tulee varmasti helposti sellainen olo, että on ihan yksin asian kanssa. Ihan hurjasti tsemppiä teille, toivottavasti pian tärppää!

Annika Miettinen

Kiitos hyvästä keskustelusta! Näistä todellakin pitäisi puhua enemmän ja jakaa tietoa! Mä täytin juuri 35 ja tiedostan hyvin hedelmällisyysaikaikkunan (ja se on ahdistanut välillä todella kovaa) sillä olen aina halunnut lapsen/lapsia, mutta elämä on toistaiseksi mennyt eri lailla.

Lähipiirissäni asia on myös ollut hyvin tapetilla viime aikoina ja useampi on käynyt tutkituttamassa omaa hedelmällisyyttään yksityisellä. Itsekin kävin yksityisellä pari kk sitten tsekkaamassa tilanteen ja onnekseni munasolutilanteeni on vielä täysin normaali(mikä on tietysti vasta eka steppi mahdolliseen raskauteen), mikä helpotti omaa ahdistustani.

Pari vuotta nuoremman ystäväni munasolut taas olivat vähentyneet jo niin huimasti että gyne oli sanonut että viimeiset hetket yrittää saada lapsi! Ja hän on sittemmin yrittänyt tulla raskaaksi, nyt jo vuoden ajan, ikävä kyllä vielä onnistumatta. Mutta toivoa silti on yhä! Kannustankin tsekkauttamaan oman munasolutilanteen jos nämä asiat mietityttää! Mutta niinkuin joku hyvin kirjoitti yllä: ”lapsia ei tehdä, niitä saadaan jos ollaan onnekkaita”. 

Elisa Lepistö

Toi kyllä varmasti auttaa, että tietää ainakin biologiset faktat, kun sekin on kaikilla niin yksilöllistä. Toisaalta, sekin saattaa aiheuttaa turhaa stressiä, mikäli oma tilanne on sellainen missä asiaa ei pysty syystä tai toisesta nopeuttamaan. Mutta varmasti sellaisessa tilanteessa, jossa ainoa epäröinti on se "oikea aikataulu" voi olla hyvä tietää että mikä ylipäätään on mahdollista. Kiitos kun jaoit oman tarinasi <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Hormonaalinen ehkäisy ei vaikuta hedelmällisyyteen heikentävästi vuosien ajan. Joillakin yhdistelmäehkäisyn käyttäjillä ehkäisyn lopettamisen jälkeen saattaa olla päin vadtoin suuremmat saumat tulla raskaaksi, kun munasarjat saavat vielä stimulaatiota.

Elisa Lepistö

Hmm no tähän en nyt ehkä ihan usko ilman mitään tutkimustuloksia. Ja siis onhan se nyt ihan fakta että hormonitoiminta voi olla sekaisin todella kauan ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Tuntuu enemmän poikkeukselta kuin säännöltä ne tyypit, joilla esimerkiksi kierto olisi heti normaali hormonaalisen ehkäisyn lopetettua. Varsinkin jos puhutaan yli 10 vuoden hormoniehkäisyputkesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvää keskustelua ja tärkeä puheenaihe !

Tutkimusten mukaan pitkäaikainenkaan hormonaalinen ehkäisy ei vaikuta hedelmällisyyteen tai siihen, kuinka nopeasti raskaus alkaa ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Hedelmällisyys laskee keskimäärin 30 ikävuoden jälkeen riippumatta siitä onko hormonaalista ehkäisyä ollut käytössä. Tämä on sekä WHO:n että suomalaisen hoitosuosituksen konsensus. Mm. tässä yksi ihan hyvä 17 tutkimusta kattava katsaus asiasta https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22018120 . Mielellään lukisin tutkimuksia joiden perusteella olet oman mielipiteesi muodostanut :)

Hemmuli (Ei varmistettu)

Et usko ilman tutkimustuloksia mutta esität itse väitteitä hormonaalisen ehkäisyn pitkäaikaisvaikutuksista mutu-pohjalta?

Vierailija (Ei varmistettu)

"Ja siis onhan se nyt ihan fakta" no ei ole. Mihinkäs tämän faktasi perustat? Kiitos jo aiemin kommentoineet, tosiaan asia on täysin päinvastoin. Ehkäisypillerien sisältämät hormonaaliset aineet eivät myöskään "varastoidu" kehoon, joten käytön kestollakaan ei olisi edes hypoteettisesti mitään merkitystä tämän asian kannalta.

t. ehkäisyneuvolan lääkäri

Nimetön (Ei varmistettu)

Tärkeä ja varmasti monia mietityttävä aihe! :)
Itse olen 25 ja mulla on kaksi lasta. Tiesin, että haluan joku päivä äidiksi. Omat lapset ja perhe on ollut yksi suurimpia unelmia. Siksi laitoin tämän asian muiden juttujen edelle, ajattelin, että niitä muita ehtii sitten myöhemminkin, sen sijaan tässä asiassa kello tikittää. Häät juhlittiin kyllä jo kun olin 19 :D
Raskaaksi tulo ei ollut helppoa. Lähemmäs vuosi saatiin ensimmäistä yrittää, ja vaikka se ei kovin kauaa ole, tuli jokaisen negatiivisen testin kohdalla iso itku :( Häikkää havaittiin myös kierrossa, mikä ei ollut tullut hormonaalisen ehkäisyn kanssa ilmi. Siihen ei enää paluuta. Neljän hengen perheenä tätä onnea on vaikea uskoa, mitä olen saanut! Niin huippua! Samalla on surullista lukea noita kommentteja, missä perheen lykkääminen ei ole oma valinta, vaan esim. ei vain ole löytynyt kumppania :( Silloin varmasti ajan jatkuva hupeneminen ahdistaa, jos asialle ei voi tehdä paljoa! Tsempit kaikille asian kanssa kamppaileville!

Elisa Lepistö

Ihana kuulla myös tällainen tarina! <3 Ja on se lapsettomuus kyllä ihan järkyttävän surullinen asia, vaikka lykkääminen olisikin ollut alunperin oma valinta. Jokaisella on omat syynsä siihen, eikä siihen voi oikein hoputtaa. Mutta tosiaan ei voi oikein muuta kuin lähettää tsemppiä kaikille jotka asian ympärillä kipuilevat jollain tavalla <3

Paukkisliina (Ei varmistettu)

Oon itse ihan samalla lailla "ahdistellut" lähinnä hiljaa itsekseni samoista asioista muutaman viime vuoden ajan etenkin kun oon aina tiennyt että haluan ehdottomasti lapsia joku päivä. Myös poikaystäväni halusi lapsia, hän siis pikkasen yli 30, ja itse 29 vuotias.. Mutta se oli aina tämä että kun ei nyt oikein vielä olisi se hyvä hetki, että kun ei ollut sitä täydellistä unelmien työpaikkaa tai omistusasuntoa tai mitä milloinkin. Lopetin sitten kuitenkin hormonaalisen ehkäisyn viime keväänä sillä en halunnut enää pumpata noita hormooneja itseeni ja vaihdoin Natural Cycles -menetelmään jossa lasketaan hedelmällisiä päiviä (joita siis ei tosiaankaan ole kovin montaa kuukaudessa) mm lämpömittarin ja havainnoinnin avulla ja tunsin oloni niin paljon paremmaksi ja luonnollisemmaksi tällä menetelmällä! Kuitenkin selvisi että tämä menetelmä ei ehkä ollutkaan se luotettavin mahdollinen etenkään henkilöille joiden elämänrytmi ja kuukautiskierto ei ole aivan todella ennakoitavat (eikä sitä suositellakkaan sellaisille henkilöille jotka haluavat 100% varman ehkäisyn) ja siinä kävi niin että tulin raskaaksi! Ensin olihan se aikamoinen yllätys mutta nyt kun ollaan asiaa sulateltu tovi niin ollaan molemmat todella onnellisia ja tiedän että nyt on ihan juuri se oikea aika, vaikka ilman niitä omistusasuntoja ja unelmien työpaikkoja alla. Tiesin aina myös sen että haluan lapset vielä silloin kun olen suhteelisen nuori ja terve sillä stressaisin varmasti ihan hirveästi niistä kohonneista riskeistä ja komplikaatio-mahdollisuuksista. Halusin myös aina olla ns. nuori äiti lapsilleni joka jaksaa tehdä ja harrastaa heidän kanssaan. Kuten joku sen sanoikin tuolla ylempänä niin valitettavasti se on vähän niin että kaikkea ei voi saada ja jos niitä lapsia oikeasti haluaa niin jostain pitää luopua, ehkä sitten tietystä taloudelliseta standardista tai vuosittaisesta etelänlomasta mutta mikäli se lapsien saanti siellä takaraivossa kalvaa niin kannattaisi varmasti oikeasti ihan raa-asti realiteettien merkeissä punnita että mikä itselle on loppujen lopuksi tärkeintä. Valitettavasti se aika on meillä naisilla vaan rajallinen niinkuin tämä elämänkin ja tiedän että itselleni varmaan ainakin vaikein asia olisi elää sen tiedon kanssa että en saanutkaan lapsia sen takia että odotin aina vain sitä oikeata hetkeä :/

Elisa Lepistö

Ihana kuulla että teillä meni noin, vaikka raskaus tulikin vähän yllättäen. Olen kuullut tuosta Natural Cycle -menetelmästä samanlaisia tarinoita ja ehkä se on paras juuri tuollaisessa tilanteessa, jossa raskaaksi tuleminen ei ole niin kamala asia. Jotenkin se on myös hassua, miten usein kuulee sitä että ensin ihan hysteerisesti suojaudutaan ja siitä suoraan hypätään sellaiseen "yritysmodeen". Sekin on varmasti aika stressaavaa. Joten tavallaan teillä se rumba jäi kokonaan pois. <3 Onnea hurjasti odotukseen!

Gyn eval (Ei varmistettu)

Laitan saman kommentin tänne mitä Jenninkin blogiin, koska haluan että aiheesta tosiaan keskustellaan, mitä enemmän sitä parempi.

”Asia on vaikea ja henkilökohtainen, ei ole helppo tunnistaa oikeita ratkaisuja. Samassa kuplassa elän mutta hieman erilainen tilanne. Tärkein viesti minulla onkin että ihanaa että aiheesta keskustellaan, se on nii tärkeää. Antaa ihmisille, naisille, ajattelemista ja tietoa. Koska ei näistä asioista koulussa juurikaan puhuta.

Omasta tilanteesta sen verran että olen gynekologiaan erikoistuva lääkäri ja nyt ivf hoitoja läpikäymässä. Yritys alkoi meillä kun olin 29v. Eli oma tietämys aiheesta oli jo etukäteen aika ammatillinen ja olin siitä huolimatta aika naiivissa uskossa että hyvä että aloitetaan kuitenkin näinkin varhain (ensimmäisenä kaveriporukasta, koska ym. kupla) sillä eiköhän se aika nopeasti tärppää kun kuitenkin alle 30v olin tuossa vaiheessa. Itse asiassa olin myös tutkinut että n 30v naisilla kestää keskimäärin n 7kk jos on normaali kuukautiskierto, joten oli varautunut tuohon n 6-8kk. 10kk jälkeen aloin jo hieman huolestua ja ensimmäisen kerran hakeuduttiin arvioon tilanteesta. Kaikki periaatteessa kunnossa ja jatkettiin yrittämistä. Entistä epätoivosemmalta kuitenkin vain tuntui ja pettymykset aina vain suuremmalta. Oli vaikea uskoa, ja on osin edelleenkin, että me, juuri me kaksi, jotka eletään niin terveellisesti ja ollaan nuoria joudutaan käymään tämä läpi. Ja itse vielä alalla, joka tarkoittaa kollegoiden vastaanotolle menemistä ja nuiden raskauksien ja synnytysten hoitoa. Ja nyt muutama vuosi myöhemmin edelleen samassa tilanteessa. Ivf tuntuu olevan ainut keino mutta vielä ei olla kovin hyviä tuloksia sieltäkään saatu.

Ainut mitä mietin on että jos olisin etukäteen osannut paremmin varautua vaikeuksiin ehkä, ei välttämättä, mutta ehkä ei olisi ollut niin vaikeaa. Ehkä ei olisi ollut niin sokki joutua hoitoihin ja käydä läpi sisäisiä epäreiluuden tunteita. Eli mitä enemmän ihmiset tietävät aiheesta hyvä, mitä valmiimpi on ottamaan vastaan apua ja mahd hoitoja jos elämä etenee niin että myöhemmällä iällä lapsiasia tulee ajankohtaiseksi, niin hyvä. Toisaalta jos aloittaa lastenhankinnan yrittämisen vasta lähellä 40v ikää niin toivottavasti on myös miettinyt kuinka pitkälle on valmis hoidoissa menemään (vaikka tämä asia voi toki ja usein muuttuukin hoitokokemusten myötä). Ja toivottavasti lapsettomaksi jääminen ei tuhoa koko minuutta. Koska kaikilla ei aina ole mahdollisuutta kalleimpiin hoitoihin, lahjamunasoluihin, alkioihin, alkiodiagnostiikkaan tai adoptioon.

Ja sanon vielä sen ammattilaisena, että toki näen työssäni 40v synnyttäjiä, mutta en juurikaan sen vanhempia jotka ovat omilla munasoluilla tulleet raskaaksi. Ja nuo 40v:t ovat jo lähes aina aikaisemmin saaneet lapsia, joten jos puhutaan yli 40v naisista jotka saa ensimmäisen lapsensa niin mitä todennäköisemmin kyse on lahjamunasoluhoidoista. Siitä vain ei juuri tietenkään ääneen puhuta, eikä välttämättä ole kenenkään velvollisuus itse asiaa kertoa mutta helposti vain tulee harhaa jos vertaa omaa tilannetta muihin. ”

Kuplalla on kyllä uskomaton merkitys. Kun on kaveriporukasta ensimmäisenä hankkimassa jälkikasvua, on ihan absurdia vastata tosissaan lääkärin kysymykseen ”mitä ajattelette monikkoraskaudesta” ja sitten kahden viikon päästä yrittää käsittää, että eipä ole yhtä eikä kahta tulossa vieläkään. Kun muutenkin on vähän huijarisyndrooma koko perheenperustamishommasta, koska kavereille se ei ole ajankohtaista.

Tai jos olisi ylipainoinen ja pitäisi laihduttaa lapsettomuustutkimusten/-hoitojen aikana parantaakseen omaa hedelmällisyyttä - vitsi mikä lisästressi siitä tulisi. Siinä syyttäisi helposti itseään omasta ja puolison lapsettomuudesta. 

Eli edelleen thumbs up tietoisuudelle! (Pakko vissiin rohkaistua ja kertoa myös yhdelle meidän kuplan pariskunnalle joka juuri kertoi aikovansa hankkia lapsia ehkäpä joskus 35+ (nyt 27).) Onnea gynelle hoitoihin ja toivottavasti tästäkin kokemuksesta on hyötyä ammattiisi :)

Gyn eval (Ei varmistettu)

Kiitos tsempeistä ja ymmärrän hyvin mitä tarkoitat absurdiudessa (vääntyyköhän lähellekään noin?).

Ja olet oikeassa ylipaino ja alipaino tuo monelle lisästressiä, mikä on tosi valitettavaa. Valitettavaa on myös että painorajoilla on tietty paikkansa erityisesti julkisella puolella. Ylipainon kohdalla hoitojen onnistumistodennäköisyys ei ole nimittäin myöskään ainut tekijä mikä pitää ottaa huomioon. Raskaus ja itse synnytys on paljon suurempi riski jos bmi on 48 tai 29.

Toivottavasti myös sinulla asiat järjestyvät toivomallasi tavalla :)

Elisa Lepistö

Kiitos hurjan paljon tarinasi jakamisesta. Olen hurjan pahoillani, että olette joutuneet käymään tämän läpi. Ja mitä enemmän olen saanut viestejä tästä aiheesta, sen paremmin olen tajunnut kuinka tärkeää näistä on puhua. Varsinkin täällä helsinkikuplassa tuntuu että 30 + on todella nuori tässä suhteessa. Ja kun ei se oma asuinpaikka kuitenkaan mitenkään vaikuta niihin biologisiin faktoihin. Toivon sydämeni pohjasta, että saatte vielä onnellisen lopun tähän tarinaan tavalla tai toisella <3<3

Saraaˆ (Ei varmistettu)

Todellakin mietityttää. Siksi luinkin heti sellaisen kirjan kuin Lapset vai työ, uskallanko perustaa perheen kun sen kirjastossa näin. Siitä heräsi minulle ajatuksia näistä asioista. Tuttavapiirissä osalla on lapsia ja osalla ei ja kaikilla on enemmän tai vähemmän erikoinen työtilanne.

tuleva kirurgi (Ei varmistettu)

Ennenkuin on päättänyt että haluaa lapsia, ei pysty edes käsittämään kuinka suuri kriisi lapsettomuus on jos se omalle kohdalle osuu. Itse aloitimme yrittämisen kun olin 32 ja nyt 35 -vuotiaana olen raskaana IVF -hoitojen avulla. Viime vuosina lapsettomuden tuska on ollut joka päivä läsnä elämässä ja joka kuukausi on täytynyt toivoa ja pettyä yhä uudestaan ja uudestaan. Asiaa ei edes pysty käsittelemään "loppuun" niin kauan kuin yritys jatkuu. Kaikki elämässä on pyörinyt lapsettomuuden ympärillä ja kaikkea mukavaakin tekemistä on varjostanut suru. Olen onnekas, että tulin raskaaksi ja toivon että raskaus sujuu loppuun asti hyvin. Toivon, että kukaan ei joudu kokemaan näitä tunteita ja haluaisinkin kannustaa kaikkia jotka ajattelevat joskus haluavansa lapsia aloittamaan yrityksen mahdollisimman pian tai tekemään lopullisen päätöksen siitä ettei aio hankkia lapsia.

NanaVanilla

Joo varmasti biologisesti lasten saannille olisi parhaat ajat tietyt ikävuodet, mutta henkisesti pitäisi olla valmis samoihin aikoihin, ja aina se ei niin ole. Itse olen 30+ ja kolme lasta saatu 21-28 vuotiaana. Sinällään ehkä juuri sopiva ikä siihen. Lapset tuli hyvin helposti, eikä missään ole ollut mitään ongelmia. 

En kuitenkaan olisi silloin vielä ollut valmis. Ja kaikki lapset olen saanut yksin, sinkkuna. Kuitenkaan ei olisi ollut mitään järkeä odottaa että saisin ne yhdessä jonkun kanssa parisuhteen sisällä kun edelleenkään en ole päivääkään kunnon parisuhdetta saanut. 

Lapset tietenkin on ihaninta mitä mulla on, vaikkakaan en ollut valmis, ja olin yksin ja varmaan kaikki mahdolliset muut asiat, ettei menestynyttä työelämää, omaa kotia tai mitään. Mutta kai ne lapset tulee kun on tullakseen. Olisi voinut jäädä kokonaan tulematta jos edelleen odottelisin oikeaa aikaa.

Lukija (Ei varmistettu)

Minä olen 32-v nainen, enkä koe, että olisin koskaan ollut tietämätön hedelmällisyyden rajoitteista. Olenkin ihmetellyt uutisia, keskusteluja sun muita, joissa päivitellään sitä, että naiset eivät tiedä, että kello tikittää. Olen pitänyt niitä vain yhtenä naisten syyllistämisen muotona - että totta kai naiset tekisivät lapsia, jos vain tajuaisivat, että se kannattaa. Synnytystalkoot ja niin edelleen. En itse ole tosiaankaan yllättynyt riskeistä, joita lapsenteon lykkäämiseen liittyy. Mutta ilmeisesti monilla asia ei ole tiedossa, koska siitä niin paljon puhutaan.

Olisin myös voinut aloittaa lapsen yrittämisen jo pari vuotta sitten, mutta kuten joku aiempi kommentoija mainitsi, yksin sitä ei voi aloittaa. On ollut omistusasunto, vakiintunut parisuhde, molemmilla vakityöt ja varallisuutta. Silti mies ei aika pitkään aikaan halunnut lasta muuta kuin "sitten joskus". Nyt kun lasta on alettu yrittää, on myös yli puoli vuotta yrittämistä takana. Vielä ei kai ole aika huolestua tai mennä lääkäriin asian kanssa, mutta ainakin on saatu huomata, että lapsi ei lähde alulle sormia napsauttamalla. Olen varmuuden vuoksi alkanut laihduttaa, koska ylipainoa minulla on noin 10 kg.

En usko, että lapsettomuus olisi mikään kauhea kriisin paikka, mutta olisin kyllä toivonut vaikka useampaakin lasta. Minua ottaa päähän kaikenlaiset artikkelit, joissa naisille vieritettään vastuu lastenteon lykkäämisestä. Todella usein olen lukenut koko naissukupuolen syyllistäviä juttuja kestävyysvajeesta ja lisääntymisongelmista. Harvoin niissä miehiä mainitaan. Voisi kai joku niille miehillekin sanoa, että älkää vitkutelko. :P

Pages

Kommentoi