Ihan tavallinen päivä

Eilinen oli täydellinen kesäpäivä. Sellainen joka lämmittää mieltä muistoissa varmasti vielä marraskuussakin. Heräsin aamulla yli 30 asteisessa asunnossa ja päätin että uimaan on päästävä. Samassa puhelimeen kilahti Saralta viesti, jossa hän ehdotti kulttuurisaunalle menoa. Pujahdin uikkariin, treffasin Saran kadulla, painelimme kauppaan hakemaan aamupalaa ja pian olimmekin jo levittelemässä vilttiä kulttuurisaunan edessä. 

Laitoimme myös Johannalle viestiä ja pian hänkin oli jo siellä. Myös kaksi muuta ystävääni liittyivät seuraamme. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, popitimme Flown artistien musiikkia kajarista, pelasimme korttia ja hypimme välillä uimaan. Tytöt opettivat minua hyppäämään pää edellä ja tunsin itseni taas lapseksi. 

Päivän edetessä väki väheni ja yhtäkkiä makoilimme kahdestaan Maijun kanssa samassa pisteessä. Päätimme lähteä syömään Kampai kolmoseen. Kävelimme merihaasta kolmannelle linjalle ja törmäsimme kokoajan johonkin tuttuun. Pysähdyimme juttelemaan vähän väliä jonkun kanssa ja sovimme mölkkytreffejä ja iltauinteja. 

Istuimme kampain terassilla ja päädyimme todella mielenkiintoisiin keskusteluihin. Keskipäivän kuumuus oli vaihtunut miellyttäväksi lämmöksi ja kylmä valkoviini maistui taivaalliselta. Maiju lähti uudestaan uimaan ja itse painelin kotiin. Poikaystäväni oli juuri tullut salilta ja totesin, että tänään saattaa olla helleaallon viimeinen päivä. Totesimme kumpikin, että se on pakko käyttää hyväksi. 

Kävelimme Harju baarin terassille pelaamaan Monopolya, joka on selkeästi ollut tämän kesän hitti. Se oli siis tehtävä vielä kerran. Kävimme vielä William K.:ssa pelaamassa yhden Helsinki-pelin ja aurinko ehti laskea sillä välin. Kun olimme matkalla kotiin, ehdotin että menisimme vielä uimaan. Kävimme vaihtamassa uikkarit päälle ja tallustelimme Merikerhon viereiselle laiturille. 

Siellä oli muitakin uimassa, vaikka kello läheni kahtatoista. Vesi oli lämpimämpää kuin ilma ja siellä pystyi kellumaan pitkän tovin. Joku oli tuonut kaiuttimen laiturille ja tuntui ihan kuin olisi ollut ulkomailla. Lopulta nousimme vedestä ja tallustelimme kotiin. Merivedestä märkä tukka viilensi ihanasti ja totesin, että en muista milloin olisin viimeksi ollut kylmissäni. Siitäkin voi näköjään nauttia. 

Kotona teimme vielä herkkuleipiä iltapalaksi ja katsoimme Ricky Gervais Humanity - komediaspesiaalia netflixistä. Kun lopulta menin nukkumaan, mietin että tämä saattoi olla yksi kesän parhaista päivistä. Vaikka mitään kummempaa ei tapahtunutkaan. Tai ehkä juuri siksi. 

 

Pictures: Sara Vanninen

Kommentit

Venks (Ei varmistettu)

Moi! Ootko menossa tänä vuonna asenteen surfficampille ja jos oot, niin meetkö marraskuun alussa vai lopussa?
Onko sulla jotain kokemuksia, kumpi ajankohta voisi olla parempi, ottaen huomioon, että siellä taitaa olla vielä vähä epävakaata säätä marraskuussa.

Elisa Lepistö

Moi! Mä meen ja meen marraskuun alussa. Oltiin viime vuonna sillon, ja sen jälkeen alkaa olla enemmän sadekausi päällä joten mun mielestä alku on turvallisempi valinta :) Silloinkin tuli vettä, mutta pieninä kuuroina vain. Vesiputoukset oli vielä puhtaina ja rannat myös. Sadekaudella ne tuppaa menemään vähän huonoiksi. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.