Ikäkriisin hoitoa

En ole koskaan kärsinyt ikäkriisistä aiemmin. Nyt se kuitenkin kolahti jostain, äkkiarvaamatta ja kovaa. Yritin palauttaa mieleen syitä, mitä olen kertonut muille heidän tuskaillessaan vanhenemisen kanssa, mutta mieli palasi kurkkua kiristävään tunteeseen yhä uudestaan ja uudestaan. Pohdin sitä, kuinka ystäväpiirimme vaikuttaa näihin tunteisiin. Vaikka vertailu on ihan hölmöä, tulee sitä alitajuisesti tehtyä. Mikäli ympärillä olevat ihmiset ovat saavuttaneet samanlaisia asioita ja ovat esimerkiksi samalla tasolla työelämässä, tulee tunne siitä että on ihan "oikeassa aikataulussa" itsekin. 

Silloin kun muut alkavat saada ylennyksiä, ostavat asuntoja ja alkavat tehdä jollain tapaa vastuullisempia asioita, voi itselleen tulla osattomuuden tunne. Tai jos olet ainoa sinkku porukassa, jossa lasten saanti alkaa olla ajankohtaista. Vaikka olisi kuinka onnellinen muiden puolesta, karkaavat ajatukset samalla omiin ansioihin. Mihin minun tieni on viemässä? Teenkö oikeita asioita? Ehdinkö vielä tehdä tuon ja tuon? Tulisiko nyt tehdä jotain suuria valintoja tai suunnanvaihdoksia? Pahinta tässä on se, ettei muiden ihmisten tietä näe ulkoapäin kirkkaasti. Toiset saattavat tehdä vuosia töitä jonkun asian eteen kaikessa hiljaisuudessa, ja yhtäkkiä se kantaakin hedelmää.

Tästä tuli mieleeni viime keväinen kävelylenkki kotirannassa, jossa katselin riisuttuja, vielä lehdettömiä puita. Kävely oli verkkaista ja oli mahdollisuus pysähtyä tuijottelemaan nupullaan olevia lehtiä pidemmäksi aikaa. Mietin, kuinka niissä on mahdotonta havaita silmällä minkäänlaista liikettä, vaikka kuinka kauan seisoisi ja tuijottaisi niitä. Silti yhtenä päivänä niihin on vain ilmestyneet vihreät lehdet. Se käy aina kuin yhdessä yössä. Edellisenä päivänä on harmaata ja seuraavana vehreää. Sama se on kellon tuntiviisaria tuijotellessa. Liikettä on vaikea havaita, mutta se ei illuusiostaan huolimatta ole koskaan paikallaan. 

Tämä johti taas ajatukseen siitä, kuinka suurin osa meidänkin toiminnastamme on tuollaista. Ulkopuolelta saattaa näyttää, ettemme ole menossa mihinkään tai että jonkun menestys on vain tapahtunut yhdessä yössä. Ihan samalla tavalla saatamme itse joskus turhaantua ja kyseenalaistaa toimintaamme, kun haluttuja tuloksia ei tunnu näkyvän ollenkaan. Kuitenkin se pieni ja hidas liikkuminen niitä omia päämääriä kohti tapahtuu päivittäin. Vaikka välillä turhauttaisi ja tuntuisi ettei siitä yhdestä juoksulenkistä ole hyötyä tai yhden päivän opiskelulla koko aihealue vielä aukeakaan ollenkaan, tapahtuu sitä edistymistä silti. Se on usein vasta havaittavissa sitten, kun työ kantaa hedelmää. 
 
 Silloin niillä jokaisella pienellä teolla, mitkä ovat saattaneet tuntua vähäpätöisiltä aikanaan, on kuitenkin väliä. Oikeastaan tämä on aika lohdullinen ajatus. Kun suorittaa jotain tylsältä tuntuvaa tehtävää tai opiskelee asiaa, joka ei kiinnosta sillä hetkellä lainkaan, voi se tuntua kovin puuduttavalta. Kun kuitenkin ajattelee, että sekin puurtaminen on samalla tavalla sitä näkymätöntä kasvua, jonka hedelmät korjaan joskus tulevaisuudessa, tuntuu tekeminenkin paljon mielekkäämmältä. 
 
 Joten jos välillä tuntuu ettet etene unelmiasi kohti, koska eteneminen on niin hidasta, älä luovuta. Hidaskin liike on parempaa kuin paikallaan oleskelu. Tee se yksi juoksulenkki, vaikka et sen jälkeen olisikaan vielä maraton-kunnossa. Avaa oppikirja ensimmäiseltä sivulta aiheesta, jonka olet aina halunnut osata. Hoida työsi huolella, vaikka se ei olisikaan unelmiesi työpaikka. Olet ainakin lähempänä niitä. Muista, että jonain päivänä voit kiittää itseäsi kaikista niistä kerroista kun jaksoit jatkaa välillä todella hitaaltakin tuntunutta matkaa. 
 
 Age crisis is something I’ve never suffered before. Until this day. I began to wonder, is it related to the people we surround ourselves? When our friends have achieved similar goals than we have, and we are all working at the same level, it’s easier to think that we are on "the right schedule”. But when we see our peers succeeding in their own careers, buying apartments, having babies and doing all kind of grown-up things, we can’t help thinking about our own choices. Are we going to the right direction? Is it too late for me to do something? And when we can’t see the struggle behind the success of other people, it can seem to be happening in a very short period of time. However what we can’t see, is the daily work they might have done in order to get where they are now. It might seem from the outside, that they haven’t done much, but every single choice matters. So whenever you feel like you’re not going anywhere, remember that even the little steps do matter. 

  

 

 

Kommentit

Scandinavian chic

Olet älyttömän kaunis! Jäin vain katsomaan kuvia lumoutuneena niiden seesteisestä fiiliksestä. Itse olen 30v ja olen ollut freelancerina 15v:tta. Nyt menen aikuislukioon opiskelemaan ja siitä sitten korkeakouluun. Elämä on ohi jos niin päättää, itsestäni tuntuu mitä vanhemmaksi tulee sitä rohkeammaksi käy. 

Elisa Lepistö

Voi kiitoksia :) ja oot kyllä ihan oikeessa tuossa. Koskaan ei ole liian myöhäistä! Ne rajoitteet on aina vaan oman pään sisällä.

Huh, tää teksti iski ja kovaa. Itse juuri täytin 25 jonkin aikaa sitten ja "pientä" ikäkriisiä oli kyllä havaittavissa...

Tuntuu, että monet ystävät valmistuvat pian tai kirjoittavat gradujaan, menevät kihloihin, menevät "oikeisiin" töihin, menevät eteenpäin elämässä ja ite vain junnaa paikallaan. Itse pakerran vielä opiskelun ensimmäisiä vuosia ja tuntuu että olen vasta pääsemässä vauhtiin. Välillä tuntuu ettei ole mitään tietoa mihin olen menossa ja mihin päätymässä tai onko suunta lainkaan oikea? Pidin erityisen paljon tuosta pienen liikkeen-ajatuksesta, sain heti uuden näkökulman omaankin tilanteeseeni. :)

Olen myös vuosien haparoinnin jälkeen tajunnut, kuinka intuitiota kannattaa oikeasti kuunnella! Jos jokin asia ei Tunnu Oikealta, hyvältä, saa innostumaan tai on epävarma asiasta ensimetreillä niin kannattaa miettiä, onko asia tavoittelemisen arvoinen ja pitäisikö ehkä tehdä ehkä jotain muuta. Kuitenkin koen, että teen tällä hetkellä asioita joita Minä rakastan tehdä (opiskelukin on ihan kivaa useimmiten), tärkeiden ja rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja olen onnellinen. Ainoa asia, jonka muuttaisin elämässäni olisi raha, koska opiskelijan arki ei todellakaan ole mitään luksusta.. Mutta, minulla on asiat erittäin hyvin juuri näin, raha vaikuttaa vain enemmän siihen, etten voi tehdä niin paljon asioita joita haluiaisin (esim. matkustelu), mutta koen olevani silti hyvin onnekas. Kiitos tekstistäsi, pisti ihan pohtimaan! Terkkuja maailman toiselle puolelle <3

ps. Tein aiemmassakin postauksessa olleen 10 asiaa miksi rakastan itseäni ja tuli oikeasti hyvin paljon parempi mieli olla Minä! :)

Elisa Lepistö

Intuition voima on kyllä ihan mieletön, eikä sitä tunnetta kannata yleensä tosiaan sivuuttaa. Musta tuntuu että tuo epävarma fiilis liittyy tosi vahvasti juuri opintojen alkuun. Tai ainakin itsellä ja monilla ystävillä tuo on ollut ihan samanlaista. Ja muutaman vuoden ero esimerkiksi ystävien koulutukseen, joissa muut ovat jo valmistuneet, voi tuntua ihan valovuosien pituiselta. Toinen samanlainen paikka on silloin, kun ne opinnot loppuvat. Mikäli työpaikka ei vastaa koulutusta, voi tulla paniikki tulevaisuudesta. Kuitenkin aina ne hommat tuntuu järjestyvän tavalla tai toisella. 

Ihana että oot löytänyt sellaisen alan, josta olet noin innoissasi. Se on hurjan tärkeää <3 Terkkuja täältä myös sinne! Ihanaa kun kommentoit :)

inamaria (Ei varmistettu)

Ihan loistava teksti taas kerran! :) Samaistun paljon. Ihanaa kun jaksat kirjoittaa tämmösiä syvällisiä juttuja, niistä saa todella ajateltavaa.

Elisa Lepistö

Kiva kuulla! :) Kiitos kun kerroit!

Missa (Ei varmistettu)

Tää postaus tuli ihan tilauksesta. Olen itse sellaisessa tilanteessa, että olen amk:sta valmistunut ammattiin joka ei ole itselle se oma, olen ollut pian vuoden työttömänä koska alalla ei ole edes töitä (en tosin tätä harmittele..) ja nyt haluaisin hakea uudestaan kouluun ja aloittaa kaikki alusta. Ongelmaksi olen kuitenkin muodostanut omassa päässäni sen, että en tiedä kuuntelisinko sydäntä vai järkeä valitessani koulutusta ja uutta ammattia. Sydän sanoo ihan toista kuin järki ja oon niin sekaisin jo itsekin. Unelmien ammatti olisi sellainen, jossa työllistyminen tulee olemaan hankalaa. Järkiammattini taas on sellainen, että työ ja opiskelu on ihan ok, mutta työllistyminen aivan varmaa. Järkiammattia olen ajatellut useinkin, enkä varmasti tule sitä vihaamaan, mutta tiedän että se ei ole SE unelma-ammatti. Nyt kun kaikki kaverit tekee oman alan hommia ja saa ylennyksiä niin itseä on alkanut epäilyttää tämä koko uudestaan aloittaminen ja lisää stressiä tuo se, etten halua tehdä väärää päätöstä koulutuksen suhteen ja taas mahdollisesti harmittella 5v päästä tilannettani. Huoh, aikuistuminen on raskasta.

Elisa Lepistö

Ymmärrän hyvin dilemman! Olen sitä mieltä, että kun tekee sellaisia asioita, joihin suhtautuu intohimoisesti, on paremmat mahdollisuudet olla todella hyvä siinä ja tätä kautta myös työllistyä. Nykyään kun ei tunnu olevan työpaikkoja edes niillä "varmoilla" aloilla. Toisaalta, työ ei tarvitse olla elämän keskipiste ja se, mistä saa ne kovimmat kiksit. Sekin on ehkä vähän tätä meidän sukupolven harhakuvitelmaa. Voi olla työ, missä viihtyy ja se on vain ihan ok, ja sitten vapaa-ajalla tekee niitä asioita jotka saavat sydämen pamppailemaan eniten. Mutta tsemppiä sulle valintoihin, ei oo tosiaan helppoja päätöksiä <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Vitsi mä Elisa tykkään sun blogista. Aina satut jostain syystä kirjottamaan aina aiheesta, mikä iskee muhun tosi kovaa. Mulla ei ikäkriisiä ole, mutta muuten kovin samanlaisia ajatuksia.
Mutta mitäs neuvoja antaisit siihen kun mitään tiettyä unelmaa ei ole, mitä lähtisi tavoittelemaan? Mä juuri palasin maailmanympärysmatkalta, jonka jälkeen mulla ei oo ollut mitään muita unelmia. Tiedän, että jossain vaiheessa haluan perheen, mutta vielä se ei ole poikaystäväni kanssa mahdollista. Valmistun pian alalle, joka ei kiinnosta mua alkuunkaan, työpaikkakin odottaa kesällä. Jotenkin tosi päämäärätön olo, varsinkin kun kaikki ympärillä näyttää tietävänsä täsmälleen mitä tekee ja miksi (ei tietenkään pidä paikkaansa, musta vaan tuntuu sille). Kaipa sitä vaan kerää rahat uuteen reissuun ja lähden sit miettimään maailmalle mitähän sitä elämältä haluan.
Ja hei, como va con español? Fluente? Suerte con tus estudios!

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Kiitos <3 Olen kirjoittanut unelmien selventämisestä joskus näin: http://www.lily.fi/blogit/start-living-your-best-life/unelmointiopas  ehkä siitä olisi jotain apua? Espanja ei tosiaan ole vielä sujuvaa :D Harmittaa aika paljon kun ei ole saanut itsestään enempää irti sen opiskelussa. Sitä on ollut aivan liian laiska :/

johannade
De Johanna

Tuo muiden kanssa vertailu on tosiaan hyvä pointti. Itse olen täyttämässä myös pian 25 ja olen alkanut uudelleen pohtia kaikkea elämässäni. Vaikka muut vaikuttavat saavuttaneen vaikka ja mitä esimerkiksi työelämässään samassa iässä, olen itse kehittänyt itseäni eri tavoin samassa ajassa esim. matkustellen. Eikä niitä kahta voi mitenkään verrata toisiinsa. Kaikki kulkevat niin omanlaisia polkujaan elämässään, ettei mitään valintoja voi laskea oikeiksi tai vääriksi tai mitä "pitäisi" olla saavuttanut tietyssä iässä. 

Kiitän myös näistä postauksista, ne saavat pohtimaan asioita ja inspiroidun niistä myös monesti oman blogini kanssa!

Elisa Lepistö

Tuo on ihan totta. Eikä siinä vertailussa ole mitään järkeä muutenkaan. Eihän tässä kenenkään kanssa kilpailla! :) Kiva kuulla että tykkäät <3

10 vuoden päästä (Ei varmistettu)

Olen kirjoittajaa ja kommentoijia niin 10-15 vuotta vanhempi ja haluaisin vain halata teitä ja sanoa: älkää huolehtiko!
Relax, nothing is going to be ok.
Elämä on aina keskeneräistä. Mutta tulette pärjäämään!
Aina on joku (joitakin), jotka ovat jo urallaan sinua edempänä, löytäneet täydellisen (jepjep) parisuhteen, saaneet lapsia, hankkineet omaisuutta, matkustelleet, vaihtaneet suuuntaa jne.

Voitte vain keskittyä omaan elämäänne, siihen mitä oikeasti haluat ja tavoitella sitä. Pettymyksiä ja mutkia matkaan tulee kyllä, mutta selviät niistä. Kun elää aidosti, rehellisesti ja avoimin sydämin ja mielin kohti omaa unelmaansa ei voi päätyä ihan umpikujaan.

Teillä nuorilla (ja meillä vähän vanhemmillakin!:) ) on vielä niin paljon edessä, ei kannata pelätä turhaan.

Kaikkea hyvää niin bloggarille kuin kaikille kommentoijillekin! :)

Helene2 (Ei varmistettu)

Ihana kommentti sinulta 10 vuoden päästä ! Valoi uskoa itseen ja elämäntilanteeseen. Kaikki järjestyy!

Elisa Lepistö

Niinpä! Tuli jotenkin rauhallinen fiilis <3

Santtu Santun Majasta (Ei varmistettu) http://santunmaja.blogspot.com

Aivan loistava postaus jälleen kerran! Kiitos aivan huikeasta blogistasi, joka toimii mahtavana inspiraation lähteenä. Itselläni on myös hieman samankaltainen tilanne. Olen aiemmin seurannut järkeäni valinnoissani, mutta nyt olen päättänyt tehdä niin kuin sydän sanoo. :)

Elisa Lepistö

Voi kiitos! Ja ihana kuulla että oot päässänyt kuunnella sydäntäsi <3

Laura1 (Ei varmistettu)

Kiitos Elisa!

Tämä teksti osui minun tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni niin täydellisesti. Luin tämän tekstin tänään aamulla ja olin tosi mieli maassa, mutta tämän luettuani tunnen taas toiveikkuutta ja ymmärrän taas että pienikin edistys, on edistys ja eteenpäin menemistä, vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan. Sinun blogi on aina niin inspiroiva! &lt;3 :)

Elisa Lepistö

Voi et tiedäkään miten paljon tällaiset kommentit tsemppaa! :) Ihana kuulla!! <3

Kommentoi