Inspiroiva esimerkki

Inspiroivien esimerkkien voimaa ei voi vähätellä, kun puhutaan omien unelmien eteen työskentelystä tai riskien ottamisesta. Joskus esikuvana toimii julkisuuden henkilö, perheenjäsen tai ystäväpiiri. Toisinaan se saattaa olla joku melko tuntematonkin ihminen, jolla ei ole hajuakaan siitä, kuinka paljon inspiraatiota hän on käyttäytymisellään, sanoillaan tai pelkällä olemuksellaan muille antanut. Itse palasin tähän Viivin jättämään kommenttiin, jonka hän kirjoitti syksyllä blogiini. 

"Nyt on pakko kommentoida. Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti aivan sen alkuajoista lähtien, mutta en ole tainnut koskaan kommentoida.

Vuoden 2014 loppukesä ja alkusyksy olivat tähänastisen elämäni rankinta aikaa. Perhepiirissä oli vakavia sairauksia, sairastuin itse, en päässyt taaskaan yliopistoon, rahat oli lopussa ja itsetunto maassa, kun lähipiirissä tuntui oelvan ainoastaan maailmaa kiertäviä ja menestyneitä ihmisiä. Haaveilin matkustelusta, urasta asianajajana, maratonin juoksemisesta ja naimisiinmenosta (vielä melko tuoreen) avomieheni kanssa.

Luin tuolloin paljon blogiasi ja kiinnitin huomioita aarrekarttoihisi. Ajattelin vuosi sitten, että voisihan tuota kokeilla - voisin sitten olla se pessimisti joka romuttaa kartan toimivuuden. Haaveeni tuntuivat niin suurilta, etten uskaltanut tehdä karttaa konkreettisesti, vain painoin sen mieleeni: kokomaraton, opiskelupaikka oikiksessa, Pariisi ja häät.

Marraskuussa lähdin ex tempore Pariisiin muutamaksi päiväksi, yksin. Tammikuun lopussa mieheni kysyi: "tulisitko ensi kesänä mun vaimoksi?".Toukokuun viimeisellä viikolla osallistuin oikiksen pääsykokeisiin. Viisi päivää myöhemmin juoksin Tukholman maratonin. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä sain tietää, että olen saanut haluamani opiskelupaikan - seitsemän pisteen turvin. Elokuussa vietin elämäni kauneimman päivän, kun sanoimme mieheni kanssa toisillemme "tahdon" ison ystäväjoukon ympäröimänä.

Vuoden aikana ehdin töiden ohella reissata Virossa, Ruotsissa, Ranskassa ja Italiassa.

Nyt olen onnellinen vaimo, oikeustieteen ylioppilas ja lähdössä seuraavaksi Karibialle ja pian sen jälkeen Lissaboniin. Elämä on ihmeellistä - ja aarrekartta toimii."

Mulla tuli silloin ja tuli myös nyt niin hyvä fiilis tämän kommentin lukemisesta, että halusin jakaa sen myös teille. Toivottavasti te saatte tästä yhtä paljon inspiraatiota kuin minäkin. Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Isn't it funny that you can be an inspiration for someone, without ever knowing it? I find myself feeling inspired by others all the time. Sometimes it's someone from my family or friends, sometimes a public figure and sometimes you readers! I returned to this one comment that I got last fall and I still get inspired by it. 

 

Kommentit

noooraeveliiina
Noora Fisher

Olisi ihanaa jos laittaisit linkin tohon aarrekartta postaukseen, nyt tekee itsekin mieli kokeilla sitä! :) Oot kyllä yks miunkin lempi bloggaajista, ihailen sitä positiivista asennetta, joka siusta kumpuaa! Ja niin oot todella inspiroiva. 

Elisa Lepistö

Kiitos hurjan paljon! Sydäntä lämmittää! Täällä olen kirjoittanut aarrekartoista: http://www.lily.fi/blogit/start-living-your-best-life/paata-mita-haluat-niin-saat-sen  ja täältä löytyy video, jossa teen sen käytännössä: https://www.youtube.com/watch?time_continue=110&v=UzArzg67oMo :)

Ajatuksen kanssa

Liikutuin. :) Upea ja inspiroiva kommentti!

Mä olen myös pyöritellyt mielessä tota aarrekarttaideaa. Ehkä olisi siis aika kokeilla!

Elisa Lepistö

No älä! :) Niin hyvä mieli tuli! Ja siiis todellakin!! Nyt vaan askartelu tai Pinterest-puuhiin!! ;)

Kommentoi