Jonnet ei muista & Kuutamolla part 2

Viime viikon Jonnet ei muista -podcast jaksosta on tullut todella paljon hyvää palautetta, ja eilen tajusin etten ole jakanut sitä vielä edes täällä. Saimme idean tähän jaksoon jotain edellistä äänittäessä. Luvassa on siis kunnon memory lane 90-luvulle. Muistellaan muun muassa slämäreitä, muropakettiylläreitä, kotibileitä ja niiden leikkejä ja paljon muuta.

Odottelen edelleen, että Sara löytäisi kuvan oranssista tukastaan, jossa on permanentti. Ja jos joku muistaa tän Kalevankadulla olleen vaateliikkeen nimen jossa myytiin mm. Mic Macia, niin kertokaa, sillä asia vaivaa edelleen! Tämän päivän skidit varmaan muistelevat tulevaisuudessa ainakin pokemon go-peliä, itsetehtyjä limoja, flossausta ja tubettajia. 

Ja tällä viikolla on puolestaan tullut taas uusi jakso, joka on yleisön pyynnöstä Kuutamolla-pelin toinen osa. Mitä paljastuksia ja valheita ollaan toisillemme keksitty tällä kertaa? 

Nyt Yksillä jää pienelle talvipaussille. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, jatkuuko homma ja minkälaisella kulmalla. 

Olen koko aamupäivän tuijotellut ulos ikkunasta hämmennyksen vallassa. Olin nimittäin jo miltei ehtinyt unohtaa, miltä tuo sininen taivas näyttää. Kohta olisi tarkoitus lähteä hoitamaan paria työjuttua keskustaan, ja ajattelin vaihteen vuoksi kävellä rannan kautta kun ilma on niin kaunis. Kun näitä päiviä on marraskuussa niin vähän, osaa kyllä toden teolla arvostaa jokaikistä. 

Illalla suuntaamme elokuviin ja aion ostaa pitkästä aikaa ison pussin irtokarkkeja. Eilen loppunut Love Island jättää kyllä tyhjän paikan arki-iltoihin, joten pitää paikata se nyt jollain vaihtoehtoisella tekemisellä. Ehkä ihan hyväkin näin, niin voi keskittyä vaikkapa kirjojen lukemiseen. 

Kommentit

Marina differend and Unique (Ei varmistettu) https://differend-and-unique.blogspot.com/?m=0

Tosi ihana looki!!

Elisa Lepistö

Kiitos Marina :)

Elza (Ei varmistettu)

"Ja jos joku muistaa tän Kalevankadulla olleen vaateliikkeen nimen jossa myytiin mm. Mic Macia, niin kertokaa, sillä asia vaivaa edelleen!" Podcastia kuunnellessani mulle tuli ekana mieleen Helsinki10 -niminen liike, mut se ei kyl Kalevankadulla ollut enkä ulkopaikkakuntalaisena kyl osaa sanoa oliko MicMacia myynnissä. Ite kasarin loppupuolella syntyneenä muistelisin, että oon siitä joskus lukenut jostain muotilehdestä :D

Elisa Lepistö

Joo ei ollut Hki10 vaikka sekin oli ihan huikea! :) Nyt puhutaan vielä siitä ainakin kymmenen vuotta aiemmin olleesta. Kaverin poikaystävä sanoi että se ois ollut ihan vaan Micmacin liike :D Joka voi hyvin pitää paikkansa. 

Juuli R. (Ei varmistettu)

Ai hitto, Mic Macin-farkut... Olin jo unohtanut. Mulla ne oli aina numeroa liian pienet ja mahdollimman matalat. Kamalaa..

Kommentoi