Kaamosmasennus

Katson ikkunalaudalla nököttävää chilipuuta ja sen riisuttuja oksia. Valoa ei riitä edes niille, jotka hartaasti sitä koko päivän odottavat miltei ikkunaruutuun liimautuneena. Mietin, miten raukka selviää tästä talvesta. Tunnen sekä sääliä, että syvää sielujen sympatiaa tuota kasvia kohtaan. Talvi on tuntunut kamalan pitkältä ilman yhtään ulkomaanreissua. Samalla tekee mieli soimata itseäni siitä, että edes ajattelen tällaista. 

Suomessa pysyminen on ollut oma valintani. Ja se, että ylipäätään on mahdollisuus lähteä muualle, on ihan järkyttävän suuri etuoikeus. Yritän saada aivot nyrjähdytettyä kiitollisuuteen valittamisen sijaan.

Mietin kumpi voittaa: ilmastoahdistus vai kaamosmasennus?

Selaan melkein tunnin verran kuvia aiemmilta reissuilta. Yritän imeä D-vitamiinia sinisenä hehkuvan koneen näytön kautta. Tuntuu että pääsen hetkeksi karkaamaan johonkin toiseen todellisuuteen. Vaikka patterit hyrräävät täysillä tehden ilmasta rutikuivan, on asunnossa silti kolkkoa. Lämmittelen kohmeloisia sormiani tietokonetta vasten. Puen toiset villasukat jalkoihin ja kokeilen samalla varpaita. Ne tuntuvat pakastekatkaravuilta. 

Laitan teeveden keittymään ja vedän sukkien päälle vielä pörröiset tohvelit. Googlaan, mitä pimeys tekee aivokemialle yrittäessäni selittää tätä oloa. Opin, että iän myötä oireet pahenevat. Väsymys selittyy sillä, että syvän unen määrä vähentyy ja uni on pinnallisempaa.

Googlaan, paljon asuntojen vuokrat ovat Lissabonissa. 500 eurolla/kk saa jo kelpo asunnon, 300 eurolla/kk pienen luukun mikrolla ja parisängyllä. 

Yritän muistella sitä, kuinka kolme vuotta sitten vietimme koko talven ja kevään ulkomailla. Sitä, kuinka paljon ikävöin Suomea ja kaikkea täällä niin arkista. Huomaan silti romantisoivani tuota aikaa. Ajattelen varhaisia aamuja, kuumia iltapäiviä, tuoreita hedelmiä, simppeliä elämää vaatimattomissa oloissa, iltasurffeja ja pitkiä yöunia. Yritän miettiä, kuinka lopulta hotellielämä ahdisti, kuinka monta vatsatautia ja epämääräistä kuumetta minulla oli, ja kuinka seikkailunhaluni pikkuhiljaa väheni olemattomiin. 

Tuijotan kalenteria auringon lasku- ja nousuajoista. Tänään aurinko laskee tänään 16.20, viikon päästä 16:39. Se kuulostaa kovin lohdulliselta. Päivä pitenee nyt hurjin harppauksin, joten kohta sitä vain lasketellaan kohti pitkiä päiviä ja yöttömiä öitä.