Kenen vuoksi pukeudut?

 

Mietitikö koskaan, ketä varten pukeudut? Monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että naiset pukeutuvat ja laittautuvat miehiä varten. Haluaisin sanoa, että pukeudun aina itseäni varten. Tiedän sen kuitenkin olevan jossain määrin valetta. Nimittäin niinä päivinä kun en poistu kotoota, on näky varsin erilainen kuin esimerkiksi viikonloppuna ravintolaillalliselle lähtiessä. 

Kotona ollessa käytän löysiä takapuolesta roikkuvia verkkareita, paitoja jotka ovat tulleet julkisen käytön elinkaarensa päähän ja siirtyneet kotikäyttöisiksi ja jättikokoisia huppareita. Tukka on yleensä likainen ja epämääräisellä nutturalla päälaella, ja otsatukka joko leningrad cowboys -tyyliin sojottamassa yläilmoihin tai sojottamassa eri suuntiin. Meikistä ei ole tietoakaan ja jaloista löytynee yleensä eriparisukat. 

Tavallaan haluaisin olla se tyyppi, joka hengailee jossain ihanassa boheemissa nilkkapituisessa silkkikimonossa, seksikkäät alusvaatteet alla, kaulakorurypäs roikkumassa dekolteella, tukka juuri oikealla tavalla sekaisin kotonani. Mutta samalla tiedostan että se ei ole minua. Kaipaan erikseen ne ryönäiset kotivaatteet rentoutuakseni kunnolla. Ja samalla tavalla on ihana laittautua silloin tällöin kun jonnekin lähtee. 

Kun harjaan tukkani, puunaan naamani ja kiskon kauniit vaatteet ylleni, kyseessä on aina jonkinlainen ultimate makeover. Mutta ketä varten silloin laittaudun? Vaikka olen kuvitellut tekeväni sen vain itseäni varten, onko taustalla kuitenkin jotain alitajuisia ja tiedostamattomia tarpeita? 

Onko kyseessä kuitenkin jonkinlainen yhteiskunnan asettama lokero, johon koen että minun pitää sopia? Täytyykö minun pukeutua tietyllä tavalla, jotta minut otetaan vakavasti tai minua kuunnellaan? Pukeudunko kunnioittaakseni muita ihmisiä ja tilanteita asianmukaisella asulla? Etsinkö vaatteillani hyväksyntää tai yhteenkuuluvuudentunnetta? Kun näitä kysymyksiä tarkastelee kriittisesti, on vastaus jokaiseen jossain määrin kyllä. 

Vaikka näitä asioita ei voi sivuuttaa, tulin kuitenkin siihen loputulokseen, että pukeudun ja laittaudun siksi, että se on hauskaa. Lapsena hylkäsin kaikki leluni joskus 5-vuotiaana, sillä en koskaan oikein ymmärtänyt leluilla leikkimistä. Poikkeuksena oli kuitenkin Barbie-nukkeni. Sen pukemiseen en meinannut millään kyllästyä, vaikka asukokonaisuuksia ei ollut edes kovin montaa. Kaipa tämä sama leikki jatkuu nyt aikuisenakin. 

Vaikka meillä on jonkinlaisia raameja siinä, millainen pukeutuminen on soveliasta, on sen sisällä kuitenkin melko paljon liikkumavaraa. Tunistan itse pukeutuvani eri ihmisiä varten hyvin eri tavalla, tavallaan peilaten sitä heidän tapaansa pukeutua. Jos tapaamani tyyppi käyttää aina hyvin arkisia ja "kasuaaleja" vaatteita, ei tule itsekään ehkä tultua paikalle lateksihousuissa ja keltaisessa tekoturkissa. Mikäli taas tapaan jonkun, jonka tiedän hulluttelevan tyylillään itsekin, saatan inspiroitua pukeutuessani ja laittaa jotain todella räväkkää päälle. 

Työtapahtumissa saatan saada extra-annoksen itsevarmuutta jakkupuvusta ja kymmenen sentin lisäpituudesta, kun taas joissain tilanteissa itsevarmuuden tuo Vansit ja bändipaita. Joskus pukeutumisellaan saattaa aiheuttaa haluamattaan myös kurjaa mieltä muille. Mikäli ilmestyy jonnekin vimosen päälle laittautuneena ja toinen on verkkareissa ja ilman meikkiä, voi hänelle tulla nopeasti hölmö ja alipukeutunut olo, vaikka kuinka olisitkin pukeutunut vain itseäsi varten. Joskus taas epäsiisti ilme voi saada jollekin tunteen siitä, ettet arvosta häntä tai tapahtumaa lainkaan sillä et ole pukeutunut tilanteen vaatimalla tavalla.

Koska kaikki pohtimani asiat kielivät siitä, että pukeudun toisinaan muita ihmisiä varten, asiaa on syytä tarkastella lähemmin. Minkä takia teemme niin? Onko kyseessä jonkinlainen kilpailu, vai ihailun etsiminen muiden silmistä? Onko kyseessä hyväksytyksi tulemisen tarve vai haluammeko kokea itsemme haluttavaksi? 

Toisaalta, oli syy mikä tahansa, sellaiset vaatteet joissa meillä on hyvä olo ja joissa hyväksymme itsemme ja koemme itsemme haluttaviksi, näkyy myös muille. Näytämme itsevarmemmilta, uskallamme helpommin lähestyä muita ihmisiä ja näytämme rennommilta. Kuvat on vanhat ja kaikki vaatteet lainattu ystävän vaatekaapista, juuri hänen, joka inspiroi minua usein pukeutumisellaan, silloin ja edelleen.

Kenen vuoksi sinä pukeudut? Ja minkälaisia ajatuksia aiheen ympäriltä herää?

Kommentit

ReettaHK (Ei varmistettu)

Ihan täydelliset kuvat kokonaisuudessaan! Mulla on ihan samanlainen fiilis pukeutumisesta, pukeudun ja mietin vaatteita, koska se on ihanaa. Mutta pukeutumisella voi tuoda myös itselleen lisää itsevarmuutta, voi myös tehdä itsestään lämpimän ja helposti lähestyttävän näköisen tai saada viisaan ja asiantuntevan vaikutelman.

Elisa Lepistö

Kiitos Reetta! 

Unique and differend (Ei varmistettu) https://differend-and-unique.blogspot.com/?m=0

Rakastan pukeutumista!! Elät vaan kerran ja haluan elää!!!

Elisa Lepistö

Se on just näin :)

MarikaJohannaP
Hey girl

Kuulostaa niin tutulta! Pukeudun kanssa itseni varten, se on ihanaa leikkiä eri tyyleillä. Ja kotona kulkea just niissä rönttävaatteissa joissa voi rentoutua :).

ps. Nää kuvat on ihan mielettömän upeita!

Elisa Lepistö

Joo ei ainakaan tylsisty! :D Ja kiiitos  <3

nik (Ei varmistettu)

Juu, kyllä kai sitä ikäänkuin pukeutuu muiden kautta itseään varten. Itse viihdyn kotona vanhoissa kollareissa ja yöpaidassa eli liian isossa teepparissa. Lasten saamisen jälkeen tästä asusta on tullut myös ihan käypä tarhaanvientiasu ja lähikauppareissuasu. :D Mutta kun lähden pitämään luentoa parikymppisille tai kun lähden palaveriin, jossa on itseäni vanhempia kravattimiehiä, mietin millaisena haluan tulla nähdyksi ja millaisella fiiliksellä haluan marssia paikalle. Toisaalta tykkään vähän provosoida, toisaalta tykkään tulla vakavasti otetuksi. Joskus haluan olla leikkisä, joskus näyttää enemmän bisnekseltä. (Usein ehkä vähän molempia.) Vaatteiden, meikin ja tukan kanssa sama homma. Tavallaan rakennan näillä ulkoisen olemuksen kautta tiettyä fiilistä itselleni. Esim. luennoidessani haluan sellaisen tiedän-mistä-puhun-olon, mutta toisaalta haluan välittää sellaista helposti lähestyttävän opettajan kuvaa. Palaverissa haluan sellaisen handlaan-kyllä-tämän-bisnespuolen-ei-kannata-yrittää-kusettaa-olon, jotta uskallan puhua, mutta toisaalta haluan viestiä sitä, että olen graafinen suunnittelija ja olen tässä se luova tyyppi, jolta voitte hyvillä mielin ostaa sitä luovuutta. Joskus pitää pukea väriä ihan vain piristyäkseen. Joskus taas mustaa, jos fiilis on rock eikä pop. Ei kai näitä kovin tietoisesti aina mieti, mutta jotenkin alitajuntaisesti kuitenkin

Kommentoi