KIITOLLISUUSPROJEKTI #3

A photo

Yllä oleva kuva on otettu Aasian reissulta, jonka teimme pari vuotta sitten poikaystäväni kanssa. .Olimme Indonesiassa Nusa Lembongan-nimisellä saarella ja istuimme tyhjällä rannalla ihailemassa auringonlaskua. Maisemassa on jotain niin seesteistä ja rauhoittavaa. Tuolloin oli Joulun aatonaatto ja muistan miettineeni, kuinka onnekas olenkaan kun saan viettää talvilomani tällaisessa paikassa. Toivon, että olen joskus niin onnekkaassa tilanteessa, että pääsen joka talvi johonkin lämpimään pieneen aurinkoterapiaan. 

A Memory

Mieli on nyt samassa reissussa ja tulin ajatelleeksi Balin ihmisiä ja sitä, kuinka onnellisia he ovat. Vaikka he elävät todella köyhissä oloissa, heillä on lähes aina leveä hymy kasvoillaan. Tuli mieleen syntymäpäiväni pari vuotta sitten kun olimme Gilin saarella juuri tuolla äsken mainitsemallani reissulla. Bungalowimme ”pitäjä” poika ja hänen ystävä, olivat laittaneet terassillemme kynttilöitä palamaan kun palasimme illalliselta. Pöydällä odotti viesti ”Happy B’day Elisa” ja pojat tulivat piilosta onnittelemaan. Kävimme hakemassa muutaman oluen meille kaikille ja istuskelimme myöhään yöhön terassillamme poikien laulaen ja soittaen kitaraa. 

Something you were taught

Pianonsoitto. Olen aina rakastanut pianon ääntä ja ihaillut ihmisiä, jotka ovat musiikillisesti lahjakkaita. Pienenä laitoin isosiskoni puhaltamaan melodikaan niin, että sain leikkiä sen olevan piano. Lopulta vanhempani ymmärsivät, kuinka paljon pianoa halusin ja yhtenä päivänä sen vihdoin sain. Muistan edelleen miltä se tuntui, kun pianoa kannettiin asuntoomme. Vanhempani olivat melko tarkkoja siitä, mitä minulle ostettiin ja tätäkin sain toivoa todella kauan. Sen takia luultavasti osasinkin arvostaa soitinta niin paljon. Pianotunnit loppuivat jossain vaiheessa teini-ikäisenä, mutta joskus opitut taidot eivät varmaan koskaan kokonaan häviä. Nykyään on ihanaa, kun voi soittaa omaksi ilokseen. 

An opportunity

Näitä saatuja tilaisuuksia on monia, joista saan kiittää muita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat uskoneet itseeni ehkä enemmän kuin minä kullakin hetkellä. Ensimmäinen suuri juttu ehkä on jäänyt parhaiten mieleeni. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja pomoni soitti ja kysyi haluanko lähteä viikon työmatkalle Liettuaan. Ikinä ei ole jännittänyt varmasti niin paljon, kuin eri puolelta maailmaa tulevien pomojen kanssa englanniksi jutustelu, mutta sen viikon jälkeen olo oli aivan voittamaton. Olen tälle pomolleni edelleen todella kiitollinen, koska sen jälkeen olen uskaltanut lähteä mukaan asioihin vieläkin ennakkoluulottomammin. Kaikesta selviää aina ja mitä enemmän joku jännittää ja aiheuttaa sydämentykytystä, sitä enemmän siitä oppii ja kehittyy.