Kompleksinen suhde ulkonäköön
Mulla on ollut tosi kompleksinen suhde omaan ulkonäköön pitkään. Olen miettinyt, että osa siitä varmasti johtui siitä että tanssin koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Vietin siis päivästä keskimäärin 2 tuntia peilin edessä. Sen lisäksi keho oli työvälineeni tanssiessa. Eikä ollut yhdentekevää, minkälainen se työväline on.
Toki tämä vaikea suhtautuminen ulkonäköön on monimutkaisempi asia. Ja syitä siihen löytyy monia. Aivan kuten kompleksejakin. Ehkä ne ovat olleet yksi syy siihen, miksi tyylini on heitellyt paljon nuorena. Välillä olin mustatukkainen hevari ja välillä pikkulettipäinen hoppari. Muotit ahdistivat ja inhosin sitä, kun ihmiset yrittivät laittaa minut johonkin lokeroon.
Muuttumalla tarpeeksi usein, sain itseni edes hetkeksi revittyä pois jostain boksista. Ikäänkuin yllätettyä toisen. Etten ollutkaan sellainen kuin luulit, hähää. Tässä kaikessa kuitenkin kävi niin, etten yhtäkkiä itsekään tiennyt. Mistä minä pidin? Ei ollut minua, ilman muita. En osannut nähdä itseäni peilaamatta sitä muiden kautta.
Nykyään olen sinut itseni kanssa. Myös ulkonäköni. Ja ehkä sen takia ei niin haittaa, jos joku yrittää minut ulkopuolelta lokeroida. Koska arvostan itse itseäni tällaisena, ei muiden validaatiota tarvita. Ennen olin huolissani siitä, että pitävätkö muut ihmiset minua jotenkin vähemmän älykkäänä, jos vaikka pukeudun tietyllä tavalla. Nykyään jopa nautin siitä, jos joku sanoo että olinkin täysin erilainen kuin he olivat kuvitelleet. Haluan murtaa stereotypioita ja ne murtuvat vain niin, ettei niihin annettuihin muotteihin suostu asettumaan.
Kun mietin, miten hankalaa itsensä kanssa oli joskus teini-ikäisenä, olen tyytyväinen ettei silloin ollut esimerkiksi Instagramia. Samalla toisaalta ahdistaa nykynuorten puolesta. Valtakunnallinen kyselytutkimus osoitti sosiaalisen median nousseen suurimmaksi yksittäiseksi ulkonäköpaineiden aiheuttajaksi – ja 93 prosenttia 12-19 vuotiaista tytöistä kokee säännöllisesti tyytmättömyyttä ulkonäköään kohtaan.Se on ihan järkyttävän surullinen lukema.
Olen todella innoissani siitä, että Instagramissa ei näe kohta enää tykkäyksiä. Veikkaan että vaikutus nuoriin on suuri. Ei voi vertailla sitä, kuka on saanut eniten sydämiä, eikä varsinkaan sitä, minkälaiset kuvat. Sitä nimittäin ihan alitajuisesti alkaa muuttamaan itseään johonkin, kun tarpeeksi altistuu jollekin asialle. Mietin sitä tänään, kun rajasin huuleni hiukan isommiksi mitä ne ovat. Ei siksi, että en pitäisi huulistani tällaisina kuin ne ovat. Olen vain niin tottunut kuvavirrassa niihin pulleisiin huuliin, että se alkoi näyttää silmissäni viehättävältä.
Mietin myös paljon sitä, miten itse voisin bloggaajana vaikuttaa näihin paineisiin?
Keskustellaan tämän päivän Yksillä-jaksossa myös ulkonäköpaineista, kehopositiivisuudesta, somesta ja kaikesta niiden ympäriltä. Joten aiheesta lisää sieltä!
