Kuinka muokkaan kuviani? Ennen ja jälkeen- kuvat sekä säädöt

Pohdin hiukan yli kolme vuotta sitten kuvankäsittelyn rajoja, ja muokkasin silloin huvikseni muutaman kuvan hyvin epärealistikseksi (alla). Olen aina pitänyt kuvanmuokkauksesta enemmän kuin itse kuvaamisesta. Nämä vanhat kuvat on kuvattu jpg- muotoon, jolloin muokkaukselle ei jää kamalan paljon edes mahdollisuuksia. Nykyään kuvaan kaiken raakakuvina, jolloin värit on tarkoituksenakin määritellä vasta koneella.

Ajattelin vähän jakaa kulissien takaa tämän päivän muokkaushommia. Tässä on mielestäni vähän kaksi koulukuntaa. Toiset kuuluttavat aitouden perään ja pyrkivät tekemään kuvan pitkälti jo ennen sen nappaamista. Valot katsotaan tarkkaan, horisontti laitetaan jiiriin ja kaikki on "valmiina" siinä vaiheessa kun kuva laitetaan koneelle. Itse kuulun taas siihen porukkaan, jonka mielestä kuva syntyy oikeastaan vasta siinä muokkausvaiheessa.

Tykkään räpsiä melkoisella tykityksellä, sillä usein parhaat hetket ovat niitä "ei poseerattuja". Horisontit ja valot voi katsoa sitten muokkausvaiheessa kuntoon. Toki ylläolevat muokkausesimerkit menevät minunkin mielestäni överiksi, mutta niiden tehtävänä onkin ehkä vain näyttää kuinka pitkälle tämän voi viedä ja ehkä myös osoittaa sen, että niiden joidenkin "täydellisten" instagram-kuvien takana voi olla paljon karumpi totuus. 

Rakastan sitä, että keskinkertaisesta kuvasta voi saada näyttävän säätelemällä värejä ja valoja. Niiden avulla voi luoda tunnelmia, jotka eivät välttämättä vastaa juurikaan sitä, mikä fiilis kuvanottohetkellä oli. Ymmärrän toisaalta myös hyvin sen, että joidenkin mielestä tämä on todella feikkiä. Näytän nyt pari esimerkkiä, mitä teen kuville normaalisti. Näitä ennen ja jälkeen kuvia vertailemalla näkyy myös se, minkä takia en mielelläni asiakkaalle näytä kuvia suoraan kamerasta, sillä ne eivät vastaa lopputulosta.

1. Tässä oli keskipäivän aurinko, mutta itse olin varjossa. Koska valo ei osu kasvoihin, on se melko harmaa. Ja kun joka puolella on niin vihreää, on jopa hiukset hiukan vihreän väriset. 

Ylhäällä näkyy säädöt, joita tein Lightroomissa. Otin varjoja pois ja vähensin highlighteja, jolloin valosta tuli tasaisempi ja tulin varjoista enemmän esiin. Vaihdoin myös joidenkin värien sävyjä "hue"-kohdasta. Näitä säätelen yleensä jokaisen kuvan kohdalla. Värikylläisyyttä otin melkein jokaisesta väristä pois, sillä halusin siitä hiukan neutraalimman värisen. Lopuksi lisäsin vielä "split toning" kohtaan hiukan beigeä sävyä highlighteihin, jotta esimerkiksi hiuksista ja ihosta sai hiukan luonnollisemman väriset. 

2. Toinen esimerkkikuva on Belizestä, kun olimme katsomassa auringonlaskua. Haasteena oli hyvin vähäinen valo, jonka takia koko kuva jäi melko tummaksi. Sen lisäksi laajakulmaobjektiivi on vähän vääristänyt mittasuhteita, kun kuva on otettu niin läheltä.

Laitoin koko kuvaan lisää valoa (exposure), vähensin taas highlighteja ja lisäsin valoa varjoihin. Värisäätöjen kanssa tein vain pientä hienosäätöä, ja "lens corrections" kohdasta korjasin laajakulman tekemät vääristymät laittamalla täpät kahteen alimmaiseen kohtaan, ja painoin "auto". 

3. & 4. Nämä ovat melko tavallisia "asukuvia" ja niille tekemiäni säätöjä.

Kuten ylläolevista kuvakaappauksista näkee, poistan usein highlighteja ja lisään valoa varjoihin, sillä pidän siitä että asu näkyy kokonaisuudessaan ja koko kuva on hiukan vähemmän kontrastinen. Sen lisäksi otan usein värikylläisyyttä monista väreistä pois. Loppusäädöt menevät kuitenkin melko fiilispohjalta. Liu'utan sävyjä puolelta toiselle ja katson, mikä miellyttää silmää. Tässä ei ole oikeastaan mitään oikeaa tai väärää tapaa, ja välillä silmää miellyttää esimerkiksi tumma ja dramaattinen kuva, kun taas joskus haluan raikkaan ja vaalean. 

Kommentit

Pep (Ei varmistettu)

Moi!
Osaatko sanoa vinkkejä siihen kun useimmissa kuvissani varjot osuvat kasvoihin todella epäimartelevasti. Niin että silmät näyttävät todella pieniltä ja silmien alapuolelle tulevat tummat ”silmäpussit”. Lienee valosta kiinni, mutta tuntuu tosi vaikeelta löytää sitä oikeaa valoa tai muokkaustapaa jolla voisin tämän välttää. :/

Elisa Lepistö

Moi! Tää on ongelmana yleensä vaan silloin, kun aurinko tulee suoraan yläpuolelta (eli keskipäivän valo). Sillon suosittelen menemään varjoon tai puolovarjoon, kuten esimerkiksi tuossa vihreässä kuvassa yllä. Tai vaihtoehtoisesti jos haluaa kuvata suorassa auringonvalossa, niin aikatauluttaa kuvaus aikaiseen aamuun tai iltaan! 

Mariam B (Ei varmistettu) http://moriem-b.blogspot.com

Itse kuulun tohon koulukuntaan myös että otetana paljon ja muokataan sitten. Suunnitelmissa olisi hankkia joku parempi kamera pitkästä aikaa ja joku parempi ja selkeämpi kuvanmuokkausohjelma kuin gimp.

Elisa Lepistö

Suosittelen lämpimästi Lightroomia! :) Varsinkin jos yhtään enemmän kuvaa, niin se nopeuttaa omaa work flowta tosi paljon kun voi tehdä presettejä ja käyttää samoja asetuksia eri kuvissa!

Raitu (Ei varmistettu)

Ihana tuo ekan kuvan musta keltainen maxi mekko. Mistahan se mahtaa olla?

krisu (Ei varmistettu)

Moi!

Mistä olet ladannut lightroomin? En äkkiseltään löytänyt sitä ainakaan apple storesta ja googletellessani mietin, että onko kyseessä adoben lightroom CC, vai onko sinulla kenties vielä joku eri ohjelma käytössäsi?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.