Kun pelottaa ja ahdistaa

Makoilimme poikaystäväni ja yhteisen ystävämme kanssa maanantain ja tiistain välisenä yönä sohvallamme ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Puhuimme myös peloista ja kerroin asioista, jotka minua hirvittävät tulevaisuudessa. Asiat jotka eivät ole vielä edes todellisuutta, eivätkä välttämättä koskaan tulekaan todeksi. Kuitenkin ne ovat jo nyt mielessä suuria mörköjä. 

Pojat olivat sitä mieltä, että pelot alkavat menettää merkitystään silloin, kun ne pystyy myöntämään itselleen.

Koen kuitenkin, että olen aina hyväksynyt nämä pelot, eikä niiden myöntäminen ole niitä poistanut. Ehkä jopa toisin päin. Olen kysellyt mielessäni, mikä tässä oikein pelottaa? Ja samalla tullut keksineeksi monta asiaa, jotka ahdistusta vain lisäävät entisestään. Kun jostain asiasta tekee itselleen pelottavan, muodostaa todellisuuden sen kaltaiseksi. On helppo poimia ympärillä näkyvistä ärsykkeistä juuri ne, jotka entisestään vahvistavat sitä pään sisällä olevaa mielikuvaa. 

Myöntämällä jonkun pelon, teen siitä siis totta mielessäni. Oli se sitten kuinka irrationaalinen tahansa. Periaatteessa luon mielessäni tulevaisuutta itselleni, joka ahdistaa jo etukäteen. Miksi haluaisin toivoa tulevaisuuteeni jotain ikävää? 

Pelkohan on tunne siinä missä muutkin, ja tunteet johtuvat oikeastaan jostain mitä jo ajattelemme. Ajatuksemme eivät taas ole totta, vaikka usein niin itsellemme uskottelemmenkin. Tämän pelon synnyttäjänä voi olla siis oman mielemme harha, jolla ei ole mitään tekemistä realismin kanssa. Olemme kuitenkin usein niin taitavia todistelemaan itsellemme etteivät ajatuksemme ole illuusiota, että luotamme niihin joskus sokeasti.

Ajattelinkin nyt tämän pelon ja ahdistuksen sijaan alkaa kertoa itselleni paljon mukavampaa tarinaa pääni sisällä. Ensin en varmastikaan usko siihen, mutta ei se mitään. Kerron sitä sitten vaikka ironisesti alkuun. Omaa sisäistä puhetta nimittäin kannattaakin muuttaa, jos huomaa sen olevan jollain tapaa harmillista. 

"We do not fear the unknown, we fear what we think we know about the unknown." T. Swan

 

Kommentit

1515810 (Ei varmistettu)

Voin samaistua täysin. Mulla käy myös monesti niin, että jos ajattelen pelkoa, keksin siitä vain lisää pelättävää ja kauhistun lisää. Riippuen vähän myös mielentilasta, sitä osaa joskus nähdä pelkonsa niin epärealistisena kuin se oikeasti on, joskus taas ei yhtään.
Olen lukenut Irti murehtimisesta -nimisen kirjan (kirjoittanut mm. Salla Saiho, Jan-Henry Stenberg) ja sitä voin lämpimästi suositella. Vaikka onkin ilmeisesti suunnattu ahdistuneisuudesta kärsiville, suosittelisin kyllä kaikille ketkä murehtivat/pelkäävät asioita omasta mielestään vähä liikaa :-)

Elisa Lepistö

Kiitos vinkistä! Pitääpä tsekata :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa ajatuksia herättävä teksti, kiitos. Erityisesti tuo, ettei sinänsä tuntematonta pelkää, vaan niitä sinne etukäteen mielessä sijoittamiaan vaaroja. Just näin se on!

Mulle oli hiljattain uusi ajatus juuri tuo, kun tajusin ettei peloillani ja huolillani ole usein mitään todellisuuspohjaa ja että kaikki tulevaisuudessa voi mennä myös hyvin (riippumatta siitä kuinka huolissani nyt oon). Ja etten voi kuitenkaan kontrolloida mitään pelkäämällä. Sain jokin aika sitten myös ahdistuneisuushäiriö -diagnoosin, joka on jollain lailla helpottanut oloa, koska pelon iskiessä voin muistuttaa itseäni, että se on vaan mun mieli joka ahdistuu herkästi, eikä maailma oikeasti ole niin vaarallinen.

Elisa Lepistö

Ihanaa että olo on helpottunut diagnoosin myötä! Ja noinhan se usein on, että peloissa ei ole mitään järkeä. Lentopelkoinen ymmärtää, kuinka pieni mahdollisuus on, että koneelle kävisi jotain, mutta silti hän ajattelee että niin voi käydä, jonka takia pelko valtaa. Heti kun ymmärtää että oma mieli aiheuttaa nämä kauhukuvat, voi ajatuksiaan muuttamalla muuttaa myös suhtautumistaan niihin.

Mia K.
Voi taivas

Mun kohdalla taas puhuminen peloista ja niiden syihin niiden takana, on kyllä juuri vienyt ne pois! Jotenkin uskon että jos kuuntelija ymmärtää ne pelon syyt etc, on siinä sellainen henkilö, joka jakamalla antaa myös puhujalle luvan päästää niistä irti. 

En sano, että yksi kerta riittää, mutta ne ovat välillä monisyisiä reaktioita asioihin, joita itse ei vielä edes tiedosta. Joskus alitajuntamme on vain liian varuillaan. Mistä syystä? en tiedä muun kuin omalta osaltani. Ihminen on niin kerroksellinen kokonaisuus menneisyydestään tähän hetkeen, ja jotkut osaavat silti aavistaa tulevankin, joten se on niin yksilökohtaista. Kaikki. 

Itse olen saanut pelon vieraaksi 2 vuotiaana, ja se ei ole lähtenyt. Muuttanut vain muotoaan. 

Kommentoi