KURISTAVA KATEUS

Edellinen tekstini venyi niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa vielä oman postauksen kateudesta. Se on kuristava ja inhottava tunne, eikä kukaan tuskin halua sitä kokea. Kateus on toki myös inhimillistä, eikä sitä kannata hävetä. Sen sijaan sitä voi koittaa ymmärtää ja sitä kautta ehkä myös päästää siitä helpommin irti. Koen olevani itse nykyään melko vapaa kaikista kateuden tunteista, ja elämä on hurjan paljon kevyempää näin. 

Jos oletetaan, että kaikki kurjat tunteemme johtuvat siitä, että ajattelemme jotain meille itsellemme harmillista. Jotain sellaista, mikä ei ole samaa mieltä alitajuntamme kanssa. Sen syvimmän viisauden, joka tietää että myös meille olisi tarjoilla kaikki yltäkylläisyys, mitä osaamme haluta. Nämä kielteiset ajatukset eivät johdata meitä unelmiamme kohti vaan poispäin sieltä. 

Näihin kuuluvat kaikki ajatukset, joissa toisen onni nähdään omina puutteina. Tunne siitä, että meillä ei ole tarpeeksi. Että emme ole tarpeeksi lahjakkaita tai rakastettavia. Että emme pysty johonkin. Se syvin viisautemme tietää näiden ajatusten olevan väärässä. Uskon kurjan olon johtuvan nimenomaan tästä. 

Jos alamme näkemään muiden onnistumiset ja saavutukset inspiraationa ja iloitsemaan niistä, toimii ajatuksemme aarrekartan tapaan. Kun tunnemme olomme kevyiksi, onnellisiksi ja yltäkylläisiksi muiden saavutuksista, vedämme niitä puoleemme myös itsellemme. Se helpottaa niihin omiin tavoitteisiin pääsyä ja auttaa löytämään ilon aiheita jokaisesta päivästä. 

Joskus riittää jo se, että tunnistamme ajatusketjun kurjan mielen takaa. Miksi jonkun hyvä onni tai saavutus tuntuu itsestä kurjalta? Yleensä se johtuu aina siitä, että kuvittelet sen olevasi jotenkin sinun saavuttamattomissasi. Kun tällaisista mielen rajoitteista luopuu, eikä ajattele minkään olevan itseltään mahdotonta saavuttaa, ei kateuskaan nosta päätään enää.