Lofootit

Kun ajoimme Norjaa kohti käsivarresta, kaikki meistä olivat melko sanattomia näkymien edessä. Mietin silloin, että ehtiiköhän tähän näkymään turtua hiukan yli viikossa? Että aiheuttaako nuo lumihuippuiset vuoret enää minkäänlaisia reaktioita tovin päästä? Ja kyllä ne vain aiheuttaa.

Illat ovat olleet pahoja minulle, kun yleensä näkymä on silloin kaikkein kaunein. Rakastan muutenkin iltoja ja öitä, ja tällaisina hetkinä on todella vaikea päättää, että nyt menen vain nukkumaan ja huomenna on taas uusi päivä. Samalla olen tyytyväinen siitä, että meillä etelässä laskee aurinko ainakin hetkeksi.

Sitten olen tyytynyt vain maanisesti räpsimään kuvia, toivoen että näiden avulla muistan juuri sen fiiliksen, mikä tuolla oli. Muumimukissa punaviiniä ja hymyssä suu.