Luvallista herkuttelua

Tykkään iltaisin rentoutua leffan parissa melko usein. Mielestäni elokuvanautinto ei kuitenkaan ole täydellinen ilman jotain naposteltavaa. En kuitenkaan muista, milloin olisin syönyt karkkia viimeksi. En väitä, että sitä ei kannattaisi syödä koskaan, joillekin esimerkiksi 1 karkkipäivä viikossa sopii hyvin. Itse en kuitenkaan pidä siitä minkälainen olo siitä tulee. Haluan syödä asioita, joista tulee hyvän mielen lisäksi hyvä olo. Tässä muutama vinkki herkutteluun.

1. Aivan uusi tuttavuus, jota maistoin alkuviikosta on kuivattu karpalo

Olin hiukan skeptinen näiden suhteen, koska en pidä karpalomehusta. Eipäilyni olivat kuitenkin turhia, koska nämä olivat todella hyviä. Hieman rusinaa muistuttava maku, kuitenkin marjaisampi ja makeampi.
Karpaloissa on paljon antibakteerisia ainesosia, jotka poistavat myrkkyjä ja kuona-aineita., joten voit hyvillä mielin herkutella. Esimerkiksi virtsatientulehdukseen neuvotaan usein karpalomehua, myös ennaltaehkäisevästi.

2.Meloonit

hunajameloonia ja banaania yhdeltä illalta

Erilaiset meloonit ovat todella hyviä, ja syönkin niitä usein. Pilkon ne sopiviksi suupaloiksi kuppiin, jolloin niitä voi napostella pitkin elokuvaa. Näistä voi tehdä myös cocktailtikkuja, ja lisätä vielä esimerkiksi viinirypäleitä comboon.

 3.Avokado  Halkaisen puoliksi, ja lisään hieman sitruunavettä. Sen jälkeen se on helppo syödä pienellä lusikalla. Tähän voi lisätä päälle esimerkiksi katkarapuja jos haluaa. Avokadossa on paljon hyviä rasvoja, joita elimistömme tarvitsee.  4. Pähkinät ja mantelit Jälleen erinomaisia hyvien rasvojen lähteitä. Itse suosin pistaasipähkinöitä, koska olen allerginen joillekin muille pähkinöille. Kuorien avaamisessa on myös kivaa pikku näperrystä, joten herkut kestävät kauemmin. Kaupoissa on myös paljon valmiita pähkinä-mixejä. Kannattaa suosia sellaisia, jotka ovat luonnollisessa muodossaan.  5. Kikherneet  kuva täältä Itse suosin kuvassa näkyviä Go green- kikherneitä, koska ne ovat jo keitetty valmiiksi. Huuhtelen siivilässä kylmällä vedellä, jonka jälkeen laitan pannulle. lisään hiukan öljyä, ja paahdan niitä pannulla jonkin aikaa. Halutessaan voi lisätä suolaa.  6.Smoothiet  Pidän melkein aina kotona muutamaa banaania ja pakasteessa marjoja. jos makeannälkä iskee, saa terveellisen version pirtelöstä tehtyä kädenkäänteessä. Näissä resepteissä tosiaan on vain oma mielikuvitus rajana. Suosin juuri marjoja ja hedelmiä, usein lisään hiukan myös hunajaa. Juotavuutta ja makeutta lisään suklaan tai vaniljanmakuisilla soijamaidoilla, jotka ovat jo sellaisenaan todella herkullisia. Jos tykkää käyttää superfoodeja, voi niitä hyvin lisätä myös näihin. Itse käytän camu camua ja ashwagandhaa, joista kumpikaan ei maistu kovin hyvälle sellaisenaan niin lisään niitä pirtelöihin. 7. Hedelmäsalaatti/ lautanen   Olen valitettavan monelle hedelmälle allerginen, mutta esimerkiksi mangoa syön usein. Se kannattaa ostaa muutama päivä ennakkoon ja syödä vasta kun se kokeilemalla tuntuu pehmeältä. Ananas on toinen suosikki. Ananasta syödessä kannattaa muistaa, että se on diureetti (poistaa nesteitä kehosta), joten juokaa sen yhteydessä tavallista enemmän vettä. 8. Raakasuklaa"Raakasuklaa on suklaata, joka valmistetaan vain puhtaista, alkuperäisistä ja prosessoimattomista raaka-aineita. Raakasuklaan valmistamisessa raaka-aineita ei missään vaiheessa kuumenneta. Näin suklaassa on jäljellä myös suuri määrä arvokkaita ainesosia mm. entsyymit, vitamiinit ja fytoravinteet, jotka yleensä tuhoutuvat korkeiden valmistuslämpötilojen ja prosessoinnin yhteydessä.Raakasuklaan valmistetamiseen käytetään pääasiassa eksoottisia superruokia kuten raakaa kaakaotamaca-jauhetta ja goji-marjoja. Näiden superruokien avulla raakasuklaaseen saadaan alkuperäisen ja herkullisen maun lisäksi tiivistettyä käytännössä enemmän kehollemme tarpeellisia ravintoaineita (vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, antioksidantteja jne.), kuin mihinkään muuhun ruokaan." Lähde 

Haluaisin kuulla myös lukijoiden vinkkejä. Mitä sinun leffapussistasi löytyy?

Kuvat itseotettuja tai täältä

 

Kommentit

Elisa (Ei varmistettu)

Hei Marika,Kivaa saada sut seurailemaan! Toivottavasti saat motivaatiota täältä :) minulle saa ehdottaa postaustoiveita, toteutan niitä mielelläni!

Elisa (Ei varmistettu)

Kuulemma olivat melko kalliita, mutta niitä löytyy myös jotain halpismerkkisiäkin. Pitänee kokoeilla onko ne yhtä hyviä :)

Anonymous (Ei varmistettu)

itsetehty mysli! En tiedä parempaa....aaahhh. Pähkinöitä, hiutaleita, leseitä, rypsiöljyä, hunajaa, uuniin 10min, jäähtymisen jälkeen esim. kuivattua omenaa, karpaloita ja kanelia sekaan. MUMS! Kuivatut inkamarjat, taatelipatukat.... :D

Elisa (Ei varmistettu)

Kuulostaa ihan mielettömän hyvältä!! Pakko kokeilla tuota pikaa :) Kiitokset vinkistä!

Anonymous (Ei varmistettu)

ja myslin voi siis toki syödä sellaisenaan, mutta maustamaton jogurtti, turkkilainen jogurtti, rahka tai maito ovat myös oivia kamuja sille ;) mun mielestä on uskomatonta ku ihmiset vetää kaupan sokerimyslejä ja luulee, että ne on terveellissiä..pthyi..

Elisa (Ei varmistettu)

Joo mä just ajattelinkin, että maustamaton jogurtti vois sopia tosi hyvin ton kanssa. Ihanaa, täytyy seuraavalla herkuttelukerralla tehdä:)

Anna A (Ei varmistettu)

Kyllähän niistä kaupan mysleistä löytyy myös versioita, joissa ei ole lisättyä sokeria. Sokeripitoisuus on joissakin mysleissä aika korkea johtuen juuri noista kuivatuista hedelmistä ja lisästystä sokerista. Esimerkkinä "vähä"sokerisesta vaikka Sun hedelmämysli, ei lisättyä sokeria (jota siis itse syön, kun mysliä käytän).-Anna-

Anonymous (Ei varmistettu)

jep, puhuinkin ns. sokerimysleistä, ne muromyslit sun muu kura ;) Noi vähäsokerisethan voi olla ihan hyviä! Itse tekemällä saa kuitenkin päättää mitä mysliin laittaa..... t.rusina hater....

Elisa (Ei varmistettu)

Mä veikkaan että tässä tarkoitettiin niitä "herkkumyslejä" , eli muromyslejä vissiin oikealta nimeltään. :) en kyllä ole varma.

Elisa (Ei varmistettu)

Haha, näköjään vastattiin ihan samaan aikaan :D

Anna A (Ei varmistettu)

Itsekkin vihasin ennen rusinoita (en vieläkään tykkää niistä esim. pullassa tai maksalaatikossa). Mutta laiskuus voittaa tässä asiassa ja syön tuota mysliä rusinoineen kaikkineen :).-Anna-

Anonymous (Ei varmistettu)

Hahaa niimpä, näköjään just samaan aikaan!!:)

Elisa (Ei varmistettu)

Niinpäs onkin! Unohtu ihan kokonaan listalta :)

Elisa (Ei varmistettu)

Aivan, ja yhtä hyvää on ja kroppa kiittää :)

Elisa (Ei varmistettu)

Enpäs ollut kuullut aikaisemmin tuosta! Mutta kuulostaa hyvältä :) Toimisikohan tuossa Curryn sijasta esimerkiksi paprikamauste? En oiken ole curryn ystävä. Pitänee ehdottomasti kokeilla pian :) ja kiva kuulla että tykkääy!

Anonymous (Ei varmistettu)

Tohon mysliin lisäisin vielä oman version; laitan uuniin hasselpähkinärouhetta ja mantelilastuja(tietty tää varmaan hyvää myös anonyymin tavoin leseillä ja hiutaleilla, öljyö myös mutta sekoitan noiden mukaan myös kanelia ja kardemummaa, jolloin uunissa nuo mausteet ns. "kiinnittyvät" seokseen ja siihen päälle se uunissa paahtunut maku.. Useimmiten teen tämän ilman uunia, jolloin en tarvitse rasvaa. Eli pähkinäseos(tai mikä ikinä, you name it) ja kanelia ja kardemummaa! NAM!!

Elisa (Ei varmistettu)

Oi ihania nää vinkit! Mulla alkaa mielikuvitus laukkaamaan, tonne uuniin vois varmaan iskeä baananiakin :D voisi sopia!

Marika (Ei varmistettu)

Heippa!Löysin blogisi ja jään kyllä seuraamaan mielenkiinnolla. Jonkinlaista motivaatiota yritän ammentaa seuraamalla muiden treeniaiheisia blogeja :)Terveisin epätoivoinen laihduttaja

Elisa (Ei varmistettu)

Juuri näin :) Pähkinät on tosi hyviä! Popcorneista en osaa sanoa, saattaa olla että leffateatterin poppareissa on aika paljon suolaa ja rasvaa. Mutta itsetehtynä kannatan!

Katey (Ei varmistettu)

Joo, no ne leffatetterin kakat kannattaa kyl jättää sinne koneesee ehdottomasti : D Ne näyttääki jo niin kauhee epäterveellisiltä... Yak!

Tahra (Ei varmistettu)

Olen muistaakseni syönyt noita kuivattuja karpaloita, mutta en ole sittemmin harrastanut ja mietin mistä syystä. Ehkä ne olivat kalliita?

Sara (Ei varmistettu)

Huipun olonen blogi! :) Sait juuri uuden lukijan! http://lifeisareasontobehappy.blogspot.fi/

Elisa (Ei varmistettu)

Hei Sara, Mukava kuulla, kiitos paljon ! :)

Katey (Ei varmistettu)

Tällein jos ajattelee vaikka just laihdutuksen aloittajaa, niin ihan perusipsit ja karkit kannattaa leffassa korvata vaikka popcorneilla! Niissä kun on vähemmän kaikkea kakkaa, mutta itse juuri rakastan pistaasipähkinöitä ja otan niitä usein mukaan. Niissä on ehkä paljon rasvaa, mutta hyvän laatuista, joten en siksi pahemmin niitten kanssa kitsastele. : )

Tahra (Ei varmistettu)

Taidan olla vähän tylsä mutta mun leffaeväät ovat dipatut kurkut, porkkanat, kiinankaali. Ei ehkä kauhean mielikuvituksellista mutta aivan hemmetin hyvää!

Mirimë (Ei varmistettu)

Nämä naposteluvinkit on kyllä osoitus/muistutus siitä, että terveellisestikin voi herkutella! :)

Ink (Ei varmistettu)

Jos tykkää kukkakaalista, on kukkispoppis ihan ykkösjuttu. Eli siis pikkuruisiksi napsimispaloiksi pienitty kukkakaali muovipussiin, perään 1/4 tl suolaa, ½ tl jotain curryseosta sekä ½ dl oluthiivahiutaleita, jos sattuu omistamaan (muttei ole välttämätön). Pussi kiinni ja hölskyti hölsk. Kas noin. Terveisin tyttö joka veti juuri leffassa kukkakaalin. Ja joka tykkää tästä blogista.

Kommentoi