Määrittelyn tarpeesta

Blogimaailmassa usein törmää kommentointiin, jossa lukijat kertovat bloggaajalle, millainen hän on. Suoraan tai epäsuorasti kerrotaan jotain hänen sisimmästään, perustuen esimerkiksi kuvavalintoihin tai blogin aihepiiriin. Täällä se näkyy todella selkeästi, mutta tapahtuu tällaista yhtä paljon myös oikeassa elämässä. Siellä harvemmin näitä olettamuksia kuitenkaan sanotaan ääneen. Mielestäni on mielenkiintoista pohtia, minkä takia meillä on niin suuri tarve määritellä toinen ihminen omien kokemuksiemme kautta. 

 

Nuorempana jaottelin ihmisiä pääni sisällä karkeasti pieniin lokeroihin ja yritin itseänikin väkisin johonkin tunkea. Mietin mihin ryhmään haluan kuulua, ja mitä kaikkea siihen sitten oikein sisältyy. Lukion ensimmäisellä kurssilla oli tehtävänä kirjoittaa essee tulevaisuuden ammatista. Kirjoitin hakevani oikeustieteelliseen, sillä koin sen olevan tarpeeksi vakavasti otettava opinahjo ja halusin näyttää epäilijöille että minähän en todellakaan mihinkään turhanpäiväiseen ammattiin päädy. Muoti kiinnosti ja rakastin luovia asioita, mutta en halunnut ihmisten kyseenalaistavan älykkyyttäni. 

 

Älykkyys ja pinnalliset asiat kuten muoti tai ulkonäöstä huolehtiminen sulkivat luonnollisesti toisensa pois ja minulla oli kamala tarve todistella sitä, ettei oma urani tulisi olemaan minkään kevyen aiheen parissa. Hassuintahan tässä on se, että tähän aikaan olin paljon enemmän huolissani siitä, miten muut ihmiset minut näkevät. Toisin sanoen, olin enemmän kiinnostunut siitä miltä ammattini ulospäin vaikuttaa. Takana ei ollut ajatus yhteiskuntaa hyödyttävästä työstä, vaan lähinnä oman egon pönkittäminen. Halusin, että minut nähdään tietyllä tavalla. Nyt kun kuitenkin lopulta (onnekseni) päädyin opiskelemaan vaatetusalaa, ymmärsin että tälläkin alalla voi saada paljon merkittäviä asioita aikaan. Vaatetusalalla on esimerkiksi todella paljon eettisiä ongelmia, joihin kykenee siellä työskennellessä vaikuttamaan.

 

Tällainen mustavalkoisuus on melkoinen taakka ja kaventaa sitä omaa maailmankuvaa entisestään. Ennakkoluuloja minulla toki edelleen on, eikä niistä varmaan tule koskaan olemaan täysin vapaa. Vastustan kuitenkin ajatusta siitä, että ihmisen jokin yksi puoli voisi määrittää hänet kokonaan. Älykäs ihminen voi olla kiinnostunut ulkonäöstään, kehonsa hyvinvointia laiminlyövä ihminen ei välttämättä ole sivistymätön tai laiska, musiikkifiilistelijä voi nauttia myös valtavirran suosimista kappaleista ja kulinaristin salainen pahe voi olla big Mac. 

 

Ihmisten määritteleminen ulkoapäin on mielestäni toista alentavaa ja oman itsensä jalustalle nostamista. Meistä näkyy niin hurjan pieni osa jopa meidän läheisimmille ihmisille, joten miten voisi itsekään tietää mitään toisen ihmisen sielunmaailmasta pelkkien olettamusten perusteella. Erilaisuus on rikkaus, ja on järjettömän hienoa että voimme olla niin monesta asiasta innostuneita, ilman että täytyy sulkea toista pois. Minun maailmassani voit olla vaikka larppaava, crossfittiä harrastava feministivegaani, joka on ollut miss Suomi kilpailussa ja Mensan jäsen. Enkä koe tarvetta määritellä sen puolen perusteella, jonka sinusta ensimmäiseksi saan irti. Ristiriitaisuudet tekevät usein ihmisestä vain mielenkiintoisemman. 

 

Oletteko te törmänneet itse paljon ennakkoluuloihin? Tai ovatko omat ennakkoluulonne murtuneet rytinällä? 

 

Lately I've been thinking a lot about prejudices and how we feel the need to define other people based on appearances. It is really visible in blogs, but also happens in real life a lot.  We can be interested in so many things at the same time, so it is just silly to make conclusions about other people based on looks, profession or any other thing. 

Kommentit

EricaK
EricaK

Tätä olen miettinyt usein. Sitä näkee itsestään ne kaikki eri ulottuvuudet, eikä voi käsittää miksi joku pitää sinua "tietynlaisena". Se on ihan pöhköä se sellainen määrittely. Sen ansiosta on toisaalta tullut yllätettyä monia ihmisiä, ihan positiivisesti. En ole (ulkopuolelta tulevasta painostuksesta huolimatta) koskaan profiloinut itseäni mihinkään tiettyyn tyyppiin kuuluvaksi, onneksi. Kiva kun saa olla oman tiensä kulkija. Kun ei sorru olemaan joku ulkopuolisten määrittelemä tyyppi, on myös mielestäni paljon helpompaa tulla toimeen tosi erilaisten ihmisten kanssa. Omalla kohdallani on itsenäisyys tuosta tyypittelystä johtanut myös siihen, etten oikeastaan koskaan ole tuntenut kuuluvani mihinkään "porukkaan", vaan vaihdellut seuraa sen mukaan, mikä puoli minusta kulloinkin on vallalla :) ps. ihanaa kun olet lilyn puolella, tulee varmasti kommentoitua aiempaa aktiivisemmin!

Elisa Lepistö

Tosi hyviä pointteja Erica ! Ehkä se on juuri sitä, että kun ei ole rakentanut itselleen mitään tiukkaa raamia siitä millainen tulisi olla, niin on helpompi olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Hyvä ystäväni totesi syksyllä, että "meidän on niin helppo sujahtaa mihin tahansa ympäristöön ja olla kaikissa silti omia itsejämme, sillä meissä on niin monta puolta" ja silloin tajusin, että tosiaan monet luovat omallekin persoonallisuudelleen niin tiukan lokeron, että sen ulkopuolella on hankala toimia. Joten allekirjoitan todella hyvin tuon porukan vaihtelun ja se on todella antoisaakin sukkuloida erilaisten kulttuurien välillä. 

Ja ihana kuulla! Tämä sosiaalisuus on kyllä niin hieno homma täällä Lilyssä :)

Katahj (Ei varmistettu)

Jälleen kerran mahtava postaus!

Mustikkainen (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Ja huokailin jälleen valokuviesi äärellä... Aivan ihania! <3
Olen todellakin törmännyt ennakkoluuloihin, jotka ovat kohdistuneet minuun itseeni. Tunnen edelleen olevani ansassa ammatissani nuoren naisen habitukseni vuoksi. Olen 26-vuotias valmis lääkäri ja olen tehnyt lääkärin kliinistä työtä potilaiden kanssa jo kolme-neljä vuotta ja törmään toistuvasti samaan ongelmaan. "Mikäs tyttönen se siinä! Ai sinäkö olet lääkäri?!" "Luulin, että saisin mieslääkärin." "Niin milloinka minä tapaan sen lääkärin?" "Etkö ole vähän nuori lääkäriksi?". Mittani on aivan täynnä tätä kommentointia ja kommentteja suoltavat sekä miehet että naiset. Valitettavasti tämä aidosti vaikuttaa esimerkiksi pukeutumiseen ja muuhun laittautumiseen töissä. Rakastan vaatteita, värejä ja kuvioita sekä laittautumista ja "naisellisuutta", mutta laittaudun lähinnä omiin menoihini, en koskaan töihin. En uskalla laittaa vaaleanpunaista paitaa töihin. En uskalla juurikaan meikata kuin perus ripsarit. Hametta en ole ikinä laittanut töihin. Hiukset ovat aina ponnarilla vaikka pitäisin letti-kampauksista. Pelkään, että naisellisuutta ja "tyttömäisiä" piirteitä korostavat ulkoiset tekijät syövät vaakuttavuuttani, kun se nyt jo kyseenalaistetaan. Toisaalta haluaisin taistella vastaan mutta kai minulta puuttuu rohkeutta siihen. Työ on muutenkin vaativaa, joten olen kai vain valunut välttämiseen. Todella ankeata. Nyt kuitenkin kun luin tämän kirjoitutksesi, inspiroiduin, ja taidan vähän kamppailla taas vastaan. Alallani on monia vahvoja naispersoonia, jotka eivät häpeile tai pelkää vakuuttavuutensa kärsimistä, vaikka käyttävät huulipunaa ja korkokenkiä töissä. Ihailen heitä! Taidanpa laittaa vaaleanpunaista päälle maanantaina!

Elisa Lepistö

Argh tollanen tytöttely on kyllä ihan kauheeta. Ja ymmärrän hyvin sun pelon siitä, että jos pukeutuu tietyllä tavalla, ei välttämättä tule otettua yhtä vakavasti kuin muulla tavalla. Joissain tilanteissa tällainen himmailu voikin olla ihan hyvästä, mutta pidemmän päälle tällaisia stereotypioita vastaan pitää nousta. Toisaalta se on ihan kivakin näpäyttää, ja osoittaa samalla sille toiselle osapuolelle hänen ennakkoluulot. Muistan kun olin töissä lentokentällä ja tehtävänäni oli toimia koneen esimiehenä sen ollessa maissa. Kun miehistö tuli, annoin lentosuunnitelman kapteenille ja kävimme läpi kaikki asiat. Kerran miehistössä oli yksi vanhempi herrasmies ja nuori nainen, ja menin heti ojentamaan käteni tälle herralle ja kyselemään lennosta. Nainen kuitenkin huomautti olevansa lennon kapteeni ja mies oli siis perämies. En muista milloin olisi ikinä nolottanut niin paljon. En varmasti ollut ensimmäinen, joka tuon olettamuksen on tehnyt, mutta silti osoitti minulle sen, kuinka itsekin toimin näiden luulojeni varassa. Jos kyseessä olisi ollut kaksi miestä, olisin tarkistanut raidoista, kumpi heistä onkaan kapteeni. Toisaalta tämä pieni sattumus on jäänyt niin hyvin mieleeni, ettei tulisi mieleenkään enää tehdä moisia olettamuksia. Mutta siis, kilometrikommentiksihan tämä nyt venyi, pointtina että JES, todellakin laitat vaaleanpunaista päälle ja näytät epäilijöille! Jos kaikki pelkäävät näyttää oman itsensä sen pelossa, että ihmiset näkevät meidät tietyllä tavalla, vahvistamme vain itsekin näitä ennakkoluuloja. :)

<3

Kriselda
Kriselda

JES. Ensinnäkin, ihana saada sut tänne! Toiseks, erilaisuus on todellakin rikkaus. Ja ennakkoluulojen murtuminen positiiviseen suuntaan on aina hyvä juttu :)

Elisa Lepistö

Jee! <3 ihan olla täällä! Bloginaapuri! Ja se on just näin.

Vierailija (Ei varmistettu) http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html

Saanko määritellä sut loistavaksi kirjoittajaksi, jolla on pirun makeita valokuvia?

-Isla
.
http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html

Elisa Lepistö

Oih, kuinka ihanasti sanotttu! <3 Kiitos Isla! 

emppu92 (Ei varmistettu)

oot kyllä bloggaaja vertaansa vailla.
Rakastan blogiasi siksi, että sun ajatukset on mun mielestä poikkeuksellisen kypsiä ja syvällisiä, olet miettinyt tekstejä (tai niiden sisältöä) huolella mutta blogista silti välittyy huolettomuus.

ja kuvat on ihania, etenkin sieltä reissun päältä;)

tosi hyvä teksti. Tää kommentti tulee nyt randomilla tähä vanhaan. Hienoja ajatuksia.

Kommentoi