Meikkipohja-tutorial siveltimineen

DSC_6540.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Cailap

Meikkipohjani on muuttunut parissa vuodessa melko paljon. Ennen se oli oikeastaan kasvorasvan tapaan levitettynä BB-voidetta. Kosmetiikassa on kuitenkin vähän niin, että kun kerran kokeilee jotain tuotetta, saattaa huomata ettei osaakaan enää elää ilman sitä. Nykyään meikkipohjaani kuuluukin melko monta eri vaihetta. Ja kyllä kasvot vaan näyttää melkoisen paljon elävämmältä kuin pelkän BB-voiteen jälkeen. 

DSC_7298.jpg

Olen kesän aikana päässyt testailemaan Cailapin uusia siveltimiä, joista löytyy myös omat yksilöt meikkipohjan tekoon. Siveltimet ovat synteettisiä ja hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Jokaisen pakkauksen mukana tulee myös kuvalliset ohjeet siihen, mihin sivellintä käytetään. Pidän todella paljon myös niiden designista ja olenkin pitänyt niitä kristallilasissa kylpyhuoneessamme. 

DSC_6542.jpg

1. Pienellä siveltimellä laitan ensin peitevoidetta nenän pieliin, ja tummien silmänalusten peitoksi. Jos ihossa on muita pieniä virheitä, peitän ne myös tässä vaiheessa. 

DSC_6561.jpg

2. Peitevoiteen jälkeen laitan koko kasvoille meikkivoiteen leveämmällä siveltimellä.

3. Nykyään lemppariosuus on varjostus & korostus, joilla kasvoihin saa ihan hurjasti eloa. Teen sen samalla siveltimellä, jolla laitan meikkivoiteenkin. Korostan poskipäitä vaalealla ja kavennan kasvoja tummalla. 

DSC_6549.jpg

4. En käytä tavallista puuteria, sillä pidän siitä että kasvot jää hehkuviksi. Käytän kuitenkin aurinkopuuteria, jota huiskin isolla sudilla hiukan poskille ja otsaan. 

DSC_6550.jpg

5. Viimeisenä otan kapeamman puuterisudin, jolla korostan vielä poskipäitä highlighter-paletilla. Tätä samaa sivellintä käytän myös poskipunan laittamiseen. 

DSC_7292.jpgDSC_6544.jpg

DSC_6577.jpg

Tässä vielä havainnollistava kuva meikkipohjan eri vaiheista. 

 

cailap.jpg

valmis.jpg

Tuotteet joita käytin meikin tekoon: Macin Pro Longwear Concealer-peitevoide, Diorin Forever-meikkivoide, L’oreal Infallible Contouring Palette varjostuksiin, Mary-Loumizer heleyttäjä poskipäihin.

Instagramissa (@startlivingyourbestlife) on nyt kisa, jossa voit voittaa itsellesi Cailapin siveltimiä! 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *