Mental Health Monday: ilman tavoitteita?

 

Kun kyselin muutamia viikkoja sitten vloggaaja suosituksia Instagramissa, joku suositteli minulle Jon Olssonin videoita. Jäin samantien koukkuun niihin, ja olenkin innolla katsellut aina uusia videoita häneltä.

Hän on entinen freeski-laskija ja nykyään pyörittää ilmeisesti muutamaakin omaa yritystä. Pidän kovasti hänen positiivisesta energiastaan ja draivista tehdä asioita. Pidän häntä hyvin päämäärätietoisena ja tavoitteellisena ihmisenä.

Kuitenkin jollain videolla hän kertoi saaneensa kysymyksen tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista ja hän totesi ettei niitä ole. Hän tekee niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja lähtee uusiin juttuihin mukaan, mikäli innostuu niistä. Hänellä ei ole viiden tai kymmenen vuoden suunnitelmaa. Jokin tässä avasi silmäni.

Olin nimittäin ihan järkyttynyt siitä, että joku sanoo ääneen, ettei tulevaisuudelle ole tarkkoja tavoitteita tai päämääriä. Jollain tapaa olin ajatellut, että ollakseen tuottelias ja menestyvä, on pakko olla jonkinlainen suunnitelma omalle elämälleen. Hän on kuitenkin selkeästi tehnyt jotain oikein, sillä pärjää varsin hyvin elämässään.

En ole koskaan osannut itse määritellä tavoitteitani kovin tarkasti ja olen tuntenut suunnatonta syyllisyyttä siitä. Olenko veltto ajelehtija, jos en osaa määrittää tavoitteita joita kohti etenen? Onko minun edes mahdollista saavuttaa mitään suurta, jos en osaa sanoittaa mitä se jokin on? Onko kaikki työ turhaa, jos ei näe, mitä hyötyä siitä jossain vaiheessa tulee olemaan?

Tajusin, että Suomessa on jokseenkin sellainen ilmapiiri, että selkeät tavoitteet ja päämäärät kielivät tehokkuudesta, uutteruudesta ja hyvästä työmotivaatiosta. Tavoitteiden puuttuminen taas kertoo muka siitä, että elämällä ei ole minkäänlaista suuntaa. Tämä saattaa toki olla myös omassa päässäni ja itse itselleni luoma paine.

Miten voisi edetä unelmiaan kohti, jos ei tiedä minne on menossa?

No voipa hyvinkin. En itse tiennyt kymmenen vuotta sitten, mitä haluan tehdä. Unelmien ammatit vaihtuivat päivittäin, enkä tiennyt mikä olisi sellaista, jonka eteen olisin valmis tekemään vuosikaupalla töitä. Sen takia en selkeää tavoitetta valinnutkaan.

Ahdistuin, kun ympärillä olevat ihmiset hakivat yliopistoihin, alkoivat opiskella ja tiesivät kirkkaasti, minkä valitsevat pääaineekseen. Hurjimmissa kuvitelmissa ajattelin päätyväni sosiaalituilla eläväksi syrjäytyneeksi nuoreksi, koska minulla ei ollut selkeää päämäärää uralleni.

Fakta on kuitenkin se, että minulla on aina ollut kova työmoraali ja olen paradoksaalisesti ollut päämäärätietoinen, vaikka sellaista pitkän tähtäimen päämäärää ei ole ollutkaan. Sen sijaan minulla on ollut pieniä projekteja, joita kohti olen lähtenyt aina 100 lasissa.

Olen tarttunut nopeasti uusiin mielenkiintoisiin juttuihin, miettimättä sen tarkempaan sitä, edesauttavatko ne pitkän tähtäimen tavoitteita, sillä niitä ei ole ollut. Lyhyen tähtäimen tavoitteet ovat sen sijaan muuttuneet jatkuvasti ja monia niistä olen saavuttanutkin.

Tämän hetkinen työni olisi kymmenen vuotta sitten kuulostanut täysin utopistiselta. En siis olisi edes osannut tavoitella tätä silloin. Kuten Steve Jobs on hienosti sanonut, ”You can’t connect the dots looking forward you can only connect them looking backwards. So you have to trust that the dots will somehow connect in your future. You have to trust in something: your gut, destiny, life, karma, whatever. Because believing that the dots will connect down the road will give you the confidence to follow your heart, even when it leads you off the well worn path.”.

Se, etten tiedä mihin tämä reitti vie, ei ole maailmanloppu. Kun tekee asioita täydellä sydämellä ja intohimoisesti, tulee usein päätyneeksi hienoihin paikkoihin. Vaikkei niitä olisi etukäteen osannut tavoitteiksi määritelläkään.

Se mikä saattaa tuntua ajelehtimiselta ja ahdistavalta elämänvaiheelta silloin, kun ympärillä olevat tyypit porskuttavat opinnoissaan tai urillaan eteenpäin kovaa vauhtia, voi myöhemmin paljastua kriittiseksi osaksi jotain toteutunutta unelmaa. Olet saattanut hanttihommissa työskennellessä tavata tulevaisuuden yhtiökumppanin tai oppinut jonkin eriskummallisen taidon, joka ratkaisee mahtavan työpaikan saamisessa myöhemmin.

Vasta viime vuosina minulle on alkanut hahmottua jonkinlainen kuva siitä, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä ja olen kuitenkin jo kolmenkympin hujakoilla ikävuosissa. Tämänhetkinen elämä valmistaa minua sitä varten, mutta voi olla että jossain käännöksessä päätänkin lähteä täysin eri suuntaan.

Vihdoin olen sinut tämän asian kanssa ja päässyt eroon syyllisyydestä, joka tätä tavoitteellisuuden puutetta on varjostanut. Ystäväni sanoi myös hyvän huomion. Ei ole mitään maalia tai ”end gamea”, mitä varten elämme. Tavoitteet ja unelmat muuttuvat joka tapauksessa niiden täytyttyä. Sen sijaan on tärkeää nauttia siitä matkasta, vei se sitten mihin tahansa.