Mental Health Monday: Kateuden eteenpäin ajava voima

Muistan kun pari vuotta sitten olin käymässä ensimmäistä kertaa yhden ystäväpariskunnan kodissa, jonka he olivat remontoineet itse. Asunto oli niin järkyttävän hieno ja kodikas, että olisi tehnyt mieli jäädä asumaan sinne samantien. Se oli todella persoonallinen, niin korkealla että pimeimpäänkin aikaan valoa tulvi ikkunoista sisään ja täynnä pieniä kauniita yksityiskohtia. 

Tähän aikaan monet ystävistämme asuivat edelleen vuokralla tai hyvin pienissä omistusasunnoissa. Tätä ennen olinkin ollut todella tyytyväinen meidän kotiimme. Vaikka se oli kovin pimeä, keittiö ja wc vanhanaikaiset, pohja meidän tarpeisiin vähän väärä ja hiukan syrjässä kaikesta. Oli se kuitenkin edullinen, iso ja ihan hyvin toimiva meille. En ollut oikeastaan osannut edes unelmoida mistään muustakaan. Kuitenkin tullessani kotiin ystävieni luota katsoin sitä yhtäkkiä ihan eri silmin. Näin kaikkia asioita, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. 

Tämän jälkeen minulla oli kummallisen levoton olo. Yritin keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mitä on, mutta en pystynyt siihen enää yhtä helposti kuin ennen. Kateushan se sieltä nosti päätään. Koen olleeni aina todella vapaa kateuden tunteesta, mutta ehkä olinkin vain ajatellut sen väärin. Ei kateus tarkoita sitä, etteikö voisi samalla olla iloinen toisen puolesta. Kateutta on kahdenlaista. Tämä kateus tuli siitä, että jollain oli jotain mitä minulla ei. Mutta sen sijaan että olisin halunnut sen heiltä pois, halusin itselleni samaa.

Minäkin halusin asunnon, jossa olisi yhtä hyvä olla kuin tuolla ystävieni kodissa. Se kurja fiilis, mikä tästä tuli ei johtunut siitä että ystävillä on jotain mitä minulla ei. Se tuli siitä, että mielessäni ajattelin ettei minulla ole tuollaiseen mahdollisuutta. Uskon nimittäin, että kun rationaalinen mielemme ajattelee jotain, mikä ei ole linjassa sen syvimmän tietoisuutemme kanssa, tulee vähän kurja olo. Sellaisia ajatuksia on esimerkiksi juuri nämä missä kokee että jokin asia ei ole itselleen mahdollista. 

Aloin työstää tätä, ja aina kun ärsyynnyin jostain vanhassa asunnossa, ajattelin itseni sieluni silmin siihen uuteen kämppään. Sinne korkealle, jonne aurinko paistaa sisään, on leveät ikkunalaudat, lautalattiat ja korkeat huoneet. Mietin miltä tuntuu istua siinä ikkunalaudalla ja kuinka onnellinen olen. Näin itseni kokkailemassa ihanassa avokeittiössä musiikin soidessa taustalla, viinilasi toisessa kädessä. Näin asuntomme täynnä ystäviä ja naurunremakkaa. Näin ristikkoikkunat ja tiiliseinän.

Aloin keräilemään Pinterest-kansiooni tällaisia kuvia ja mietin itseni niihin. Kuvittelin käpertyneeni nojatuoliin viltin kanssa lukemaan kirjaa, makoilemaan pellavalakanoissa sunnuntaiaamuna, istumaan keittön saarekkeen päälle Hesarin ja aamukahvin kanssa. Pikkuhiljaa tämä alkoi muuttua mielessäni ihan realistiseksi tavoitteeksi. Aloin puhua kaikille ihan faktana siitä, kuinka olemme ostamassa asuntoa, vaikka siinä vaiheessa ei ollut vielä edes lainaneuvotteluja käyty. 

Yhtäkkiä unelmasta oli tullut tavoite, ja se kurja fiilis sisältäni oli muuttunut innostukseksi. Ja nyt kun näpyttelen tätä postausta täältä unelmieni kodista, joka tuntui tuohon aikaan vielä ihan epärealistiselta haaveelta, mietin kuinka paljon eteenpäin vievää voimaa tuolla ystävieni esimerkillä oli. Silloin kun se kateus nostaa päätään, ollaan yleensä jonkin merkityksellisen asian äärellä. Niitä tunteita ei kannata sivuuttaa tai yrittää lakaista maton alle. 

Mitä sellaista tässä tilanteessa on, mitä haluaisin itselleni? Kun unelma on selkeä, voi keskittyä maalailemaan siitä mahdollisiman visuaalista maalia mieleensä. Yleensä tässä on apua siinä, mikäli on joku mihin vertaa, toisinsanoen joku ketä kadehtii. Kateus on siinä mielessä ihan turhan negatiivisesti latautunut sana, jos sitä vain käyttää oikein. Se on sellaista tietynlaista benchmarkingia. Millaisen elämän haluat? Kun joku esimerkillään näyttää, että sellainen elämä on mahdollista, on sitä helpompi alkaa visualisoimaan myös itselleen. 

Allekirjoitan täysin sen, että ympärillämme olevilla ihmisillä on hurja vaikutus siihen, millaista elämää me elämme. Jos esimerkiksi kukaan lähipiiristä ei ole yrittäjä ja siihen suhtaudutaan kovin kielteisesti ja varoen, voi olla melko vaikeaa uskaltaa perustaa itse firmaa. Mikäli taas ympärillä joka toisella on oma yritys ja yrittäjyyteen suhtaudutaan kannustavasti ja niitä esimerkkejä onnistumisesta on joka puolella, on paljon pienempi kynnys laittaa myös oma toiminimi pystyyn. 

Mikäli lähipiiristä ei saa sitä kannustusta ja esimerkkejä, on maailma onneksi suunnannäyttäjiä pullollaan. Olen itse törmännyt nyt muutamaankin uraohjukseen, jotka ovat nuoresta iästään huolimatta ehtineet ansioitua todella hyvin työelämässä. Samalla he ovat kuitenkin ehtineet perustaa perheen, nähdä maailmaa ja rakentaa kauniin kodin. Aina kun mieleni meinaa laittaa minulle jotain rajoitteita, ajattelen näitä naisia.