Mental Health Monday: Kateuden eteenpäin ajava voima

Muistan kun pari vuotta sitten olin käymässä ensimmäistä kertaa yhden ystäväpariskunnan kodissa, jonka he olivat remontoineet itse. Asunto oli niin järkyttävän hieno ja kodikas, että olisi tehnyt mieli jäädä asumaan sinne samantien. Se oli todella persoonallinen, niin korkealla että pimeimpäänkin aikaan valoa tulvi ikkunoista sisään ja täynnä pieniä kauniita yksityiskohtia. 

Tähän aikaan monet ystävistämme asuivat edelleen vuokralla tai hyvin pienissä omistusasunnoissa. Tätä ennen olinkin ollut todella tyytyväinen meidän kotiimme. Vaikka se oli kovin pimeä, keittiö ja wc vanhanaikaiset, pohja meidän tarpeisiin vähän väärä ja hiukan syrjässä kaikesta. Oli se kuitenkin edullinen, iso ja ihan hyvin toimiva meille. En ollut oikeastaan osannut edes unelmoida mistään muustakaan. Kuitenkin tullessani kotiin ystävieni luota katsoin sitä yhtäkkiä ihan eri silmin. Näin kaikkia asioita, joihin en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. 

Tämän jälkeen minulla oli kummallisen levoton olo. Yritin keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mitä on, mutta en pystynyt siihen enää yhtä helposti kuin ennen. Kateushan se sieltä nosti päätään. Koen olleeni aina todella vapaa kateuden tunteesta, mutta ehkä olinkin vain ajatellut sen väärin. Ei kateus tarkoita sitä, etteikö voisi samalla olla iloinen toisen puolesta. Kateutta on kahdenlaista. Tämä kateus tuli siitä, että jollain oli jotain mitä minulla ei. Mutta sen sijaan että olisin halunnut sen heiltä pois, halusin itselleni samaa.

Minäkin halusin asunnon, jossa olisi yhtä hyvä olla kuin tuolla ystävieni kodissa. Se kurja fiilis, mikä tästä tuli ei johtunut siitä että ystävillä on jotain mitä minulla ei. Se tuli siitä, että mielessäni ajattelin ettei minulla ole tuollaiseen mahdollisuutta. Uskon nimittäin, että kun rationaalinen mielemme ajattelee jotain, mikä ei ole linjassa sen syvimmän tietoisuutemme kanssa, tulee vähän kurja olo. Sellaisia ajatuksia on esimerkiksi juuri nämä missä kokee että jokin asia ei ole itselleen mahdollista. 

Aloin työstää tätä, ja aina kun ärsyynnyin jostain vanhassa asunnossa, ajattelin itseni sieluni silmin siihen uuteen kämppään. Sinne korkealle, jonne aurinko paistaa sisään, on leveät ikkunalaudat, lautalattiat ja korkeat huoneet. Mietin miltä tuntuu istua siinä ikkunalaudalla ja kuinka onnellinen olen. Näin itseni kokkailemassa ihanassa avokeittiössä musiikin soidessa taustalla, viinilasi toisessa kädessä. Näin asuntomme täynnä ystäviä ja naurunremakkaa. Näin ristikkoikkunat ja tiiliseinän.

Aloin keräilemään Pinterest-kansiooni tällaisia kuvia ja mietin itseni niihin. Kuvittelin käpertyneeni nojatuoliin viltin kanssa lukemaan kirjaa, makoilemaan pellavalakanoissa sunnuntaiaamuna, istumaan keittön saarekkeen päälle Hesarin ja aamukahvin kanssa. Pikkuhiljaa tämä alkoi muuttua mielessäni ihan realistiseksi tavoitteeksi. Aloin puhua kaikille ihan faktana siitä, kuinka olemme ostamassa asuntoa, vaikka siinä vaiheessa ei ollut vielä edes lainaneuvotteluja käyty. 

Yhtäkkiä unelmasta oli tullut tavoite, ja se kurja fiilis sisältäni oli muuttunut innostukseksi. Ja nyt kun näpyttelen tätä postausta täältä unelmieni kodista, joka tuntui tuohon aikaan vielä ihan epärealistiselta haaveelta, mietin kuinka paljon eteenpäin vievää voimaa tuolla ystävieni esimerkillä oli. Silloin kun se kateus nostaa päätään, ollaan yleensä jonkin merkityksellisen asian äärellä. Niitä tunteita ei kannata sivuuttaa tai yrittää lakaista maton alle. 

Mitä sellaista tässä tilanteessa on, mitä haluaisin itselleni? Kun unelma on selkeä, voi keskittyä maalailemaan siitä mahdollisiman visuaalista maalia mieleensä. Yleensä tässä on apua siinä, mikäli on joku mihin vertaa, toisinsanoen joku ketä kadehtii. Kateus on siinä mielessä ihan turhan negatiivisesti latautunut sana, jos sitä vain käyttää oikein. Se on sellaista tietynlaista benchmarkingia. Millaisen elämän haluat? Kun joku esimerkillään näyttää, että sellainen elämä on mahdollista, on sitä helpompi alkaa visualisoimaan myös itselleen. 

Allekirjoitan täysin sen, että ympärillämme olevilla ihmisillä on hurja vaikutus siihen, millaista elämää me elämme. Jos esimerkiksi kukaan lähipiiristä ei ole yrittäjä ja siihen suhtaudutaan kovin kielteisesti ja varoen, voi olla melko vaikeaa uskaltaa perustaa itse firmaa. Mikäli taas ympärillä joka toisella on oma yritys ja yrittäjyyteen suhtaudutaan kannustavasti ja niitä esimerkkejä onnistumisesta on joka puolella, on paljon pienempi kynnys laittaa myös oma toiminimi pystyyn. 

Mikäli lähipiiristä ei saa sitä kannustusta ja esimerkkejä, on maailma onneksi suunnannäyttäjiä pullollaan. Olen itse törmännyt nyt muutamaankin uraohjukseen, jotka ovat nuoresta iästään huolimatta ehtineet ansioitua todella hyvin työelämässä. Samalla he ovat kuitenkin ehtineet perustaa perheen, nähdä maailmaa ja rakentaa kauniin kodin. Aina kun mieleni meinaa laittaa minulle jotain rajoitteita, ajattelen näitä naisia. 

Kommentit

Nettanen
Destination: Happiness

Tosi hyvä postaus tärkeästä aiheesta! :)

Ajattelen itse myös, että kateus on vähän kuin kompassi - se kertoo, mihin suuntaan haluaisi mennä. Siksi kateutta pitää kuunnella tarkalla korvalla - miksi olen kateellinen, mitä tuolla toisella on, mitä itse haluaisin? Mutta kateus pitää nimenomaan valjastaa polttoaineeksi, eikä jäädä siihen tunteeseen vellomaan. Se on ehkä meidän suomalaisten perisynti, että helposti jäädään kiinni siihen kateuden tunteeseen ja jopa kyräillään siitä tunteesta käsin muille sen sijaan, että ryhdyttäisiin toimimaan ja hankkimaan itselle niitä asioita, jotta ei tarvitsisi enää olla toiselle kateellinen. Pahimmassa tapauksessa kateus voi jopa viilentää ja etäännyttää ihmisten välejä. Toisaalta, ymmärrän tietyssä määrin miksi niin käy. Monet meistä suomalaisista on kasvatettu olemaan aika vaatimattomia, enkä ainakaan itse ole saanut kotoa sellaista mallia, että kaikki on mahdollista kunhan vain tekee töitä asioiden eteen. Ehei, enemmänkin on opetettu, että on parempi olla nöyrä, vaatimaton eikä liikaa haaveilla utopistisia. Siksi ei ehkä aina ole ollut helppoa ajatella, että kyllä minäkin voin saada tuon saman mitä toisella on - ja juuri siitä syystä niitä kateuden tunteita on syntynyt.

Mutta onneksi ihminen voi oppia uusia asioita koko elämänsä ajan, ja itse olen opetellut tuota, että jos ja kun haluan jotain, lähden tavoittelemaan sitä, enkä jää vain kateellisena kyräilemään. :)

Elisa Lepistö

Hyvin sanottu. Kateus tosiaan on kuin kompassi, aivan kuten kaikki muutkin vahvat tunteet. Ja tuo on niin totta, että kateus voi pahimmillaan ajaa siihen kyräilyyn, toisten haukkumiseen ja etäännyttää niistä tyypeistä joille on kateellinen sen takia, että itsellä on kurja fiilis heidän seurassaan kun tuntuu että jää paitsi jostain. Olen itse ollut aina vähän sillä tavalla hullukin omien unelmien suhteen, että kun niitä on sanonut ääneen on usein kohdannut sellaista silmienpyörittelyä ja epäileviä ääniä - juuri tuota ettei kannata haaveilla utopistisia. Se on aina ärsyttänyt, ja sen takia pyrinkin ajattelemaan että ne tyypit kenelle olen kateellinen ovat ainakin saavuttaneet jo jotain sellaista mille muut ovat varmasti joskus pyöritelleet silmiä aiemmin. Miksen siis minäkin?? Ja siinä se lienee se eteenpäin puskeva voima. 

L-E (Ei varmistettu)

Hurjan hyvä postaus, avasit tosiaan uuden kulman kateuteen! Myönnän että olen itsekin liittänyt tosi kielteiset lataukset tuohon tunteeseen ja jotenkin ajatellut, että se olisi vain huonoa itsetuntoa tms johtuvaa. Ja ikäänkuin tunne joka on väärin, joka kuuluisi piilottaa ja jota ei todellakaan ikinä kehtaisi myöntää edes kokeneensa. Mutta sä sait näkemään asian aivan uudella tavalla ja kuten totesit, kateuden tunnehan onkin vain merkki että nyt ollaan oikeasti merkityksellisen asian äärellä: mitä tässä asiassa on sellaista, jota haluaisin ja voisin tavoitella itsellenikin?

Elisa Lepistö

Tunnistan hyvin tuon! Että tuntuu kuin se pitäisi vaan lakaista maton alle ja yrittää olla tuntematta niin. Mutta kun ei ne kurjat tunteet niin häviä. Sama se on kaikissa ikävissä tunteissa. Ne pitää kohdata hetkeksi ainakin silmästä silmään ja pohtia, että mitä tämä tunne yrittää minulle kertoa? Miksi tämä tuntuu tältä? Ja sen jälkeen miettiä, oliko siitä ehkä jopa jotain apua itselleen? Kateus on kuitenkin tosi inhimillinen tunne, eikä siltä voi välttyä kokonaan. Joskus olemme jopa niin urautuneita ja sokeita omalle elämäntilanteelle, ettemme edes nää, mikä siinä hiertää. Silloin esimerkiksi kateuden tunteiden kaivelu hiukan syvemmältä voi avata jotain ihan uusia näkökulmia. Jos kerta toisensa jälkeen tuntee kateutta tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan, voi miettiä mikä on heidän yhdistävä tekijä? Ja olisiko siinä jotain tavoittelemisen arvoista?

S.M. (Ei varmistettu)

Sun postauksista eniten fiilistelen sitä energiaa, mikä aina näistä välittyy! Lisäksi tuntuu, että mistä tahansa kirjoitatkin, saat tekstistä sellaisen samaistuttavan, kiinnostavan ja helppolukuisen.

Ja tääkin postaus tuli niiin oikeeseen aikaan. Jes, kiitos Elisa <3

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! Ja tiedätkö, tää kommentti tuli niiiin oikeeseen aikaan myös <3 kiitos sulle!

elsary (Ei varmistettu)

Odotin tätä kun sanoit edellisen postauksen kommenteissa et sulla on tästä tulossa juttua maanantaina, enkä pettynyt! Mielestäni otat hyvin uuden näkökulman kateuteen, juuri sitä mitä itse pohdin aiemmin mut kirjotat sen paljon selkeämmin. Pitäisi itsekin oppia näkemään kateus enemmän mahdollisuutena tai suunnannäyttäjänä omiin unelmiin ja sitten lähteä tavoittelemaan niitä. Tosin välillä tuntuu etten osaa konkretisoida niitä unelmia niin, että niistä oikeasti olisi hyötyä, oisko sulla jotain vinkkiä tähän?

Elisa Lepistö

On! Tää on oikeastaan mun lempiaihe, tai siis unelmointi ylipäätään ja tavoitteiden asettaminen. Voisin tehdä tästä vaikka ihan kunnon blogipostauksen tällä viikolla <3 Kiitos kun luit!

Kaino (Ei varmistettu)

Älä tee, please! Sääästä meidät, please!

Elisa Lepistö

<3 rakkautta sulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Tee vaan, on meitä täällä varmasti muitakin kuin minä jotka haluavat lukea juuri tuosta aiheesta lisää. Eli tee please kunnon blogipostaus unelmoinnista ja tavoitteiden asettamisesta ja niihin pääsemisestä. Kiitti! : )

Vierailija (Ei varmistettu)

Todellakin! Tajusin hiljattain töissä kehityssuunnitelmaa tehdessä etten oikein edes tiedä mitä enää tavoittelen ja mihin haluaisin panostaa. Ehkä sitä on niin syvällä siinä suorittamisen suossa ettei näe enää metsää puilta. Tästä olisi ihan huikeaa lukea enemmän.

Kiitos Elisa tästä blogista. Luin (ehkä Saran postauksesta?) että ette ehkä jatkakaan podin tekemistä. Toivottavasti sua ja sun mietteitä pääsee blogin lisäksi kuulemaan vielä jossain muussa podcastissa. Tykkään sun asenteesta ja ajattelutavasta todella paljon joten pienenä toiveena heitän ilmoille tämän &lt;3

Kommentoi